JÄSENTIEDOTE 3/2009 11.05.2009
Naisjärjestöjen Keskusliiton kevätkokous
Naisjärjestöjen Keskusliiton kevätkokous pidettiin perjantaina 24.4. Tampereen Holiday Inn-hotellin tiloissa. Paikalla olleesta 67 henkilöstä äänivaltaisia oli 52, edustaen 34 järjestöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Tampereen kaupunginhallituksen jäsen Irja Tulonen.
Kevätkokouksessa vahvistettiin vuoden 2008 tilinpäätös sekä toimintakertomus vuodelta 2008. Kokous antoi myös julkilausuman ”Vaikuta EU-vaaleissa, äänestä, ja äänestä naista!”, joka lähetettiin tiedotusvälineille. Julkilausuman pidempi versio on luettavissa myös kotisivuiltamme.
Hallitus esitti vuosikokoukselle vaalivaliokunnan asettamista valmistelemaan syyskokouksen henkilövalintoja. Vaalivaliokuntaan valittiin:
Liisa Flinck-Vasama Suomen Liike- ja virkanaisten Liitto
Anneli Järvinen Maanpuolustusnaisten Liitto
Merja Merasto Marttaliitto
Leena Mäkinen Suomen Keskustanaiset
Pirjo-Liisa Penttinen NNKY-liitto
Ritva Teräväinen Suomen Akateemisten Naisten Liitto
Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Pirjo-Liisa Penttinen.
Kevätkokouksen jälkeen kokousväki siirtyi Tampereen apulaispormestari Kristiina Järvelän emännöimään iltatilaisuuteen Museokeskus Vapriikkiin nauttimaan iltapalasta ja hyvästä seurasta.
Kiitos kaikille osallistujille!
Puheenjohtajan palsta
Hyvät Naisjärjestöaktiivit, hyvät puheenjohtajat ja sihteerit!
Juuri nyt valmistaudumme Euroopan Parlamentin vaaleihin, jotka pidetään kesäkuussa.
Meidän on aktivoiduttava eurovaaleissa valvoaksemme etujamme EU:n päätöksenteossa. Europarlamenttivaalit ovat tärkeä vaikuttamismahdollisuus myös tasa-arvon edistämiseksi. Huolehditaan siitä, että puolet valittavista Suomen euroedustajista on naisia.
Äänestysprosentin nosto on yksi tärkeimmistä asioista. Ihmisten on saatava tietoa, miten unionissa toimitaan ja mitkä ovat meidän vaikutusmahdollisuutemme. Äänestäminen EU-vaaleissa on entistä tärkeämpää, sillä Euroopan parlamentin valta ja rooli tulee kasvamaan merkittävästi Lissabonin sopimuksen myötä, kun yhteispäätösmenettely laajenee. Toivon, että tämän asian tiedostaminen nostaa äänestysaktiivisuutta.
Jokaisen on herättävä äänestämään eurovaaleissa. Pienen maan on pidettävä itsestään kuuluvaa ääntä Euroopan Unionissa. Meillä on nyt suhteellisesti laskettuna huomattavasti pienempi joukko viranhaltijoita laajentuneen EU:n toimielimissä kuin suurilla mailla. Suomen suhteellinen vaikutusvalta on pienentynyt laajentuneessa EU:ssa. Siksi pienen maan on oltava mukana säädösten valmistelussa mahdollisimman aikaisin. Ennakkotietojen saaminen uusista hankkeista vaatii työtä, taitoa ja verkostoja. Europarlamenttiin tarvitaan maan parasta osaamista.
EU:n pitää olla mahdollisimman käytännönläheinen ja päätöksenteossa oleva läheisyysperiaate on saatava toimimaan käytännössä. Läheisyysperiaatteen mukaan päätökset pitäisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisten elinpiiriä. EU-tasolla päätetään vain ne asiat, joista yhdessä päättäen saadaan lisäarvoa unionin alueen asukkaille.
Valitettavasti suomalaisilla on häilyvä käsitys EU:n vaikutuksista. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n huhtikuussa teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät koe EU-asioita edelleenkään läheisiksi, vaikka Suomi on ollut EU:n jäsen pian 15 vuotta. Unioni koetaan selvästi myös jäsentymättömänä, mistä kielii epätietoisten vastaajien suuri määrä. EU:n tuomista hyvistä asioista suomalaiset nostavat tärkeimmiksi helpomman liikkumisen ja matkustamisen, yhteisen valuutan ja tasaisen korkotason. Euroon uskotaan, mutta omiin vaikutusmahdollisuuksiin ei. Tutkimuksen mukaan suomalaisilla on laimea usko siihen, että Suomi kykenee vaikuttamaan EU:ta koskeviin asioihin. Jos vastaaja uskoo suomalaisilla olevan vain vähän vaikuttamisen mahdollisuuksia unionissa, ei äänestysintokaan ole suuri.
Nämä tutkimustulokset ovat mielestäni herätys. Äänestysprosentin nosto on yksi tärkeimmistä asioista. Ihmisten on saatava tietoa, miten unionissa toimitaan ja mitkä ovat meidän vaikutusmahdollisuutemme. Äänestäminen EU-vaaleissa on entistä tärkeämpää, sillä Euroopan parlamentin valta ja rooli tulee kasvamaan merkittävästi Lissabonin sopimuksen myötä, kun yhteispäätösmenettely laajenee. Toivon, että tämän asian tiedostaminen nostaa äänestysaktiivisuutta.
Tällä hetkellä Suomea edustaa Euroopan parlamentissa 14 Suomesta valittua edustajaa. Kesäkuun eurovaaleissa Suomesta tullaan valitsemaan 13 euroedustajaa. Hyvät naiset, käyttäkää äänioikeuttanne!
Huhtikuussa pidimme jäsenseminaarin Tampereella. Kiitos kaikille seminaariin osallistuneille! Seminaarissa esiin nousseet järjestömme kehittämiskysymykset ja tulevaisuuden haasteet otamme vahvasti valmisteluun. Perästä kuuluu!
Aurinkoista kevättä!
Sirkka-Liisa Anttila
Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja
Ajankohtaista
Europarlamenttivaalit
Naisjärjestöjen Keskusliitto on painattanut Europarlamenttivaaleihin Äänestä naista-kortteja, joita voi tilata toimistolta postikulujen hinnalla. Löydätte korttien näytekappaleen tämän jäsentiedotteen liitteistä. Samoin liitämme mukaan Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan TANE:n www.tasa-arvovaalit.fi –sivustoa mainostavan kirjanmerkin.
Europarlamenttien äänestyspäivä on sunnuntai 7.6.2009 ja ennakkoäänestysaika kotimaassa on 27.5.-2.6.2009. Vaikuta äänestämällä. Tietysti naista!
Toimistotilaa tarjolla
NJKL:n omistama toimistotila Mannerheimintie 40 A 15 (41 neliötä, 2 h ja kk) on yhä vapaana. Tilan vuokra on edullinen, 16€ neliöltä. Kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä kiinteistövälittäjä Jarmo Heinoseen puh. (09) 441 411 tai jarmo@helsinkikiinteistot.fi
Kokoustilaa tarjolla
Naisten Kulttuuriyhdistys, jonka tiloissa NJKL toimii, vuokraa huoneiston isoa neuvottelutilaa. Tilaan mahtuu enimmillään 40 henkilöä ja se on helposti muunneltavissa erilaisiin tarpeisiin. Kokoustilan vuokra on 50€/puoli päivä tai 100€/koko päivä. Lisätietoja neuvottelutilasta voi kysellä sähköpostitse osoitteesta jatta.bucht@kolumbus.fi tai Naisten Kulttuuriyhdistyksen numerosta 09- 6422 77.
Terveiset jäsenjärjestöiltä
Jäsentiedotteeseen on mahdollisuus kirjoittaa esittely järjestöstään ja liittää mukaan esitemateriaalia. Tällä kertaa materiaalia toimitti Eurooppanaiset ry. PohjanAkka-lehden eurovaalinumero esittelee mm. Suomen naisehdokkaat.
Tärkeitä päivämääriä ja merkkivuosia
Tänä vuonna juhlivat seuraavat jäsenjärjestömme:
Kokoomuksen Naisten Liitto ry 90 vuotta
Lastentarhanopettajaliitto LTOL ry 90 vuotta
Marttaliitto 110 vuotta
Naisten Apu Espoossa 30 vuotta
Naisten Kulttuuriyhdistys ry 30 vuotta
Naisteologit r.y. – Kvinnliga teologer r.f. 75 vuotta
Naisten Linja Suomessa ry 10 vuotta
Puutarhanaiset ry 60 vuotta
Suomen Kätilöliitto ry 90 vuotta
Suomen Naisyhdistys ry 125 vuotta
Pääsihteerin palsta
Sydämelliset kiitokset!
Haluan kiittää kaikkia minua merkkipäiväni johdosta eri tavoin muistaneita.
Välitän tässä myös Lyhty ry:n/Lamppukoulun ja Naisten Linja Suomessa ry:n kiitokset. Heille kertyi kummallekin noin 1500 euroa tyttötoimintaansa.
Mukavaa kesän odotusta!
Leena Ruusuvuori
pääsihteeri
Toimiston avoimet ovet
Toimiston avoimet ovet järjestettiin 8.4.2009 yhdessä muiden huoneistossa toimivien naisjärjestöjen kanssa. Vieraita tuli paikalle noin 60 kappaletta, ja tunnelma oli lämmin ja tiivis! Vieraat saivat lähtiessään lahjakassin, jossa oli runsaasti lukemista. Kiitokset kaikille osallistujille mukanaolosta, mukavista keskusteluista ja muistamisista!
Järjestöseminaarin kuulumiset
Rinnakkain puheenjohtajien ja toimihenkilöiden tapaamisen kanssa järjestettiin muille osallistujille retki Tampereen keskuspaloasemalle, jonka on suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn. Retkeen osallistui 20 henkilöä.
Kaikille yhteinen ohjelma Tampereen yliopiston Linnassa keräsi noin 80 osanottajaa. Ohjelma alkoi NJKL:n puheenjohtajan, ministeri Sirkka-Liisa Anttilan tervehdyksellä. Tämän jälkeen kuulimme Leena Linnainmaan kattavan luennon siitä, kuinka laki kohtelee naista mm. avo- ja avioerotilanteissa. Pääsimme kokeilemaan myös gospel-lattareita Tampereen NNKY:n tanssinopettaja Asta Lehtimäen johdolla. Kevyt tanssahtelu sai hymyn kaikkien huulille, ja laittoi mukavasti veren kiertämään.
Iltapäivällä osallistujat jakaantuivat hyvin tasaisesti neljään eri workshopiin, jotka käsittelivät eri näkökulmista naisten oikeuksia kotona ja maailmalla. Workshopien sihteereinä toimineet NJKL:n hallituksen jäsenet kirjasivat ylös keskeiset asiat, ratkaisuehdotukset ja NJKL:ltä toivotut toimet. Näistä muistioista kootaan kesäkuun alkuun mennessä yhteenveto, jota voi tiedustella sähköisenä toimistolta.
Seuraavat järjestöpäivät pidetään 17.-18.4.2010, ja paikkana toimii todennäköisesti Naantalin Kylpylä. Varatkaapa jo aika kalentereistanne!
Aurinkoisia päiviä ja puhtia loppukevääseen!
Sonja Tihveräinen
järjestösihteeri
|