![]() |
|
|
|
||
![]() |
![]() |
|
|
||
|
|
|
||||
|
|
JÄSENTIEDOTE 4/2009 17.06.2009 Naisjärjestöjen Keskusliitto kampanjoi europarlamenttivaalein alla perinteiseen tapaan. Äänestä naista-kampanjan koordinoinnista vastasi Eurooppanaiset ry, ja mukana olivat NJKL:n lisäksi Naistoimittajat, Nytkis ja Tasa-arvoasioiden neuvottelukunta TANE. Yhteistyössä olivat mukana myös Eurooppalainen Suomi ry sekä Euroopan Parlamentin tiedotustoimisto. Kampanjamateriaalia, mm. Naisten euro-pinssejä, Äänestä naista-kortteja sekä PohjanAkka-lehtiä, jaettiin urakalla erilaisissa tilaisuuksissa esim. Eurooppa-päivänä Linnanmäellä ja useissa vaalipaneeleissa täällä Helsingissä. Materiaalia toimitettiin myös Naisten kymppi-tapahtumaan ja Maailma Kylässä-festivaaleille. Erityisen suosittuja olivat naisten euro-prinssit, jotka jaettiin loppuun. Myös kampanjakorttimme levisi tehokkaasti jäsenjärjestöjemme kautta, mistä lämmin kiitos teille! Työmme ei ollut turhaa, sillä naisia valittiin Suomesta peräti kahdeksan kappaletta! Kulunut kevät ei kuitenkaan ollut pelkästään vaalihulinaa ja auringonpaistetta: toukokuussa kantautui suru-uutinen ministeri Helvi Sipilän poismenosta. NJKL:n hallitus osallistui runsaslukuisena Helvi Sipilän muistotilaisuuteen, joka pidettiin Helsingin yliopistolla 15.6.2009. Tilaisuudessa kuulimme kymmenen puhujan henkilökohtaisia muisteluita Helvistä ja lopuksi saimme nähdä videolta vaikuttavan puheen, jonka Helvi piti Pekingissä vuonna 1995 YK:n naisten neljännen maailmankonferenssin kansalaisjärjestöjen foorumin avajaisissa. Kaunis ja lämminhenkinen muistotilaisuus kertasi koskettavalla tavalla Helvi Sipilän upeaa elämäntyötä naisasian ajajana. Jatkamme järjestömme entisen puheenjohtajan, suomalaisen ja kansainvälisen vaikuttajanaisen antamien haasteiden toimeenpanoa rauhan ja naisten aseman edistämiseksi. Puheenjohtajan palsta Hyvät Naisjärjestöaktiivit, hyvät puheenjohtajat ja sihteerit! Takanamme ovat kesäkuun alkupuolella käydyt Euroopan Parlamenttivaalit. Europarlamentti on tärkeä vaikuttamiskanava meille naisille tärkeiden asioiden, kuten tasa-arvon edistämisen kannalta. Siksi on hieno asia, että saimme Euroopan parlamenttiin Suomesta kahdeksan osaavaa naista 13 ehdokkaan joukkoon. Eurovaalien äänestysprosentissa liikuttiin kuitenkin huonoon suuntaan. Äänestysprosentti oli 40,3 prosenttia, mikä on 0,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin aikaisemmissa europarlamenttivaaleissa. Lisäksi on huolestuttavaa, että maamme eri kolkissa äänestettiin hyvin epätasaisesti. Äänestysvilkkain kunta oli Kauniainen 68,4 prosentillaan, kun taas Hyrynsalmella vain 25,5 prosenttia käytti äänioikeuttaan. Vaalipiireittäin vilkkaimmin äänestettiin Helsingin vaalipiirissä, jossa aktiivisuus nousi 50,9 prosenttiin. On hienoa, että Suomi näyttää Euroopassa esimerkkiä tasa-arvon saralla. Naisten kamppailu päättäjäksi ja johtotasolle on ollut pitkä. Evääksi tarvitaan aina päättäväisyyttä, asiantuntijuutta ja yhteistyökykyä sekä yhteistyötä. Suomalainen naisjohtajuus kumpuaa asiantuntemuksesta ja tasa-arvosta. Hyvä johtaja on innostava, kehittymishaluinen ja luottamuksenarvoinen. Johtajaominaisuuksien lisäksi tarvitaan rohkeutta ja verkostoja. Tässä ovat tärkeässä asemassa erityisesti toiset naiset. Meidän naisten on muistettava tukea toinen toisiamme. Verkostoista saamme voimaa. Toivon, että keskusjärjestömme toimii hyvänä verkoston tarjoajana jäsenjärjestöillemme. Huhtikuussa Tampereella pidetty järjestöseminaari toi uusia ideoita toimintaan. Haluamme kuunnella ja aktivoida jäsenjärjestöjämme. Siksi me hallituksen jäsenet tulemme kiertämään jäsenjärjestöissä ensi vuoden aikana konkreettisesti. Järjestössämme on paljon naisia ja osaamista, mutta joukostamme puuttuvat nuoret naiset. Meidän on jatkossa otettava paremmin huomioon muun muassa internet-sukupolvi. Kiitos palautteestanne, jota annoitte Tampereen järjestöpäivien yhteydessä! Palautetta työstetään parhaillaan niin, että se tulee huomioon otetuksi tulevassa käytännön toiminnassa. Toivotan teille kaikille aktiivisille naisille oikein rentouttavaa kesää!
Sirkka-Liisa Anttila Toimistotilaa tarjolla NJKL:n omistama toimistotila Mannerheimintie 40 A 15 (41 neliötä, 2 h ja kk) on yhä vapaana. Tilan vuokra on edullinen, 16€ neliöltä. Kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä kiinteistövälittäjä Jarmo Heinoseen puh. (09) 441 411 tai jarmo[at]helsinkikiinteistot.fi Kokoustilaa tarjolla Naisten Kulttuuriyhdistys vuokraa isoa neuvottelutilaa samasta huoneistosta, jossa NJKL:n toimisto sijaitsee. Osoite on Fredrikinkatu 39 C, 00120 Helsinki. Tilaan mahtuu enimmillään 40 henkilöä ja se on helposti muunneltavissa erilaisiin tarpeisiin. Kokoustilan vuokra on 50€/puoli päivä tai 100€/koko päivä. Lisätietoja neuvottelutilasta voi kysellä sähköpostitse osoitteesta jatta.bucht[at]kolumbus.fi tai Naisten Kulttuuriyhdistyksen numerosta 09- 6422 77. Tärkeitä päivämääriä ja merkkivuosia Tänä vuonna juhlivat seuraavat jäsenjärjestömme:
Kokoomuksen Naisten Liitto ry 90 vuotta Ajankohtaista Keskusliiton toimisto on auki koko kesän lukuun ottamatta viikkoa 28. Seuraava jäsentiedote ilmestyy elokuussa, muistattehan toimittaa materiaalin ajoissa! Aurinkoista ja rentouttavaa kesää! t. pääsihteeri Leena ja järjestösihteeri Sonja |