Opetusministeriö
LAUSUNTO 15.10.2008

Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi uudeksi yliopistolainsäädännöksi

Lausuntona luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi yliopistolainsäädännöksi Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry esittää kunnioittavasti seuraavan.

Yleisesti ottaen Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää yliopistolainsäädännön uudistamisesitystä tarpeellisena ja perusteltuna. Uusi laki vastaa ajan vaatimuksia yliopistojen autonomian vahvistamiseksi ja lisää yliopistojen ja yhteis¬kunnan välistä vuorovaikutusta. Samoin se edistää yliopistojen pyrkimyksiä kehittää tieteellistä tutkimustoimintaansa ja siihen perustuvaa ylintä opetusta.

Naisjärjestöjen edustajina haluamme kuitenkin tuoda esiin huolemme uudistamisesityksen vaikutuksista sukupuolten väliselle tasa-arvolle. Sukupuolivaikutusten arviointi perustuu tasa-arvolain 4 §:ssä säädettyyn viranomaisten velvollisuuteen edistää tasa-arvoa sekä perustuslain perusoikeussäännöksiin, jotka on otettava huomioon säädösvalmistelussa. Haluamme kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:

4. luku Henkilöstö

§ 28 Opetus- ja tutkimushenkilöstön kelpoisuusvaatimukset
Opetus- ja muun tutkimushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksia ei voida jättää yliopiston sisäiseen päätäntävaltaan, sillä se johtaisi yliopiston kelpoisuusehtojen erilaisuuteen sekä yliopiston sisällä että yliopistojen kesken. Kelpoisuusehdot tulee määritellä laissa ja asetuksessa. Myös tasa-arvolainsäädännön toteutuminen edellyttää kelpoisuusehtojen määrittelemistä laissa. Lailla tulee huolehtia myös siitä, että yhdenvertaisuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo huomioidaan henkilöstöä valittaessa.

§ 30 Professorin tehtävät, valinta ja arvonimi
Ollakseen yhteneväinen varsinaisen yliopistolain vastaavan pykälän kanssa, perustelutekstiin tulee lisätä professorin tehtävän täyttämisestä seuraavasti: ”Pykälän mukaan professorin tehtävän täyttäminen tapahtuisi nykyiseen tapaan lähtökohtaisesti julkisen haun kautta toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Lisäksi alle kahden vuoden määräaikaiseen professorin työsuhteeseen voitaisiin ottaa ilman avointa hakua.”

Lisäksi haluamme huomauttaa, että uudessakin järjestelmässä säilytettävä kutsuprofessuurijärjestelmä suosii kokemusten valossa miespuolisia tutkijoita. Ylipäätään tiedetään naisten etenevän hitaammin myös akateemisilla työurilla. Valtaosa professoreista ja apulaisprofessoreista on miehiä ja suurin osa määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevistä on naisia.

Sukupuolivaikutusten arvioinnin seurauksena lopputuloksen pitäisi olla neutraali, tai mielellään naispuolisten tutkijoiden aseman ja urakehityksen nykyisiä esteitä poistava. Tältä osin esityksen perusteluita tulee täydentää. Myös opintosuuntauksien segregaatioon on syytä kiinnittää huomiota suomalaisessa yliopistomaailmassa, jotta kaikille aloille saadaan sekä nais- että miespuolisia osaajia. Tasa-arvolakia tulisi soveltaa myös yliopiston hallintoelinten kokoonpanossa

Naisten asemaan Suomen yliopistomaailmassa on kiinnittänyt huomiota myös YK:n CEDAW -komitea, jonka tehtävänä on valvoa YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevaa yleissopimusta. Kesällä 2008 antamassaan lausunnossa se kehottaa sellaisten toimenpiteiden käyttöönottamista, jotka huolehtivat naisten asemasta yliopistomaailmassa ja jotka rohkaisevat heitä hakemaan korkeita akateemisia virkoja.

Naisjärjestöjen Keskusliitto ehdottaa, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kirjoitettaisiin näkyviin lain yleistavoitteisiin. Tällä tavoin voidaan varmistaa tosiasiallisen tasa-arvon toteutuminen suomalaisessa yliopistomaailmassa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Helena Ranta
varapuheenjohtaja

Leena Ruusuvuori
Pääsihteeri

Helsinki 25.3.2008
Oikeusministeriölle

Naisjärjestöjen Keskusliitto esittää pyydettynä lausuntona Yhdenvertaisuustoimikunnan välimietinnöstä Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lainsäädännön uudistustarve- ja -vaihtoehdot kunnioittavasti seuraavan:

Yhdenvertaisuuslain uudistaminen ja selkiyttäminen on epäilemättä tarpeellista, koska nykyinen laki on sekava ja asettaa eri syrjintämuodot erilaiseen asemaan. Toimikunnan esittämistä kolmesta etenemisvaih¬toehdosta Naisjärjestöjen Keskusliitto kannattaa voimakkaasti ensimmäistä Hajautetun sääntelyn mallia. Erillinen tasa-arvolaki ja tasa-arvoasiainneuvottelukunta ovat tärkeitä monestakin syystä. Ensinnäkin suku¬puolten välinen tasa-arvo koskettaa kaikkia, miehiä ja naisia myös muiden ryhmien sisällä. Kysymys ei to¬dellakaan ole vähemmistöstä millään tavalla tarkasteltuna.

Tasa-arvoasianneuvottelukunnalla on ollut aktiivinen rooli tasa-arvoa koskevien kysymysten esille ottajana ja tiedottajana. TANE:lle on lainsäädännössä annettu tasa-arvon edistämisvelvoite, jota yhdenvertaisuus¬laissa valmistelussa ei näytä olevan. TANE onkin ollut mm. nais- ja tasa-arvotutkimuksen aloitteentekijä ja kannustaja. Se aloitti myös miesten tasa-arvon edistämisen kansainvälisesti merkittävällä tavalla. TANE on toiminut myös valtionhallinnon neuvoa-antavana toimijana ja vaikuttanut jopa hallitusohjelmien sisältöön.

Lisäksi Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo, ettei pykäläviidakkoa selkiytetä yhdistämällä monipuolisia lakeja. Esitetyt muut vaihtoehdot mahdollisesti vain lisäisivät lakien tulkinnallisuutta ja epäselvyyttä. Naisjärjestö¬jen Keskusliiton mielestä neuvottelukuntia ei voi yhdistää menettämättä erityisasiantunte-musta. Kansain¬väliset esimerkit ovat osoittaneet, että yhdistämisen yhteydessä myös resursseja on pie-nenetty. Toimikun¬nan tarkoitus ei voi olla tasa-arvosuojan vähentäminen. Neuvottelukuntien yhteistyötä voidaan edistää mm. sillä, että niihin tullaan ”yhdestä portista” eli samasta puhelinvaihteesta.

Mietinnön kansainvälinen vertailu on tehty tarkoitushakuisesti siten, että siihen on otettu mukaan vain yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädännön yhdistäneistä maista. EU-lainsäädäntö ei edellytä näiden lakien yhdistämistä, vaan edistämistä.

Lainvalmistelua kannattaa ehdottomasti jatkaa. Naisjärjestöjen Keskusliitto ehdottaa, että toimikuntaa täydennetään naisjärjestöjen ja STM:n tasa-arvoyksikön edustajilla.

Naisjärjestöjen Keskusliitto

Sirkka-Liisa Anttila Leena Ruusuvuori
puheenjohtaja pääsihteeri

Tiedotusvälineille

Naisjärjestöjen Keskusliiton kannanotto Naistenpäivänä 8.3.2008

Perheiden pahoinvointiin tartuttava ripein ottein

Helsingin Sanomat uutisoi 5.3.2008 poliisiammattikorkeakoulun tekemästä ja sisäasiainministeriön rahoittamasta tutkimuksesta koskien lasten ja nuorten kokemaa väkivaltaa. Tulokset pysäyttävät. Tutkimuksen mukaan viidennes 6. ja 9. luokkien oppilaista on kokenut väkivaltaa. Lukuun sisältyy sekä perheiden sisäinen, muiden ihmisten aiheuttama sekä lasten ja nuorten keskinäinen väkivalta.

Väkivalta on perheiden pahoinvoinnin äärimmäinen ilmiö. Arviolta noin 200 000 lasta kokee ja näkee vuosittain väkivaltaa omassa kodissaan. Kodin väkivaltainen ilmapiiri vaarantaa lapsen kehityksen riippumatta siitä, ovatko lapset itse pahoinpideltyjä vai väkivallan todistajia. Tietoisuutta pari- ja lähisuhdeväkivallan vahingollisista vaikutuksista lapsiin on lisättävä. Lasten ja perheiden ongelmiin tulee myös puuttua nykyistä aikaisemmassa vaiheessa, sillä pohja terveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille luodaan jo varhaislapsuuden aikana.

Lapsiin kohdistuva väkivalta ei synny tyhjiössä. Väkivallan vastaisia asenteita on vahvistettava ja kaikkeen väkivaltaan ja etenkin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on suhtauduttava vakavasti. Parisuhdeväkivallan uhrina kuoli vuonna 2004 yhteensä 15 naista. Suomessa ei ole riittävää palveluverkostoa uhreille, naisille ja lapsille. Suomessa tarvitaan väkivallan ehkäisyssä ja asenteiden muokkaamisessa tiukempia otteita. Samalla kuntien lapsiperheille suunnattuja palveluja on kehitettävä. Tällä hetkellä lapsiperheiden palveluissa on huomattavaa kuntakohtaista vaihtelua, eivätkä perheet ole palvelujen suhteen laisinkaan tasa-arvoisessa asemassa.

Alkoholinkäyttö lisää perheväkivallan riskiä. Tällä hetkellä etenkään naisille ei ole riittävästi heidän tarpeensa huomioon ottavia päihdepalveluja. Odottavien äitien päihderiippuvuus on erittäin huolestuttavaa. Vuosittain syntyy 600 äidin alkoholin käytöstä vaurioitunutta lasta. Raskaudenaikaisesta päihdehoidosta on saatu hyviä tuloksia. Hoitopaikkoja on lisättävä, jotta edes kaikki hoitoon haluavat pääsevät avun piiriin.

Hallitus on käynnistänyt lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman, joka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pahoinvointia ja syrjäytymistä. Ohjelmassa on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja nuorten syrjäytymisuhkien ja pahoinvoinnin varhaiseen tukemiseen. Myös lasten ja nuorten terveyserojen kaventaminen sekä terveiden elintapojen ja mielenterveyden edistäminen on kipeän ajankohtaista. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin on osoitettava rahaa erikseen lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Lasten ja nuorten mielenterveys- ja sosiaalisten ongelmien ehkäiseminen edellyttää tukea terveiden rajojen, tunneilmaisun ja empatian kehittymiselle.

Perheiden hyvinvointiin vaikuttaa myös työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Nykyisellään naiset pitävät 95 % perhevapaista, joten vapaiden kustannukset ja haitat koituvat naisten työnantajille. Tämä heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla ja vie nuoret naiset pätkätyökierteeseen. Jatkossa rahoitusvastuu vanhemmuuden kustannuksista on jaettava siten, että kulut jakautuvat tasan miesten ja naisten työnantajien kesken. Tämä mahdollistuisi esimerkiksi suuntaamalla rahoitukseen verovaroja.

Myös isien mahdollisuuksia perhevapaiden pitämiseen on lisättävä ja tuettava näin isyyttä. Kun lapset saavat läheisemmän kontaktin isäänsä, vähenee myös parisuhdeväkivallan riski, jonka on todettu kasvavan lapsen syntymän myötä. Pitkällä tähtäimellä isien tasaisempi osallistuminen perhevapaiden käyttöön johtaa myös tasaisempaan jakoon kotitöissä. Tällä hetkellä työssäkäyvillä naisilla on usein kotitöiden ja hoivatöiden myötä kaksikertainen työtaakka miehiin verrattuna.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila 050-511 3044
pääsihteeri Leena Ruusuvuori 050-350 7616

LAUSUNTO 4.3.2008

Ulkoasiainministeriö
PL 176
00161 Helsinki

Viite: HEL5907-1

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpano: lausunto Suomen neljännen määräaikaisraportin valmistelua varten

Ulkoasiainministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai joihin on tarkoitus ryhtyä YK:n lapsen oikeuksien komitean antamien loppupäätelmien osalta. Nämä suositukset oli annettu koskien Suomen YK:n lapsen oikeuksien komitealle antamaa kolmatta määräaikaisraporttia. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry ei varsinaisessa järjestötyössään tee konkreettista lapsityötä, mutta kommentoi mielellään naisten, lasten ja perheiden kannalta erityisen tärkeäksi katsomiaan artikloita seuraavasti:

YLEISTÄ

Kuten muissa maissa, Suomenkin käytännöt ja palvelujärjestelmät ovat sukupuolineutraaleja eli käytännössä sukupuolisokeita ja todellinen tasa-arvo on vielä kaukana. Lapset ovat tyttöjä tai poikia ja heitä kohdellaan usein stereotyyppisesti sukupuolensa mukaan. Poikia arvostetaan vieläkin usein tyttöjä enemmän.

Lasten ja nuorten kanssa tehtävän työn osalta tulisi valtavirtaistaa sukupuolinäkökulma. Sukupuolisensitiivinen työ antaa meille mahdollisuuden tarjota uusia näkökulmia ja täsmällisempää tietoa eri auttamis- ja koulutusprosesseissa. Oppikirjat ja opettajakoulutus tulisi suvata ja kehittää metodeja, joilla sekä tytöt että pojat viihtyisivät paremmin koulussa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että Suomen neljännessä määräaikaisraportissa sukupuolten tasa-arvoon liittyvät näkökohdat, erityisesti syrjäytymiseen ja huono-osaisuuteen johtavat, huomioidaan ja kirjataan läpäisyperiaatteella tavoitteeksi lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanossa Suomessa.

YLEISET TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMET

Kansallisen toimintaohjelman, itsenäisen valvonnan ja lapsiin kohdistettujen voimavarojen ja tietojen kokoamisen sekä tiedottamisen osalta Naisjärjestöjen Keskusliitto yhtyy komitean Suomen kolmannen määräaikaisraportin käsittelyssä esittämiin huoliin ja suosituksiin.

Lapsiasiavaltuutetulle tulee turvata riittävät voimavarat suorittaa hänelle osoitetut tehtävät. Lisäresursseja on tullut, mutta Naisjärjestöjen Keskusliiton mielestä olisi korvattava se puute, ettei lapsiasiavaltuutettu voi ottaa hoitaakseen yksittäisiä tapauksia ja voimavarat ovat neuvonnankin osalta riittämättömät.

Mannerheimin Lastensuojeluliitossa toimi aikoinaan lapsiasiamies 20 vuotta ja kansalaiset ottivat häneen runsaasti yhteyttä eikä korvaavaa toimintaa ole vieläkään olemassa.

IV G. TIETOJENSAANTI (17 ARTIKLA)

Median ja mainonnan pornoistuminen

Suomen kolmannen määräaikaisraportin käsittelyssä komitea on ilmaissut huolensa lasten altistumiselle väkivallalle, rasismille ja pornografialle median välityksellä (25). Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää myönteisenä, että Suomen kolmannessa määräaikaisraportissa on mainittu julkisen tilan, median ja mainonnan pornoistuminen. Mainonta on kuluneiden vuosien aikana kuitenkin saanut yhä räikeämpiä sukupuolten tasa-arvon vastaisia piirteitä, mikä muokkaa yleistä nais- ja mieskuvaa sekä tarjoaa haitallisia roolimalleja pojille ja erityisesti nuorille tytöille.

Pornografista kuvastoa lainaava katumainonta on visuaalista häirintää, jolta lasten on mahdotonta välttyä. Media esittää tytöt ja nuoret naiset usein passiivisina seksiobjekteina ja pojat aktiivisina toimijoina, mikä vahingoittaa lasten ja nuorten itsetuntoa. Median tarjoama kuva tavoiteltavasta naiseudesta on laihuutta ihannoiva, mikä on myös yhtenä tekijänä tyttöjen syömishäiriöiden lisääntymisessä.

Erilaiset sopimukset ja hankkeet yhdessä materiaalin tuottajien, toimittajien ja tiedotusvälineiden kanssa ovat hyviä keinoja mainonnan muuttamiseksi pitemmällä aikavälillä. Naisjärjestöjen Keskusliitto edellyttää, että mainontaan puututaan myös lainsäädännön keinoin Norjan mallin mukaisesti, koska nykyinen kontrollitaho, mainonnan eettinen neuvosto, ei ole kyennyt puuttumaan mainonnan epäkohtiin.

V. PERHEYMPÄRISTÖ JA SIJAISHUOLTO

J. Pahoinpitely ja laiminlyönti

Lapsiin kohdistuva väkivaltaa on ehkäistävä osana muuta väkivallan ehkäisyä

Vuosittain sadat miljoonat lapset kokevat ja näkevät väkivaltaa omassa kodissaan. Suomessa arvioitu luku on 200.000 (Usko, Toivo Hakkaus 1997) Kodin väkivaltainen ilmapiiri vaarantaa lapsen kehityksen riippumatta siitä, ovatko lapset itse pahoinpideltyjä vai väkivallan todistajia.

Lapset ja naiset ovat kotona tapahtuvan väkivallan yleisimmät uhrit. Kun lapsi on väkivallan todistaja, traumatisoi kokemus lasta yhtä paljon kuin jos hän itse olisi uhri. Siten on erittäin tärkeää ehkäistä yleisintä kotiväkivallan muotoa - miesten naisiin kohdistamaa parisuhdeväkivaltaa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan myös lapsiin kohdistuva väkivalta on näissä perheissä sangen yleistä ja riski kasvaa sitä suuremmaksi mitä vakavampaa parisuhdeväkivalta on.

Suomessa ei vielä riittävästi huomioida erotilanteissa mahdollista parisuhde - tai lähisuhdeväkivaltaa. Väkivallan kohteena ollut puoliso saattaa lasta suojellakseen vaatia yksinhuoltajuutta tai estää tapaamisia. Lisäksi pitkäaikaisissa huoltajuuskiistoissa ja yleensäkin avioerotilanteissa väkivalta ja sen uhka helposti jatkuvat tapaamisten yhteydessä. Monen suomalaisen lapsen kehitys vaarantuu tapaamistilanteissa koetun fyysisen tai henkisen väkivallan tai niiden pelon vuoksi. Siksi tulisi saattaa voimaan laki valvotuista ja tuetuista tapaamisista. Myös tapaavan vanhemman päihde- ja mielenterveyden ongelmat vaarantavat lapsen kasvun ja kehityksen, jolloin tarvitaan tuettuja ja valvottuja tapaamisia.

Olisi syytä myös harkita onko lainkaan lapsen edun mukaista tavata väkivaltaista tai epävakaata vanhempaa. Lapsen tilanne ja tapaamiset pitäisi aina ottaa huomioon kun määrätään lähestymiskieltoa. Oikeuden päätöksessä tulisi tarkkaan määritellä tuleeko tapaamisia lainkaan, tapaamisten määrä ja kesto sekä ovatko tapaamiset valvottuja.

Lapsiin kohdistuva väkivalta ei synny tyhjiössä. Väkivallan vastaisia asenteita on lisättävä ja kaikkeen väkivaltaan ja erityisesti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan pitää suhtautua vakavasti. Parisuhdeväkivallan uhrina kuoli vuonna 2004 yhteensä 15 naista (Naisiin kohdistuva väkivalta 2005). Silti Suomessa ei ole riittävää palveluverkostoa uhreille, naisille ja lapsille. Suomessa tarvitaan väkivallan ehkäisyssä ja asenteiden muokkaamisessa tiukempia toimenpiteitä. Kaikkinaiseen lasten kurittamiseen ja kouluissa tapahtuvaan kiusaamiseen on puututtava. Olisi syytä käyttää näistäkin termiä väkivalta, jotta teon vakavuus ei hämärtyisi.

Suomessa surmataan myös useita lapsia vuosittain. Yksi keinovalikoiman lisäys olisi uusi laki jonka perusteella määrättäisiin tutkijalautakunta selvittämään jokainen lapsen surma. Tällä tavoin voidaan tehostaa ja kehittää viranomaistoimintaa, ettei näin pääsisi jatkossa tapahtumaan. Tietoisuutta pari- ja lähisuhdeväkivallan vahingollisista vaikutuksista lapsiin on lisättävä. Lasten ja nuorten mielenterveys- ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi tulee tukea terveitten rajojen, tunneilmaisun ja empatian kehittymistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin on osoitettava rahaa erikseen lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin.

Nykyistä paremmin pitäisi myös varautua maahanmuuttajatyttöihin kohdistettuun väkivaltaan ja sen uhkaan, mukaan lukien nk. kunniaväkivalta ja sukupuolielinten silpominen.

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että väkivallan torjuntaa hoidetaan koordinoidusti, jolloin eri viranomaisten yhteistyötä voidaan tehostaa. Koska nykyisin koordinaatio puuttuu, ei resursseja kyetä käyttämään parhaalla mahdollisella tavalla. Koordinaatiopisteessä pitää olla erityisosaamista naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta mukaan lukien seksuaalinen väkivalta.

Väkivallan torjunnassa keskeistä on eri viranomaisten, kuten poliisin sekä sosiaalitoimen ja terveydenhuollon yhteistyö. Viranomaiset tarvitsevat lisäkoulutusta erityisesti seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön sekä nais- ja lapsikaupan osalta. Seksuaalisen väkivallan osalta palvelujärjestelmä on erittäin keskeneräinen, erityisosaaminen on keskittynyt eteläiseen Suomeen ja asiantuntijoitakin on riittämättömästi.

Hyväksikäyttöä ehkäisevien valistus- ja opetuskampanjoiden osalta koulu on avainasemassa. On puututtava väkivaltaan sen eri ilmenemismuodoissa: niin kutsututa koulukiusaamisesta hyväksikäyttöön. Opettajille ja koulujen oppilashuollon henkilöstölle pitää koulutuksella luoda valmiudet puuttua myös näihin aiheisiin. Kun huoli nostetaan esille, täytyy läheltä löytyä luotettava ihminen.

VI PERUSTERVEYDENHUOLTO JA SOSIAALITURVA

Suomalainen kouluterveydenhuolto on ollut avainasemassa sairauksien ja yleisen lasten pahoinvoinnin ehkäisyssä. On tärkeää, ettei tämän palvelun anneta rapautua. Sillä voi olla vakavia seurauksia esim. itsemurhien ja aborttien lisääntymisen kannalta.

Myös avun hakeminen väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa on lapselle luontevaa kertoa asiasta tutun kouluterveydenhoitajan luona käydessä.

VIII ERITYISET TURVAAMISTOIMENPITEET

Naisjärjestöjen Keskusliitto edellyttää, että Suomi täyttää kansainväliset velvoitteensa ja varaa riittävästi rahaa ihmiskaupan ehkäisyyn ja uhrien auttamiseen. Lapsilla ja naisilla on erityinen vaara joutua ihmiskaupan uhreiksi seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksessa. Näille uhreille tarvitaan erityistä suojaa ja hoitoa. Tätä varten on työministeriön alainen työryhmä tehnyt ansiokkaan ehdotuksen kesällä 2006 palvelujen ja tukitoimien toteuttamiseksi, mutta korvamerkittyjä varoja ei tälle ole vieläkään myönnetty.

Suomeen tarvitaan muiden maiden tapaan myös salaisia turvakoteja, jotka ottavat myös vastaan seksuaalisen väkivallan uhreja sekä kunniaväkivallan uhan alla olevia.

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Leena Ruusuvuori
Pääsihteeri

Lausunto kuulemiseen 12.6.2007 yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamisesta

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Cetralförbund ry kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamisen yhteydessä ja lausuu asiasta seuraavan pyrkien noudattamaan muistion kysymyksenasettelua.

Muistion mukaisesti Naisjärjestöjen Keskusliitto korostaa sitä, että yhdenmukaisempaa lainsäädäntöä valmisteltaessa nykyisen lainsäädännön mukaista suojan tasoa ei tule heikentää eikä nykyisiin lakeihin kirjattuja seuranta-, valvonta- ja edistämisvelvoitteita ja niihin liittyviä toimintavaltuuksia kavenneta, vaan niitä pyritään vahvistamaan. Tämä edellyttää pysyviä riittäviä resursseja, jotta velvoitteet voidaan täyttää uskottavasti

Yleistä

Naisten ihmisoikeudet ja tasa-arvolaki

Suomi allekirjoitti vuonna 1980 YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW 1979). Tarvittavien lainsäädäntömuutosten jälkeen sopimus ratifioitiin 1986. Tasa-arvolain säätäminen oli edellytys YK:n CEDAW -sopimuksen ratifioinnille ja se on keskeinen lainsäädäntötoimi, jolla toteutetaan sopimuksen velvoitteita. Vuonna 1987 voimaan tullut laki ja vuoden 1995 ja 2005 uudistukset ovat laajentaneet lakia, mutta valvontaviranomaisten resurssit eivät ole vahvistuneet lain asettamien uusien velvoitteiden mukaisesti. Kesäkuussa 2005 alussa tuli voimaan täsmennetty suunnitteluvelvoite hyvityksineen. Tämä on tuonut lisätarvetta neuvontaan ja ohjeistukseen työpaikkakohtaisen tasa-arvosuunnitelmien laadinnassa. Jotta neuvonta olisi riittävää ja valvonta uskottavaa, tulisi tasa-arvovaltuutetun resursseja lisätä huomattavasti.

CEDAW sopimuksen mukaan viranomaisten velvollisuus toimia sukupuolisyrjinnän poistamiseksi sekä oikeudellisen että tosiasiallisen tasa-arvon toteuttamiseksi ulottuvat myös yksityiselämään ja yhteiskunnan vallitsevaan kulttuuriin (tapojen ja käytäntöjen sekä sosiaalisen ja sivistyksellisen käyttäytymiskaavan muuttamiseen; artiklat 2 ja 5). CEDAW -sopimus ulottuu siis laajemmalle kuin Suomen tasa-arvolaki. CEDAW -sopimuksen laajuutta ja merkitystä tulisi enenevässä määrin tiedottaa viranomaisille ja kouluttaa heitä aiheen tiimoilta.
Vaikka komitea kiittelee 3. ja 4. määräaikaisraportin osalta Suomen tekemiä edistysaskelia ja toteaa että Suomessa ei ole merkittäviä tekijöitä tai vaikeuksia, jotka estäisivät yleissopimuksen tehokkaan täytäntöönpanon, on vielä paljon tehtävää tosiasiallisen tasa-arvon eteen.

Suomelle ominainen vaikeus työssä tasa-arvon toteuttamiseksi on yleinen usko jo toteutuneesta tasa-arvosta sekä siihen liittyvä lainsäädännön valmistelun ja viranomais-toiminnan sukupuolineutraalisuus. Tasa-arvon valtavirtaistaminen käsitetään usein sukupuolineutraalisuutena ja Suomessa hyvin yleisesti uskotaan sukupuolineutraalin toiminnan automaattisesti tuottavan tasa-arvoisia tuloksia. Maassa, jossa juhlitaan maailman ensimmäisiä kansanedustajanaisia, on kuitenkin edelleen vaikea tunnistaa tasa-arvoon liittyviä ongelmia ja käytäntöjä. Suomen haasteita on sukupuolitietoisen toimintakulttuurin kehittäminen YK:n Pekingin toimintaohjelman mukaisesti.

1.Syrjinnän laajuus ja ilmeneminen käytännössä

Syrjintä työelämässä, palkkasyrjintä

Työelämän keskeisiä tasa-arvo ongelmia ovat sukupuolten väliset palkkaerot, sukupuolen-mukainen segregaatio ja määräaikaisten työsuhteiden kohdentuminen enemmän naisiin kuin miehiin.

Palkkatasa-arvoa ei ole edelleenkään saavutettu, vaan naisten palkka on keskimäärin noin 80 % miesten palkasta. Selvittämättömät tuloerot ovat noin 10 %. Taustalla on työmarkkinoiden kahdenlainen jakautuminen. Ensinnäkin työmarkkinat ovat jakautuneet naisten töihin ja miesten töihin, ja miesten töistä maksetaan selvästi korkeampaa palkkaa. Toiseksi naiset eivät etene urallaan, vaikka ovat miehiä koulutetumpia.

Palkkatasa-arvon perusongelma on edelleen se, että samanarvoisesta työstä ei makseta naisille ja miehille samaa palkkaa. Ongelman jatkuminen kytkeytyy käytännössä työelämän segregaatioon, mutta segregaatio ei tee hyväksyttäväksi palkkaeroja samanarvoisesta työstä. Palkkaeroissa on lisäksi osaltaan kyse myös sukupuolisyrjinnästä, mikä selviää eri aloja koskevissa tutkimuksissa. Kyse ei ole vain siitä kuka kehtaa pyytää korkeampaa alkupalkkaa ja useammin palkankorotuksia. Miesvaltaisten alojen korkeampi palkkaus kertoo yhteiskunnan rakenteissa olevasta sukupuolten eriarvoisuudesta. CEDAW -sopimus velvoittaa myös rakenteellisen syrjinnän poistamiseen.

Määräaikaisten työsuhteiden käyttö yhdistyy usein raskaussyrjintään. Määräaikaisuuksien käytöllä voidaan käytännössä vähentää raskaussyrjintäkieltojen tehokkuutta. Ongelma kärjistyy julkisella sektorilla ja parhaassa hedelmällisyysiässä olevien naisten kohdalla.

Naisiin kohdistuva väkivalta

Vuonna 1993 Wienissä YK:n Ihmisoikeuksien maailmankonferenssi tunnusti naisten oikeudet osaksi ihmisoikeuksia ja vuonna 1994 nimesi erityisasiantuntijan tekemään maailmanlaajuista selvitystä naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Vuonna 1995 Pekingissä Naisten neljännessä maailmankonferenssissa naisiin kohdistuva väkivalta määriteltiin ihmisoikeusrikkomukseksi. Pekingin toimintasuunnitelmassa todettiin, että naisiin kohdistuva väkivalta on tasa-arvon, rauhan ja kehityksen este.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa vakava ongelma. Se muodostaa laajimman ihmisoikeusloukkausten ryhmän Suomessa. Väkivalta estää naisia täysipainoisesti nauttimasta oikeuksistaan ja vapauksistaan tasa-arvoisesti miesten kanssa. Suomea on useasti huomautettu sekä CEDAW komitean että TSS-toimikunnan puolelta jatkuvasti riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisessä ja maahanmuuttajanaisten erityisaseman huomioimisesta.

Vaikka on ilahduttavaa, että muutaman viime vuoden ajan asiasta on alettu keskustella, on myönnetty ongelman olemassaolo ja pohdittu toimia ongelman lievittämiseksi, on lopulta aika ryhtyä entistä tarmokkaammin toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi.
Tehdyt lakiuudistukset, lähestymiskieltolain muutos ja ns. vakaan oman tahdon pykälän poistaminen eivät ole riittäviä. On saatava voimaan Ruotsin mallin mukainen nk. naisrauhalaki, joka huomioi parisuhdeväkivallan dynamiikan ja eri muodot sekä toistuvuuden.

CEDAW komitea on korostanut valtion velvollisuutta ryhtyä asianmukaisiin ja tehokkaisiin toimiin kaikenlaisen naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi. Erityislakien lisäksi tarvitaan uhreja suojelevia ja tukevia palveluja. Väkivallan ehkäisyyn ja sen uhrien tukemiseen on osoitettava riittävät resurssit. Uusia toimintamalleja on kehitettävä. Eri viranomaisten yhteistyötä on lisättävä. Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on oltava yhtäläiset ja suunnitelmalliset toimintaohjeet väkivallan uhrien auttamiseksi. Näitä toimenpiteitä voidaan vahvistaa esim. sisällyttämällä uhrien erityispalvelut lakeihin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä lakiin potilaan asemasta ja oikeudesta.

Ennaltaehkäisevän vaikutuksen kannalta on tärkeää, että väkivaltaan syyllistyneet saadaan vastuuseen toimistaan. Jotta lait ja suojelutoimenpiteet toteutuisivat, tarvitaan myös viranomaisten koulutusta. Väkivallan ehkäisy ja korjaavat toimenpiteet koskevat niin poliisia kuin sosiaali-, terveys, kuin opetusalankin toimijoita ja tämä vaatii eri toimijoiden yhteistyötä ja monialaista koulutusta, joka Suomessa ei ole lainkaan riittävää.

Suomesta puuttuu edelleen CEDAW komitean kehotuksesta huolimatta naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma. Edellinen hallitus teki lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen aliresurssoidun ohjelman, jossa naisiin kohdistuva väkivalta on saanut hyvin vähän huomiota. Suomalainen nainen ei näytä sopivan uhriksi, vaikka tilastollisesti Suomessa kuolee väkilukuun suhteutettuna enemmän naisia lähi- ja parisuhdeväkivallan uhrina kuin muissa läntisissä teollisuusmaissa.

Prostituutio ja naisten kaupallisen hyväksikäytön ehkäiseminen

Prostituutio on yksi maailman yleisimmistä ihmisoikeusloukkauksista. Niin Suomessa kuin muuallakin prostituution ja sen mahdollistavan ihmiskaupan takana on järjestäytynyt rikollisuus. Prostituutio ja ihmiskauppa ovat nykyajan orjakauppaa, johon lainsäätäjän on puututtava tiukasti.

Suomessa esiintyvään laajamittaiseen prostituution ja ihmiskauppaan liittyy rasistisia piirteitä. Tuntuu siltä, että nykytilanne on helppo hyväksyä, kun useimmat uhrit ovat ulkomaalaisia.

Osittainen seksin oston kriminalisointi ei näytä olleen riittävä toimenpide. Hallituksen esitys HE 221/2005 vesittyi ja kielletyksi tuli seksin osto naiskaupan tai parituksen uhreilta. Näyttökynnys on korkea eikä lain ennaltaehkäisevyys näytä toteutuvan. Sosiaali- ja poliisiviranomaisille tulee osoittaa tarvittavat resurssit lain toimeenpanoon myös käytännössä. Lakia tulisi lisäksi pikaisesti arvioida ja tarkastella uudelleen sen sisältö.

Jota ihmiskaupan vastaiset lait ja uhrien auttamisjärjestelmän seuranta toimisi, Suomen tulisi nimittää kansallinen ihmiskaupan raportoija. Hänen asemaansa ja sijoituspaikkaansa tulisi harkita myös yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistuksen yhteydessä. Suomessa ei ole virkahenkilöä, jonka vastuualueeseen kuuluisi prostituutio, eikä sitä ole linkitetty väkivaltaa tai ihmiskauppaa koskeviin vastuualueisiin.

2. Uudistustarpeet

Naisjärjestöjen Keskusliitto kiittää taustamuistiota perusteellisuudesta. On helppo yhtyä ongelmiin yhdenvertaisuuden toteutumisessa, lainsäädännön sisällöllisestä epäjohdonmukaisuudesta, neuvontapalveluiden ja muun asiantuntija-avun saatavuuden eroista ja puutteista, yhdenvertaisuuden edistämisen ongelmista, yhdenvertaisuus-lainsäädännön valvonnan hajanaisuudesta ja lakien täytäntöönpanon epäkohdista.

Myös yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamisen tavoitteet ovat kiitettäviä ja ne on kiteytetty hyvin. Keskusliitto on jo aiemmin tässä lausunnossa ottanut kantaa tasa-arvon edistämiseen ja valvonnan parantamiseen resursseja lisäämällä.

Tasa-arvolain osalta uudistustarpeita on sen ulottaminen koskemaan peruskouluja.
Naisiin kohdistuvan väkivallan osalta, johon sisältyy myös prostituutio ja naiskauppa, tulisi pohtia valvontaviranomaista. Tämä olisi hyvä tehdä yhdenvertaisuuslainsäädäntöä ja valvontamekanismeja uudistettaessa. Mihin sijoitettaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija ja mihin vastaava ihmiskaupan raportoija.

3. Alustavat kannanotot ja kysymyksenasettelut

Asiantuntijakuulemisten taustamuistiosta käy ilmi hyvin eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet ja toisaalta kaiken yhdenvertaisuuslainsäädännön yhdistämisen vaikeus.

Myös institutionaaliset järjestelyt on hyvin esitetty, mutta toisaalta kaikki vaihtoehdot ovat monimutkaisia.

Naisjärjestöjen Keskusliitto kannattaa vaihtoehtoa yksi. Nykyisessä sukupuolisokeassa järjestelmässä on syytä vielä pitää erillinen tasa-arvovaltuutettu. Ruotsissa tasa-arvon valtavirtaistaminen on paljon pidemmällä kuin Suomessa, samoin kuin Norjassa. Suomi sai tasa-arvolain Pohjoismaista viimeisimpänä. Belgian tyyppinen ratkaisu, jolloin laajennetaan vähemmistö-valtuutetun toimenkuvaa, voisi olla toimiva Suomessa.

4. Tärkeitä muita seikkoja

Sukupuoli (yleensä naissukupuoli), on edelleen suurin syrjintää ja eriarvoisuutta aiheuttava yksittäinen tekijä ja moniperustaisen syrjinnän perustekijöitä. Siksi kaikki lainsäädäntö ja erityisesti ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntö tulisi suvata, eli lakien sukupuolivaikutukset tulisi arvioida.

Mikäli päädytään yhdenvertaisuusvaltuutettuun, seuraaviin tasa-arvolaissa säädettyihin tärkeisiin osa-alueisiin tulee panostaa ja niitä tulee seurata:
1) yleinen työnantajan velvollisuus edistää tasa-arvoa
2) toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi, eli jos työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää on tehtävä tasa-arvosuunnitelma, joka voidaan sisällyttää henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan.  

Myös tasa-arvolain 6 a §:n mukaiset vaatimukset tasa-arvosuunnitelman sisällölle olisi säilytettävä:
1) selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta ja sen osana erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin sekä kartoitus naisten ja miesten tehtävien luokituksesta, palkoista ja palkkaeroista;
2) käynnistettäviksi tai toteutettaviksi suunnitellut tarpeelliset toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi ja palkkauksellisen tasa-arvon saavuttamiseksi;
3) arvio tasa-arvosuunnitelmaan sisältyneiden aikaisempien toimenpiteiden toteuttamisesta ja niiden tuloksista.

Tasa-arvolaki on ollut uudistettuna sen verran lyhyen aikaan voimassa, että Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo, että tasa-arvoasioilla tulee vastaisuudessakin olla oma valtuutettu ja lain tarkoitusta ja sisältöä ei yleisillä (ihmisoikeus)säädöksillä saa vesittää.

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Ulkoasiainministeriä
Oikeudellinen osasto
Ihmisoikeustuomioistuin- ja – sopimusasioiden yksikkö (OIK-31)
PL 176
00161 Helsinki

Viite: HEL6098-11

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Cetralförbund ry:n lausunto YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen Suomen 6. määräaikaisraporttia varten

Naisjärjestöjen Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW-sopimuksen) täytäntöönpanosta Suomessa. Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää myönteisenä ja tärkeänä käytäntöä, jossa kuullaan kansalaisjärjestöjä jo valmisteluvaiheessa. Eri tahoja osallistava ja vuorovaikutuksellinen raportointiprosessi lisää tietoisuutta CEDAW sopimuksen merkityksestä ja velvoitteista sekä edistää sopimuksen toteutumista. Myös CEDAW komitea piti käytäntöä myönteisenä.

Naisjärjestöjen Keskusliitto haluaa edelleen kiinnittää huomiota CEDAW-sopimuksen ja muiden Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten määräaikaisraportointien välisiin yhteyksiin, jotta CEDAW sopimuksen raportoinnissa koottu tietoa ja asiantuntemus hyödynnetään myös muiden sopimusten raportoinnissa. Sopimusvelvoitteiden arviointia sukupuolinäkökulmasta tulee muistaa käyttää kaikkien ihmisoikeussopimusten raportoinnissa.

CEDAW sopimuksen mukaan viranomaisten velvollisuus toimia sukupuolisyrjinnän poistamiseksi sekä oikeudellisen että tosiasiallisen tasa-arvon toteuttamiseksi ulottuvat myös yksityiselämään ja yhteiskunnan vallitsevaan kulttuuriin (tapojen ja käytäntöjen sekä sosiaalisen ja sivistyksellisen käyttäytymiskaavan muuttamiseen; artiklat 2 ja 5). CEDAW -sopimus ulottuu siis laajemmalle kuin Suomen tasa-arvolaki. CEDAW-sopimuksen laajuutta ja merkitystä tulisi enenevässä määrin tiedottaa viranomaisille ja kouluttaa heitä aiheen tiimoilta.

Vaikka komitea kiittelee 3. ja 4. määräaikaisraportin osalta Suomen tekemiä edistysaskelia ja toteaa että Suomessa ei ole merkittäviä tekijöitä tai vaikeuksia, jotka estäisivät yleissopimuksen tehokkaan täytäntöönpanon, on vielä paljon tehtävää tosiasiallisen tasa-arvon eteen.

Suomelle ominainen vaikeus työssä tasa-arvon toteuttamiseksi on yleinen usko jo toteutuneesta tasa-arvosta sekä siihen liittyvä lainsäädännön valmistelun ja viranomaistoiminnan sukupuolineutraalisuus. Tasa-arvon valtavirtaistaminen käsitetään usein sukupuolineutraalisuutena ja Suomessa hyvin yleisesti uskotaan sukupuolineutraalin toiminnan automaattisesti tuottavan tasa-arvoisia tuloksia. Maassa, jossa juhlitaan maailman ensimmäisiä kansanedustajanaisia, on kuitenkin edelleen vaikea tunnistaa tasa-arvoon liittyviä ongelmia ja käytäntöjä. Suomen haasteita on sukupuolitietoisen toimintakulttuurin kehittäminen YK:n Pekingin toimintaohjelman mukaisesti.

2 artikla

Tasa-arvolain uudistaminen

Tasa-arvolain säätäminen oli edellytys YK:n CEDAW -sopimuksen ratifioinnille ja se on keskeinen lainsäädäntötoimi, jolla toteutetaan sopimuksen velvoitteita. Vuonna 1987 voimaan tullut laki ja vuoden 1995 ja 2005 uudistukset ovat laajentaneet lakia, mutta valvontaviranomaisten resurssit eivät ole vahvistuneet lain asettamien uusien velvoitteiden mukaisesti. Kesäkuussa 2005 alussa tuli voimaan täsmennetty suunnitteluvelvoite hyvityksineen. Tämä on tuonut lisätarvetta neuvontaan ja ohjeistukseen työpaikkakohtaisen tasa-arvosuunnitelmien laadinnassa. Jotta neuvonta olisi riittävää ja valvonta uskottavaa, tulisi tasa-arvovaltuutetun resursseja lisätä huomattavasti.

Tasa-arvolain uudistuksessa lakiin lisättiin myös kohta, jonka mukaan naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistäminen tulee ottaa huomioon palvelujen saatavuudessa ja tarjonnassa (§ 4.3). Näyttää siltä, ettei tasa-arvolain velvoite tule näkymään Suomen kuntapalvelurakenteen uudistamistyössä eli PARAS – hankkeessa. Valmistelutyössä ei otettu huomioon sukupuolinäkökulmaa. Sukupuolivaikutusten arvioinnin kunnollinen toteuttaminen olisi vaatinut laajaa selvitystyötä nykyisistä palveluista, miten ne on toteutettu ja miten ne suhteutuvat naisten ja miesten tarpeiden mukaisesti.

3 artikla

Kansallinen toimintaohjelma Pekingin toimintaohjelman toteuttamiseksi

Suomen hallitus on useaan otteeseen sitoutunut YK:n Pekingin toimintaohjelman toteuttamiseen, viimeksi YK:n naistenasematoimikunnan 49.istunnossa maaliskuussa 2005. Istunnossa hyväksyttiin julistus, jossa hallitukset vahvistivat sitoutumisensa PFA:n toteuttamiseen.

YK:n Pekingin toimintaohjelma on keskeinen naisten ihmisoikeuksia koskeva kansainvälinen soft-law tyyppinen asiakirja, joka täsmentää CEDAW -sopimuksen velvoitteita ”asianmukaisista” ja ”tarpeellisista” toimenpiteistä naisten oikeuksien ja tosiasiallisen tasa-arvon toteuttamiseksi. Pekingin toimintaohjelman toteuttaminen on olennaista CEDAW -sopimuksen toteuttamiseksi.

Pekingin toimintaohjelmassa hallitus on sitoutunut tekemään tiivistä yhteistyötä keskeisten instituutioiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa kansallista toteuttamisohjelmaa laadittaessa (para 297, 298). Naisjärjestöjen Keskusliitto kiinnittää huomiota myös tämän yhteistyö- ja kumppanuussitoumuksen toteuttamiseen ja toivoo että hallitus selvittää 6. raportissaan, miten kansallisen toimintaohjelman valmistelu on käynnistynyt. Naisjärjestöjen Keskusliitto julkisti marraskuussa 2005 oman raporttinsa Pekingin toimintaohjelman toteuttamisesta Suomessa 2000-2005 ja järjesti ”Paluu Pekingiin”-seminaarin, jota kunnioitti läsnäolollaan Tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Pekingin toimintaohjelmasta tuttu sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on tehokas menetelmä tasa-arvon ongelmien näkyväksi tekemisessä ja niiden korjaamisessa. Naisjärjestöjen Keskusliitto edellyttää, että hallitus 6. raportissaan arvioi kehitystyötä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseksi eri hallinnonaloilla vuosina 2001-2006. Raportissa tulee myös ilmetä, miten virkamiesten valtavirtaistamiskoulutusta on toteutettu.

Hallitusohjelma

Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa tasa-arvo on edelleen nostettu koko hallituksen asiaksi ja hallitus lupaa sitoutua edistämään tasa-arvoa määrätietoisesti kaikessa päätöksenteossa. Ohjelma korostaa työelämän- ja palkkatasa-arvoa.

Hallitus lupaa varmistaa, että sukupuoli valtavirtaistetaan lainvalmistelussa, talousarvioprosessissa sekä muissa merkittävissä hankkeissa jo toiminnan alkuvaiheessa. Ministeriöissä järjestetään koulutusta asian edistämiseksi.

Naisjärjestöjen Keskusliitto viittaa edellisessä osiossa toteamaansa raportointitoiveeseen ja odottaa kunnon edistysaskeleita valtavirtaistamisessa.

Muilta osin kommentoimme hallitusohjelmaa eri artikloiden ja alaotsikointien alla.

Kansalliset tasa-arvoviranomaiset

Tasa-arvoviranomaisten uudelleen organisointi vuonna 2001 selkiytti tasa-arvoelinten roolia ja työnjakoa ja uudistus oli tässä suhteessa myönteinen ja onnistunut. Kuitenkaan tasa-arvoelinten resursseja ei kehitetty riittävästi, vaikka niiden tehtävät ovat laajentuneet mm. uuden tasa-arvolain ja Suomen kansainvälisten tasa-arvositoumusten myötä.

Naisjärjestöjen Keskusliitto kiinnittää erityisesti huomiota tasa-arvoasian neuvottelukunnan (TANE) resurssien riittämättömyyteen. Resurssit ovat vähentyneet kolmanneksella 8 vuoden aikana. TANE o n kansalaisjärjestöille tärkeä tasa-arvopoliittisen vaikuttamisen kanava. Tasa-arvoasian neuvottelukunnan yhteydet kansalaisyhteiskuntaan tuovat merkittävää asiantuntemusta ja lisäpanosta kaikkien tasa-arvoviranomaisten työhön ja suomalalaisen tasa-arvopolitiikan kehittämiseen.

5 artikla

Naisiin kohdistuva väkivalta

Perinteiset käsitykset sukupuolirooleista ovat yksi kotona tapahtuvan väkivallan syistä.
Naisiin kohdistuva väkivalta ja siihen puuttumattomuus on osoitus perinteisistä miehisistä valtarakenteista, joiden ansiosta ilmiötä vähätellään ja pidetään yksityisasiana. Väkivalta myös estää naisia täysipainoisesti nauttimista oikeuksistaan ja vapauksistaan tasa-arvoisesti miesten kanssa. Sen lisäksi naisiin kohdistuvat väkivaltatapaukset muodostavat laajimman ryhmän ihmisoikeusloukkauksista Suomessa.

Suomessa alkoi vasta 1990-luvulla kehittyä naisia väkivallalta suojelevaa lainsäädäntöä. Viimeisimmät uudistukset ovat olleet vuoden 2005 tasa-arvolakiin sisältynyt seksuaalisen häirinnän määrittely syrjinnäksi sekä vuoden 2005 alusta voimaan tullut lähestymiskieltolainlaajennus, jossa väkivallantekijä voidaan poistaa asunnosta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Tämä perheen sisäinen lähestymiskielto on tärkeä uudistus, mutta sen käyttökynnys on edelleen liian korkea.

Seksuaalinen häirintä on rikos vain työsuojelulaissa, rikoslaista vielä puuttuu seksuaalista häirintää koskeva pykälä.

Suomessa lähisuhdeväkivaltaa ohjataan sovitteluun runsaasti, toisin kuin useissa Euroopan maissa. Sovittelulakia tulee muuttaa siten, että lähisuhdeväkivallan sovittelu kielletään. Pitäisi harkita myös sitä ettei väkivaltaa missään muodossa voi sovitella.

Toinen ongelma on erityisesti parisuhdeväkivallan osalta syyttämättä jättäminen. Useissa maissa on periaate, että kaikki tapaukset viedään tutkintaan ja vain erityistapauksissa jätetään syyttämättä. Myös Suomessa tulisi harkita ainakin tiukempaa poliisi- ja syyttäjäviranomaisten ohjeistusta, jotta useampi rikos etenisi oikeuteen asti.

CEDAW komitea on korostanut valtion velvollisuutta ryhtyä asianmukaisiin ja tehokkaisiin toimiin kaikenlaisen naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi. Edellä mainittujen lakien kaltaiset toimet eivät ole riittäviä vaan lisäksi tarvitaan uhreja suojelevia ja tukevia palveluja. Jotta lait ja suojelutoimenpiteet toteutuisivat, tarvitaan myös viranomaisten koulutusta. Väkivallan ehkäisy ja korjaavat toimenpiteet koskevat niin poliisia kuin sosiaali-, terveys, kuin opetusalankin toimijoita ja tämä vaatii eri toimijoiden yhteistyötä ja monialaista koulutusta, joka Suomessa ei ole lainkaan riittävää.

Suomesta puuttuu edelleen CEDAW komitean kehotuksesta huolimatta naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma. Edellinen hallitus teki lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen aliresurssoidun ohjelman, jossa naisiin kohdistuva väkivalta on saanut hyvin vähän huomiota. Suomalainen nainen ei näytä sopivan uhriksi, vaikka tilastollisesti Suomessa kuolee väkilukuun suhteutettuna enemmän naisia lähi- ja parisuhdeväkivallan uhrina kuin muissa läntisissä teollisuusmaissa.

Suomen väkivallan vastainen työ on erittäin pirstaloitunutta ja lähes kokonaan kansalaisjärjestöjen vastuulla. Edellisen hallituksen päätös erillisen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemiseksi tarkoitetun vastuuyksikön perustamisesta on toteutettava nopeasti ja vastuuyksikössä täytyy olla asiantuntemusta ja resursseja naisiin kohdistuvan väkivallan kaikkien ilmenemismuotojen käsittelemiseksi.

Vähemmistöryhmät

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että Suomi jatkaa raportointia vähemmistöryhmien naisten asemasta. Tulevaisuudessa on raportoitava entistä tarkemmin, miten hallituksen tasa-arvopolitiikka on ottanut huomioon vähemmistöryhmien naisten oikeuksien ja aseman kehittämisen ja miten sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on tässä työssä onnistunut.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä naisiin kohdistuvan väkivallan osalta maahanmuuttaja- ja vammaisten naisten erityistarpeet ja erityisvaikeudet avun piiriin hakeutumisessa.

Median ja mainonnan pornografisoituminen

Median ja mainonnan naiskuva on kapeutunut ja viihteellistynyt sekä saanut entistä enemmän vaikutteita pornografisesta kuvastosta. Tämä on vaikuttanut myös yleisen ilmapiirin suopeampaan suhtautumiseen kaupalliseen seksiin. Visuaalisen ympäristön pornografisoituminen ja jatkuva altistuminen seksistisille viesteille vaikuttaa erityisen haitallisesti lapsiin ja nuoriin ja heidän käsityksiinsä naiseudesta ja miehisyydestä.

Tasa-arvolaki tulee ulottaa myös koskemaan syrjivää mainontaa, julkisessa tilassa ei harjoiteta sukupuolisesti loukkaavaa mainontaa tai muuta viestintää. Mainonnassa ja viestinnässä otetaan huomioon eri sukupuolta olevien ja eri kulttuureita edustavien kansalaisten kysy ja mahdollisuudet tulkita viestejä

Sukupuolten tasa-arvo on sisällytettävä pakollisena osiona journalistikoulutukseen.

6 artikla

Naisten kaupallisen hyväksikäytön ehkäiseminen

Prostituutiosta on viime vuosina keskusteltu paljon Suomessa. Suhteettoman suuren huomion ovat saaneet ”vapaaehtoiset” yksityisyrittäjät, eikä prostituutiota ole liiemmin käsitelty naisiin kohdistuva väkivaltana ja vakavana ihmisoikeusloukkauksena. Olisi syytä lisätä selvityksiä ja tutkimuksia, eri alojen näkökulmista. Kansainvälisesti on osoitettu prostituution, pornografian ja ihmiskaupan linkit.

Hallituksen esitys HE 221/2005 vesittyi ja kielletyksi tuli seksin osto naiskaupan tai parituksen uhreilta. Näyttökynnys on korkea eikä lain ennaltaehkäisevyys näytä toteutuvan. Sosiaali- ja poliisiviranomaisille tulee osoittaa tarvittavat resurssit lain toimeenpanoon myös käytännössä. Lakia tulisi lisäksi pikaisesti tarkastella uudelleen.

Suomessa on vihdoin herätty siihen, ettei Suomi ei ole vain naiskaupan läpikulkumaa, vaan myös kohdemaa. Lainsäädäntöä on kehitetty EU:n vaatimusten mukaisesti, mutta uhrien auttamisjärjestelmä on vielä alkutekijöissään ja rakenteeltaan monimutkainen. Asianmukainen uhrien suojelu ja heidän palvelunsa vaatii varoja ja valtion talousarvioon on saatava tarkoitukseen kohdistettua korvamerkittyä rahaa. Varojen ja koulutuksen puute lisää lisäksi uhrien tunnistamisen vaikeutta, koulutukseen ja etsivään työhön on myös ohjattava resursseja.

Suomeen tulisi myös nimittää Ihmiskauppa- raportoija ja hänen asemaansa ja sijoituspaikkaansa tulisi harkita myös yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistuksen yhteydessä. Suomessa ei ole virkahenkilöä, jonka vastuualueeseen kuuluisi prostituutio, eikä sitä ole linkitetty väkivaltaa tai ihmiskauppaa koskeviin vastuualueisiin.

7. ja 8. artiklat

Naisten syrjinnän poistaminen maan poliittisesta ja julkisesta elämästä; yhtäläinen oikeus osallistua kansainväliseen toimintaan

CEDAW -sopimus korostaa naisten mahdollisuutta osallistua tasa-arvoisesti miesten kanssa poliittiseen ja julkiseen elämään. Vaikka Suomessa naisten edustus valtion korkeimmassa johdossa on noussut viime vuosina jatkuvasti, niin muussa julkisessa elämässä ei vastaavaa nousua ole nähty. Kevään 2007 eduskuntavaaleissa saavutettiin kaikkien aikojen ennätys. Naisten osuus valituiksi tulleista oli 42,5 % eli lähes 5 % enemmän kuin edellisessä eduskunnassa. Uudessa hallituksessa 20 ministeristä naisia on 12 eli 60 %, kun edellisessä hallituksessa naisministereitä oli 44 %. Tämä parannus on toivottavasti merkki tasa-arvon muistakin tulevista edistysaskeleista.

Hallituksen tulisi 6. määräaikaisraportissaan kertoa siitä miten naisten tosiasiallinen tasa-arvo ja tasa-arvoiset vaikutusmahdollisuudet ovat kehittyneet suomalaisessa poliittisen osallistumisen ja vaikuttamisen järjestelmässä, ottaen huomioon esimerkiksi se merkittävä asema, joka työmarkkinajärjestöillä on suomalaisessa järjestelmässä.

Osallistuminen yhteiskunnallisen elämään erilaisten kansalaisjärjestöjen kautta on suomalaisessa demokratiassa merkittävä osallistumisen muoto. Suomalaiselle järjestöelämälle on myös ominaista laaja ja aktiivinen naisjärjestökenttä, jonka monipuolisuus ja monimuotoisuus on ainutlaatuista pohjoismaisessakin vertailussa. Siksi yksi keskeisimpiä kysymyksiä naisten osallistumis- ja vaikuttamisoikeuksien tasavertaiselle toteutumiselle käytännössä on se, luodaanko naisille ja miehille tasavertaiset edellytykset osallistua järjestötoimintaan sekä vaikuttaa järjestötoiminnan kautta. Tasavertaisten edellytysten luominen konkretisoituu siinä, miten yhteiskunnan taloudellinen tuki suuntautuu toisaalta miesten ja toisaalta naisten järjestötoimintaan.

Eduskunnan juhlaistunnossa 23.5.2007 tehty päätös vakinaistaa eräiden naisjärjestöjen tuki (HE 1/2007, järjestöinä Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS) on oikeansuuntainen signaali. Tulee myös varmistaa toiminnalle riittävät resurssit sekä varata varoja naisjärjestöjen kansainvälisen toiminnan tukemiseen. Kansainvälisten velvoitteiden saavuttamiseksi tulee pitää huolta että eri hallinnonalojen kansainvälisiin delegaatioihin otetaan enemmän naisjärjestöjen edustajia.

10. artikla

Yhtäläiset oikeudet koulutuksen alalla

Määrällisten tilastojen valossa tyttöjen ja naisten yhtäläinen oikeus koulutukseen toteutuu Suomessa hyvin. Kuitenkin Suomessa on vakavia puutteita CEDAW-sopimuksen 10. artiklan c)-kohdan toteuttamisessa, joka koskee koulutusohjelmien ja oppikirjojen sisältöä sekä opetusmenetelmiä. Samoin Suomessa on laiminlyöty Pekingin toimintaohjelman edellyttämä sukupuolisensitiivisyyden kehittäminen opettajankoulutuksessa.

Opettajien koulutus ei tue sukupuolinäkökulman kehittämistä, joten kouluissa vallitsee edelleen nk. sukupuolineutraali ajattelutapa. Tämä lähes sukupuolisokeus ei anna opettajille työkaluja puuttua kouluissa tapahtuvaan häiritsevään käyttäytymiseen, kuten verbaaliseen ja fyysiseen häiritään.

Kasvatus- ja koulutusjärjestelmiä varhaiskasvatuksesta ammatilliseen koulutukseen tulee kehittää niin, että tyttöjen ja poikien kiinnostuksen kohteita tuetaan tasa-arvoisuutta kannustavasti, jolloin tytöillä ja pojilla on yhtäläiset mahdollisuudet päästä kaikkiin ammatteihin ja edetä urallaan.

Riittävän monipuolisella opinto-ohjauksella voidaan vaikuttaa nuorten suuntautumiseen tasaisemmin kaikkiin ammatteihin. Opinto-ohjausta on järjestettävä tasapuolisesti jokaisessa kunnassa paikallisista resursseista riippumatta.

Opetusministeriön olisi tuettava eri aineiden kohdalla sellaisen opetusmateriaalin tuotantoa, jossa tytöt, pojat, naiset ja miehet esitetään vaihtelevasti erilaisissa tehtävissä ja asemissa. Opetusmateriaali tulisi käydä läpi sukupuolinäkökulmasta, eri maista löytyy lupaavia esimerkkejä (esim. Marokko). Opetusmateriaali ei saa tuottaa stereotyyppisiä käsityksiä naiseudesta ja miehisyydestä. Sen on tuotava esiin naisia toimijoina, vaikuttajina ja tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä ja otettava huomioon myös vähemmistöryhmät.

11. artikla

Syrjimättömyys työelämässä (ml. palkkatasa-arvo, työn ja perheen yhdistäminen jne.)

Palkkasyrjintä

Työelämän keskeisiä tasa-arvo ongelmia ovat sukupuolten väliset palkkaerot, sukupuolenmukainen segregaatio ja määräaikaisten työsuhteiden kohdentuminen enemmän naisiin kuin miehiin.

Palkkatasa-arvoa ei ole edelleenkään saavutettu, vaan naisten palkka on keskimäärin noin 80 % miesten palkasta. Selvittämättömät tuloerot ovat noin 10 %. Taustalla on työmarkkinoiden kahdenlainen jakautuminen. Ensinnäkin työmarkkinat ovat jakautuneet naisten töihin ja miesten töihin, ja miesten töistä maksetaan selvästi korkeampaa palkkaa. Toiseksi naiset eivät etene urallaan, vaikka ovat miehiä koulutetumpia.

Palkkatasa-arvon perusongelma on edelleen se, että samanarvoisesta työstä ei makseta naisille ja miehille samaa palkkaa. Ongelman jatkuminen kytkeytyy käytännössä työelämän segregaatioon, mutta segregaatio ei tee hyväksyttäväksi palkkaeroja samanarvoisesta työstä. Palkkaeroissa on lisäksi osaltaan kyse myös sukupuolisyrjinnästä, mikä selviää eri aloja koskevissa tutkimuksissa. Kyse ei ole vain siitä kuka kehtaa pyytää korkeampaa alkupalkkaa ja useammin palkankorotuksia. Miesvaltaisten alojen korkeampi palkkaus kertoo yhteiskunnan rakenteissa olevasta sukupuolten eriarvoisuudesta. CEDAW -sopimus velvoittaa myös rakenteellisen syrjinnän poistamiseen.

Valtiolta edellytetään tehokkaita toimenpiteitä segregaation lieventämiseksi. Tämä kytkeytyy läheisesti 10. artiklaan. Tilanteen korjaaminen vaatii valtion panostuksella tehtävää tutkimusta, opetusohjelmien tarkistamista ja opettajien kouluttamista sukupuolten tasa-arvoisuutta edistäviin työtapoihin. Yhtenä keinona on valmistaa opettajien koulutukseen yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa tasa-arvoa käsittelevä opetuspaketti, joka sisällytetään pakollisena opettajakoulutukseen.

Edelliseen hallitusohjelmaan (2003-2007) sisältyi samapalkkaisuuden edistämisen ohjelma. Nykyisessä hallitusohjelmassa luvataan, että kolmikantainen samapalkkaohjelma toteutetaan ja siihen varataan riittävät resurssit. Naisjärjestöjen Keskusliitto toivoo asiassa ripeitä konkreettisin toimia. Tulee varmistaa kaikkien ministeriöiden sitoutuminen ohjelman toteuttamiseen.

Määräaikaiset työsuhteet ja työn- ja muun elämän yhdistäminen

Nykyisellään naiset pitävät 95 % perhevapaista, joten vapaiden kustannukset ja haitat koituvat naisten työnantajille, mikä heikentää naisten asemaa työmarkkinoille. Tämä näkyy esimerkiksi nuorten koulutettujen naisten pätkätyökierteessä.

Yhteiskunnan vastuuta perhevapaiden kustannuksista on lisättävä. Rahoitusvastuu vanhemmuuden kustannuksista on jaettava tasaisesti kaikkien kesken suuntaamalla rahoitukseen verovaroja. Työnantajille aiheutuvat kustannukset on jaettava tasan naisten ja miesten työnantajien kesken.

Yksi tapa tasata kustannuksia on lisätä isille korvamerkittyjä perhevapaita. Uudessa hallitusohjelmassa onkin luvattu parannuksia perhevapaajärjestelmään ja sen maksuperusteisiin.

Määräaikaisten työsuhteiden käyttö yhdistyy usein raskaussyrjintään. Määräaikaisuuksien käytöllä voidaan käytännössä vähentää raskaussyrjintäkieltojen tehokkuutta. Ongelma kärjistyy julkisella sektorilla ja parhaassa hedelmällisyysiässä olevien naisten kohdalla. Erityisesti valtio- ja kuntatyönantajan on lähemmin tarkasteltava koeaikapurkuja ja työsuhteiden päätymissyitä.

Naisjärjestöjen Keskusliitto odottaa hallituksen tasa-arvo selonteolta selvityksiä eri tahojen CEDAW lausunnoissa esille ottamiin asioihin. Tämä lisäisi vertailevuutta Suomen seuraavan CEDAW -raportin suhteen ja edistäisi analyysin syventämistä.

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Eduskunnan työelämä ja tasa-arvovaliokunnalle

LAKI ERÄIDEN NAISJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTA

Hallituksen esityksessä HE 1/2007 vp ehdotetaan säädettäväksi laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta. Laissa mainituille sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhteiskunnallista vaikuttamista edistäville Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:lle ja Naisjärjestöt Yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry:lle otettaisiin vuosittain toimintaa varten valtion talousarvioon määräraha. Valtionapu-viranomaisena olisi opetusministeriö. Asian vireillepano liittyy eduskunnan 100-vuotis-juhlallisuuksiin, ja laki tulisi voimaan 1.1.2008.

Naisjärjestöjen Keskusliitto ja NYTKIS ovat saaneet vuodesta 1999 harkinnanvaraista valtionavustusta valtion talousarvion momentilta 29.30.35. Tämän momentin määrärahat on osoitettu sellaisille sivistys- ja neuvontajärjestöille, joiden rahoitus ei perustu lain-säädäntöön. Valtionavustus on vuodesta 2001 pysynyt määrältään muuttumattomana. Laajentuva jäsenkunta ja muuttavan yhteiskunnan aiheuttamat haasteet vaativat myös järjestöiltä enemmän panostusta. Koska yhteiskunnalliset naisjärjestöt eivät pysty laajaan varainhankintaan tulisi lisäresurssien myöntämisen ohella laskea omavastuuosuus kahdestakymmenestä prosentista selvästi alemmalle tasolle.

Yhteiskunnallisten naisjärjestöjen valtionapu on tällä hetkellä yhteensä 193 000 euroa (Naisjärjestöjen Keskusliitto (NJKL) 109 000 ja NYTKIS 84 000 ). Naisjärjestöjen Keskusliiton mielestä yhteiskunnallisten naisjärjestöjen valtionapua tulee korottaa, Naisjärjestöjen Keskusliiton osalta 200.000 euroon.

Naisjärjestöjen Keskusliitto perustettiin vuonna 1911 International Council of Womenin (perustettu 1888) Suomen osastoksi. Perustajajärjestöjä oli seitsemän. Nykyään Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 62 jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä noin puoli miljoonaa henkilöjäsentä. Liitto toimii jäsenjärjestöjensä puoluepoliittisesti sitoutumattomana valtakunnallisena yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina.

Naisjärjestöjen Keskusliiton tarkoituksena on edistää ihmisoikeuksia, naisten asemaa ja tasa-arvoa. Keskusliiton päämäärä on valtavirtaistaa tasa-arvo yhteiskunnan rakenteisiin ja saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo niin työ- kuin perhe-elämässä. Jokaiselle ihmiselle pitää myös taata henkinen ja ruumiillinen koskemattomuus. Liiton tavoitteena on mm. lisätä naisten osuutta kaikessa päätöksenteossa, ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja tehdä naisten ja naisjärjestöjen työ näkyväksi.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi suomalaisen yhteiskunnan ja Euroopan unionin perusarvoista. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry on yksi keskeisimmistä suomalaisista yhteiskunnallisista naisjärjestöistä, jotka työskentelevät ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Keskusliitto toteuttaa toiminnallaan sekä Suomen kansallista lainsäädäntöä että kansainvälisiä velvoitteita. Pekingin toimintaohjelma (1995) mm. velvoittaa YK:n jäsenvaltiot rahoittamaan ja mahdollistamaan naisjärjestöjen toiminnan osana dynaamista ja demokraattista kansalaisyhteiskuntaa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinoorganisationernas Centralförbund ry toimii osana kansalaisyhteiskuntaa ja edistää ja seuraa naisten asemaa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa niin kotimassa kuin kansainvälisesti tiedottaen asiasta sekä omalle jäsenistölleen että tiedotusvälineille. Liiton toiminta käsittää mm. seuraavaa:

- seuraa kansallista lainsäädäntöä: toimii asiantuntijana kuulemistilaisuuksissa eduskunnassa ja ministeriöiden työryhmissä, antaa lausuntoja, tekee aloitteita.
- nostaa aktiivisesti vaikuttamis- ja demokratiakysymyksiä naisten osallistumisen näkökulmasta: kampanjoi äänestysaktiivisuuden ja naisten osuuden lisäämisen puolesta kunnallis-, eduskunta- ja Euroopan parlamenttivaaleissa mm. jakamalla tietoa ja valmista materiaalia käyttäen hyväksi laajaa ja monipuolista jäsenistöään
- tiedottaa jäsenkentälleen em. asioista ja järjestää järjestökoulutusta, seminaareja ja tapaamisia. Vuoden 2006 Jugendsalin näyttelyssä ”100-vuotta naisten ääniä ja toimintaa” kävi kuuden viikon aikana 13.000 kävijää.
- vie tasa-arvotietoutta muillekin kuin jäsenjärjestöilleen mm. järjestänyt viisi Naisten Laivaa ja teki ja lähetti vuonna 2006 tasa-arvoviivoittimen jokaiselle peruskoulun 5.-luokkalaiselle.
- vie suomalaista tasa-arvotietoutta maailmalle mm. näyttely ” 100 years of Women’s voices and Action” avataan Washingtonissa elokuussa 2007.
- seuraa kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa Suomessa: esim. YK-asioissa
– antaa lausuntoja ulkoasianministeriölle (mm. Pekingin toimintaohjelma, CEDAW, eri YK-toimikuntien Special Rapporteur jne), pyrkii osallistumaan vuosittain YK:n Commission on the Status of Women–istuntoon, järjestää vuosittain CSW-kokouksessa New Yorkissa ”International Helvi Sipilä Seminar” –oheistapahtuman, toimii kansallisessa Naiset ja YK–asiantuntijaverkostossa, tiedottaa kansainvälisistä tasa-arvoasioista, esittelee toimintaansa ja suomalaista tasa-arvoa ulkomaalaisille delegaatioille ja vieraille.
- on NYTKISin ja oman eurooppalaisen kattojärjestönsä ECICW:n kautta jäsen European Women’s Lobbyssa, joka on 4000 eurooppalaisen naisjärjestön kattojärjestö.
- on tiiviissä yhteistyössä muiden suomalaisten nais- ja ihmisoikeusjärjestöjen kanssa.
- on edustettuna useissa neuvottelukunnissa ja työryhmissä: mm. Tasa-arvoasian neuvottelukunnassa ja Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunnassa.

Vanhimmat suomalaiset tasa-arvoa ja yhteiskunnallista toimintaa edistävät naisjärjestöt on perustettu jo 1880-luvulla. Naisjärjestöjen Keskusliitto- Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n mielestä on perusteltua näin kansanvallan juhlavuonna antaa tunnustusta tehdystä työstä ja varmistaa toiminnan jatkuvuus sekä tukea lisäpanostuksella suomalaisen tasa-arvon ja demokratian kehittämistä.

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Ulkoasiainministeriö
PL 176
00161 Helsinki

VIITE: HEL5047-187

TALOUDELLISIA, SOSIAALISIA JA SIVISTYKSELLISIÄ OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

Suomen viides määräaikaisraportti ja sen kuulemisessa annetut lisäkysymykset

Ulkoasiainministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa Suomen viidennen YK:lle annetun taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksia koskevan määräaikaisraportin kuulemisen yhteydessä komitean antamista 19 lisäkysymyksestä. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry lausuu asiasta seuraavan koskien lähinnä naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.

Kysymyksiin sisältyy paljon määrällistä ja tilastotietoa. Näiden osalta vastausvelvollisuudessa ovat viranomaiset, sillä tietoja ei ole helposti saatavilla. Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo sukupuolen mukaan jaoteltujen tilastojen lisäämisen viranomaisten pikaiseksi tehtäväksi. Erityisesti rikosten osalta pitäisi saada selville tekijöiden ja uhrien sukupuoli ja myös sukulaisuussuhde tai muu oleellinen tieto selville nykyistä paremmin. Poliisin ja lääkärien kirjausmenetelmiä samoin rekisterien yhteensopivuutta ja yhteismitallisuutta tulisi parantaa.

3. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo

7. Palkkaero

Oikeus samaan palkkaan samasta tai samanarvoisesta työstä

Naisten ja miesten väliset palkkaerot eivät ole lainkaan kaventuneet viime vuosina. Vaikka yleissopimuksen 7 artiklan vaatimus samapalkkaisuudesta on kirjattu tasa-arvolakiin, naiset eivät edelleenkään saa samaa palkkaa kuin miehet saavat samanarvoisesta työstä. Tasa-arvolaki edellyttää tasa-arvosuunnitelman laatimista yli 30 työntekijän työpaikoilla. Tasa-arvosuunnitelmien avulla voidaan edistää samapalkkaisuutta työpaikoilla. Vuonna 2005 voimaan tullut tasa-arvolain uudistus pyrki selvästi edistämään tasa-arvosuunnitelmille asetettavia vaatimuksia vaatien mm. palkkakartoitusta. Harvaa lainsäännöstä kuitenkin rikotaan yhtä yleisesti. Rikkojina ovat sekä yksityisen että julkisen sektorin työnantajat. Tasa-arvon edistäminen edellyttää, että tasa-arvovaltuutetulla on käytössään riittävät resurssit. Nykyiset resurssit ovat osoittautuneet täysin riittämättömiksi. Kun otetaan vielä huomioon uuden tasa-arvolain tuoma lisätyö, on selvää, että tasa-arvovaltuutetun toimiston resurssien merkittävä vahvistaminen on välttämätöntä. Lain noudattamisen valvonnasta puuttuu myös paikallistaso kokonaan. Palkkaerojen suuruuteen vaikuttaa myös se, että yleissopimuksen mukaiset työntekijän yhdenvertaiset mahdollisuudet työssä etenemiseen eivät ole Suomessa toteutuneet. Naiset ovat Suomessa miehiä koulutetumpia, joten naisten heikko eteneminen työssä ei johdu naisten puutteellisesta osaamisesta. Vaikka hallitus on tehnyt tavoitteellista työtä samapalkkaisuuden edistämiseksi mm. asettamalla aihetta koskevan korkean tason työryhmän, niin konkreettiset toimet puuttuvat edelleen. Työelämän voimakas jakautuminen naisten ja miesten töihin lisää palkkaeroja naisten ja miesten välillä. Suomessa ammattien jakautuminen miesten töihin ja naisten töihin on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen voimakasta. Ongelma lähtee varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta, joissa ei tavoitteellisesti pyritä työelämän segregaation purkamiseen. Myöskään tasa-arvolain muutoksella ei pystytty vaikuttamaan työelämän segregaation purkamiseen jo perusopetusvaiheessa.

6. Oikeus työhön

8. Yksi naisen asemaa työelämässä merkittävästi heikentävä tekijä on perhevapaiden kustannusten kasaantuminen naisten työnantajien maksettavaksi. Kun naiset pitävät yli 95 prosenttia perhevapaista, niiden aiheuttamat välittömät ja välilliset kustannukset kasaantuvat naisten työnantajille. Tämä on merkittävä este naisten vakinaisten työsuhteiden syntymiselle ja siten myös naisten uralla etenemiselle.

Vaikka osa tilapäisessä, määräaikaisessa tai osa-aikaisessa työsuhteessa olevista on niissä vapaaehtoisesti, tulisi erityisesti julkisen puolen työnantajien pyrkiä vakinaistamaan virkoja tai toimia aina kun se on mahdollista, vaikkapa perustamalla vakinaisten sijaisten virkoja.

10 Perheen suojelu

11. Ihmiskauppalainsäädäntö on niin uutta, että Suomessa on ollut vain yksi tuomio ihmiskaupasta, jossa on kyse prostituution hyväksikäytöstä. Ihmiskaupan uhrien tunnistamiskoulutus on vasta alkuvaiheessa, joten viranomaisilta puuttuu vielä taito ja joskus halu tunnistaa uhreja.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän muotoutuminen on alkutekijöissään ja se aiheuttaa myös epävarmuutta uhrien tunnistamisen osalta. Todistajien suojelemiseksi tarkoitetun lainsäädännön puuttuminen ei edistä uhrien halukkuutta todistaa oikeudenkäynneissä.

12 Naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnassa on keskeistä eri viranomaisten, kuten poliisin, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon, yhteistyö. Lisäksi viranomaisilla on oltava asianmukainen, yhtenäinen ohjeistus toimintatavoista, kun naisen epäillään olevan väkivallan kohde. Näin saadaan ilmoituskynnys madaltumaan ja myös puututtua väkivaltaan aiemmin.

Pekingin toimintaohjelmaan perustuva naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma konkreettisine tavoitteineen ja vastuualueineen tulisi vihdoin tehdä.

Naisiin kohdistuvasta väkivallasta on juuri tehty uusi laaja kyselytutkimus (Naisiin kohdistuva väkivalta 2005), joka osoittaa että ongelma on edelleen vakava. Nykyisessä parisuhteessaan on fyysistä väkivaltaa kokenut 20 % naisista. Vaikka apua hakevien määrä on hieman kasvanut, niin edelleen 30 % uhreista ei kerro asiasta kenellekään. Naisiin kohdistuva väkivalta on tyypillistä piilorikollisuutta, josta on vaikea kerätä tilastoja. Eri metodit eri aloilla antavat hyvin erilaisia tuloksia. Sairaaloista kerättävä tieto on erityisen hajanaista ja kirjaaminen epäluotettavaa.

Lisäksi ongelmana on suuri ero ilmoitettujen tapausten ja tuomioon päättyvien välillä. Erityisen suuri tämä on seksuaalisen väkivallan kohdalla.

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa hoidetaan koordinoidusti omana erityisenä ilmiönä, jolloin eri viranomaisten yhteistyötä voidaan tehostaa. Kun nykyisin koordinaatio puuttuu, ei vähäisiä resursseja kyetä käyttämään parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkimusten paras mahdollinen hyödyntäminen ei myöskään onnistu, jos tutkimustuloksia ja ylipäätään asiantuntemusta ei kerätä mihinkään vastuupistee-seen.

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Eduskunnan hallintovaliokunnalle

Rakennerahastolaki

Naisjärjestöjen Keskusliitto lausuu esityksestä vain siltä osin kun käsitellään rakennerahastoneuvottelukuntaa sekä rakennerahastojen ohjelmien valmistelua, toimeenpanoa ja alueen kehittämiseen vaikuttavien toimenpiteiden yhteensovittamista hoitamaan ehdotettuja maakunnan yhteistyöryhmän ja seurantakomitean jäseniä.

Hallituksen esityksessä HE 242/2006 vp § 16 ehdotetaan rakennerahastoneuvottelukuntaa, jossa olisi mm. sukupuolten tasa-arvoa edistävien järjestöjen edustaja. Naisjärjestöjen Keskusliitto kannattaa esitystä ja pyydettäessä nimeää mielellään ehdokkaan neuvottelukuntaan. On tärkeää, että sukupuolinäkökulmaa pidetään esillä rakennerahastoissa kaikilla tasoilla. Erityisen tärkeää sukupuolinäkökulma on, kun yhteen sovitetaan rakennerahastoasioita keskushallinnossa eri rahastojen kesken.

Pykälässä 17 ehdotetaan kuhunkin maakuntaan maakunnan yhteistyöryhmää, jossa olisivat edustettuina ne tahot, jotka rahoittavat ja toteuttavat hankkeita sekä uudesta kumppanuusmääritelmästä johtuvat yhteistyötahot, kuten sukupuolten tasa-arvoa edustavat järjestöt. Naisjärjestöjen Keskusliitto ja NYTKIS ovat valmiita nimeämään yhteiset ehdokkaansa näihin yhteistyöryhmiin. Laajasta jäsenverkostostamme, jossa on myös suuria alueellisesti edustavia järjestöjä, pystymme löytämään asiantuntevat edustajat, jotka tuovat tarvittavaa sukupuolierityistä näkökulmaa yhteistyöryhmään. Samat henkilöt voivat tuoda tarvittaessa myös kansalaisyhteiskunnan ja ympäristönäkökulman. Tärkeää on että yhteistyöryhmässä toteutuu myös määrällisesti sukupuolten välinen tasa-arvo. Lisäksi myös asiantuntijoita kutsuttaessa tasapuolinen nais- miesedustus tulee ottaa huomioon.

Pykälässä 25 ehdotetaan säännöksiä seurantakomiteasta, jossa myös on voimassa kumppanuusperiaate. Komitea käyttää julkista valtaa ja sen jäsenet toimisivat virkavastuulla. Sitä nimettäessä on huomioitava eri tasa-arvoviranomaiset. Mikäli tulevaan valtioneuvoston asetukseen seurantakomiteasta sisältyvät varsinaisina jäseninä tai asiantuntijajäseninä yhteiskunnalliset, tasa-arvoa edistävät järjestöt, kattojärjestö Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS on sopiva ja laaja-alaisesti kenttää edustava jäsen. Naisjärjestöjen Keskusliitto on NYTKISin suurin jäsenjärjestö.

Hallituksen esityksen 242/2006 vp vaikutusten arviointiin on yhteiskunnallisiin vaikutuksiin sisällytetty lyhyesti sukupuolivaikutusten arviointia. Esityksen mukaan ohjelmien toimenpiteet kohdistuvat sellaisille aloille, joilla naisten ja miesten välillä on merkittäviä eroja. Rakennerahastojen tavoitteena on edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja sukupuolinäkökohtien huomioonottamista rahastojen täytäntöönpanon eri vaiheissa. Esityksen mukaan ohjelmat edistäisivät tavoitteenasettelusta ja seurantamenettelystä johtuen tasa-arvoa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto toteaa, että sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistavoitteen toteutumiseksi on tärkeää että naisjärjestöt ovat edustettuina rakennerahastoneuvottelukunnassa, maakuntien yhteistyöryhmissä sekä seurantakomiteassa.

Sukupuolivaikutusten arvioinnin huomioonottaminen ja toteuttaminen on nostettava tärkeäksi kriteeriksi ohjelmia valittaessa ja niiden toteutumista seurattaessa.

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Tilintarkastuslain uudistus

Hallituksen esityksessä HE 194/2006 vp ehdotetaan uuden tilintarkastuslain säätämistä. Ehdotus sisältää maallikkotilintarkastuksesta luopumisen. Toisaalta raja-arvot ylittäviltä yhteisöiltä edellytetään hyväksytyn tilintarkastajan käyttöä.

Lisälausuntona aiemmin valiokunnalle toimitettuun Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n puolesta annettuun asiantuntijalausuntoon todetaan seuraava.

Pienten yhdistysten yhteiskunnallisen työn jatkamisen on oltava jatkossakin mahdollista. Tämä voidaan saavuttaa siten, että raja-arvon alittavat yhdistykset voisivat edelleen käyttää maallikkotilintarkastusta.

Toinen vaihtoehto lakiesityksen korjaamiseksi on se, että maallikkotilintarkastus sallitaan riittävän pitkän, esimerkiksi viiden vuoden, siirtymäajan. Tähän vaihtoehtoon liittyy kuitenkin se edellytys, että eduskuntaan tuodaan siirtymäajan kuluessa lakiehdotus, jolla luotaisiin yhdistyksille mahdollisuus talousasioiden tarkastajan käyttämiseen. Tähän tarkastajaan ei sovellettaisi tilintarkastuslakia suoraan, vaan laadittaisiin sellaiset säännökset, joilla voitaisiin järjestää pienten yhdistysten toimintaan nähden riittävä talousasioiden tarkastus myös sitä silmällä pitäen, että yhdistys saa avustuksia julkisyhteisöiltä ja säätiöiltä.

Leena Linnainmaa
varapuheenjohtaja

Eduskunnan talousvaliokunnalle

Tilintarkastuslain uudistus

Hallituksen esityksessä HE 194/2006 vp ehdotetaan uuden tilintarkastuslain säätämistä. Ehdotus sisältää maallikkotilintarkastuksesta luopumisen. Toisaalta raja-arvot ylittäviltä yhteisöiltä edellytetään hyväksytyn tilintarkastajan käyttöä.

Pienten yhdistysten kannalta ehdotus maallikkotilintarkastuksesta luopumisesta on huolestuttava. Asia on erityisen ongelmallinen niiden yhdistysten kannalta, jotka hakevat avustuksia valtiolta, kunnilta ja säätiöiltä. Avustusten saaminen edellyttää usein tarkastetun tilinpäätöksen toimittamista avustusten myöntäjälle. Tähän viitataan myös hallituksen esityksessä.

Pienten yhdistysten käytössä olevat varat ovat usein niin niukkoja, ettei niiden menoja ole mahdollista lisätä hyväksytyn tilantarkastajan kuluilla. Käytännössä lukuisat pienet yhdistykset saavat tilintarkastuksen ilmaiseksi ns. maallikkotilintarkastajilta, joiksi useimmiten valitaan talousalan ammattilaisia. Pienten yhdistysten toimintaan nähden tätä menettelyä on jatkossakin pidettävä riittävänä.

Siirtyminen hyväksyttyjen tilintarkastajien käyttöön lisäisi pienten yhdistysten kuluja kohtuuttomasti. Keskusteltaessa mahdollisuudesta jatkossa saada tilintarkastus edelleen vapaaehtoistyönä on jo nyt tullut ilmi, että hyväksytyt tilintarkastajat vetoavat tilintarkastusalan eettisiin ohjeisiin, joissa lähdetään siitä, että tilintarkastuksesta on veloitettava työmäärän korvaava palkkio.

Monet pienet yhdistykset hakevat ja saavat avustuksia toimintaansa ja erilaisiin projekteihin. Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry on itse suuri järjestö, joka nykyään ja jatkossakin käyttää hyväksyttyjä tilintarkastajia. Keskusliiton jäseninä on 61 järjestöä, joissa on yhteensä puoli miljoonaa henkilöjäsentä. Monet näistä järjestöistä ja erityisesti niiden paikallisosastoista ovat niin pieniä, että hyväksytyn tilintarkastajan käyttö asettaisi niille kohtuuttoman taloudellisen rasituksen. Kuitenkin nämäkin järjestöt tekevät arvokasta yhteiskunnallista työtä. Esimerkkinä todettakoon, että oikeusministeriö on hiljattain myöntänyt rikoksentorjuntavaroistaan kaksi kertaa avustusta maahanmuuttajanaisten yhdistykselle.

Pienten yhdistysten yhteiskunnallisen työn jatkamisen on oltava jatkossakin mahdollista. Sen vuoksi raja-arvon alittavien yhdistysten on voitava edelleen käyttää maallikkotilintarkastusta.

Leena Linnainmaa
varapuheenjohtaja

Ulkoasiainministeriö
PL 176
00161 Helsinki

Viite: HEL5047-42

YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomen kolmannen määräaikaisraportin johdosta antamat loppupäätelmät

Ulkoasiainministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai jotka ovat vireillä tai joihin on tarkoitus ryhtyä YK:n lapsen oikeuksien komitean antamien loppupäätelmien osalta. Nämä suositukset oli annettu koskien Suomen YK:n lapsen oikeuksien komitealle antamaa kolmatta määräaikaisraporttia. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry ei varsinaisessa järjestötyössään tee konkreettista lapsityötä, mutta kommentoi mielellään naisten, lasten ja perheiden kannalta erityisen tärkeäksi katsomiaan artikloita seuraavasti:

YLEISET TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMET

Kansallisen toimintaohjelman, itsenäisen valvonnan ja lapsiin kohdistettujen voimavarojen ja tietojen kokoamisen sekä tiedottamisen osalta Naisjärjestöjen Keskusliitto yhtyy komitean huoliin ja suosituksiin.

Lapsiasiavaltuutetulle tulee turvata riittävät voimavarat suorittaa hänelle osoitetut tehtävät. Jo ensimmäisenä vuonna tulleet yhteydenotot ja niiden runsaus osoittavat lapsiasiavaltuutetun tarpeellisuuden. Toisaalta olisi korvattava se puute, ettei lapsivaltuutettu voi ottaa hoitaakseen yksittäisiä tapauksia ja voimavarat ovat neuvonnankin osalta riittämättömät. Mannerheimin lastensuojeluliitossa toimi lapsiasiamies 20 vuotta ja kansalaiset ottivat häneen runsaasti yhteyttä eikä vastaavaa toimintaa ole vieläkään olemassa.

Lapsista koottu tieto on hajanaista ja alle 12 vuotiaista ei tietoa juuri ole. Olisi saatava taho, joka kokoaa ja kehittää tutkimusta.

PERHEYMPÄRISTÖ JA VAIHTOEHTOINEN HOITo

Suomessa ei vielä riittävästi huomioida erotilanteissa mahdollista parisuhde- tai lähisuhdeväkivaltaa. Väkivallan kohteena ollut puoliso saattaa lasta suojellakseen vaatia yksinhuoltajuutta tai estää tapaamisia. Viranomaisten parempi koulutus ja lainsäädännön täsmennys väkivaltaisen vanhemman tapaamisoikeuden osalta, nopeampien käsittelyaikojen lisäksi, helpottaisivat lasten asemaa huoltajuuskiistoissa.

Lapsiin kohdistuva väkivaltaa on ehkäistävä osana muuta väkivallan ehkäisyä

Lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole erillinen ilmiö, vaan ilmentää yhteiskunnan suhtautumista väkivaltaan yleensäkin. Lapset ja naiset ovat kotona tapahtuvan väkivallan yleisimmät uhrit. Kun lapsi on väkivallan todistaja, niin se traumatisoi lasta yhtä paljon kuin jos hän itse olisi uhri. Siten on erittäin tärkeää ehkäistä yleisintä kotiväkivallan muotoa: miesten naisiin kohdistamaa parisuhdeväkivaltaa. Vuonna 1997 tehdyn kyselytutkimuksen (Usko, toivo, hakkaus) mukaan 200.000 suomalaista lasta elää kodissa, jossa isä hakkaa äitiä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan myös lapsiin kohdistuva väkivalta on näissä perheissä sangen yleistä ja riski kasvaa sitä suuremmaksi mitä vakavampaa parisuhdeväkivalta on.

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että väkivallan torjuntaa hoidetaan koordinoidusti, jolloin eri viranomaisten yhteistyötä voidaan tehostaa. Kun nykyisin koordinaatio puuttuu, ei resursseja kyetä käyttämään parhaalla mahdollisella tavalla. Koordinaatiopisteessä pitää olla erityisosaamista naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Väkivallan torjunnassa keskeistä on eri viranomaisten, kuten poliisin, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon, yhteistyö. He tarvitsevat lisäkoulutusta erityisesti seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön sekä nais- ja lapsikaupan osalta.

Seksuaalisen väkivallan osalta palvelujärjestelmä on vielä keskeneräinen, erityisosaaminen keskittynyt eteläiseen Suomeen ja niitä on riittämättömästi.

Hyväksikäyttöä ehkäisevien valitus- ja opetuskampanjoiden osalta koulu on avainasemassa. On puututtava väkivaltaan sen eri ilmenemismuodoissaan, kiusaamisesta hyväksikäyttöön. Opettajille ja koulujen oppilashuollon henkilöstölle pitää koulutuksella luoda valmiudet puuttua myös näihin aiheisiin. Kun huoli nostetaan esille, täytyy myös olla lähellä luotettava ihminen.

PERUSTERVEYS JA HYVINVOINTI, KOULUTUS VAPAA-AIKA JA KULTTURITOIMINTA

Suomalainen kouluterveydenhuolto on ollut avainasemassa sairauksien ja yleisen lasten pahoinvoinnin ehkäisyssä. On tärkeää, ettei tämän palvelun anneta rapautua, sillä voi olla vakavia seurauksia esim. itsemurhien ja aborttien lisääntymisen kannalta.

Lasten ja nuorten tietoisuuden lisäämiseksi ihmisoikeuskasvatuksen osalta useat järjestöt ovat tehneet materiaalia ja uuttakin on tulossa. Haasteena on materiaalin levittäminen kouluihin ja nuorisotyön pariin. Tässä työssä naisjärjestöt ovat valmiita yhteistyöhön ja käyttämään laajoja verkostojaan. Erityisesti maahanmuuttajanaisten järjestöjen kautta saavutetaan vähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria entistä paremmin.

Erityisesti maahanmuuttajanaisten järjestöjen kautta saavutetaan vähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria entistä paremmin.

ERITYISET SUOJATOIMET

Naisjärjestöjen Keskusliitto edellyttää, että Suomi täyttää kansainväliset velvoitteensa ja varaa riittävästi rahaa ihmiskaupan ehkäisyyn ja uhrien auttamiseen. Lapsilla ja naisilla on erityinen vaara joutua ihmiskaupan uhreiksi seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksessa. Näille uhreille tarvitaan erityistä suojaa ja hoitoa. Tätä varten on työministeriön alainen työryhmä tehnyt ansiokkaan ehdotuksen kesällä 2006 palvelujen ja tukitoimien toteuttamiseksi, mutta varoja ei tälle ole vielä myönnetty.

Lasten ja nuorten kanssa tehtävän työn osalta tulisi valtavirtaistaa sukupuolinäkökulma. Lapset ovat tyttöjä tai poikia ja heitä kohdellaan usein stereotyyppisesti sukupuolensa mukaan. Sukupuolisensitiivinen työ antaa meille mahdollisuuden tarjota uusia näkökulmia ja täsmällisempää tietoa eri auttamis- ja koulutusprosesseissa. Historiallisista syistä lastensuojelujärjestöt ja naisjärjestöt ovat tehneet erillistä työtä. Nykyajan haasteiden edessä olisi yhteistyötä eri järjestöjen välillä parannettava, jotta paremmin voitaisiin toimia lasten ja perheiden eduksi koko yhteiskunnan hyväksi.

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Leena Ruusuvuori
Pääsihteeri

LAUSUNTO 10.7.2006

Viite: Kirjeenne 16.6. TMO16:100/2005

Lausunto ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää koskevasta työryhmän raportista

Työministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää koskevasta työryhmän raportista.
Naisjärjestöjen Keskusliitto lausuu asiasta seuraavaa:

Yleistä

Ihmiskauppa on monitasoinen ongelma, sitä voi katso monesta eri näkökulmasta: eettisenä ongelmana, organisoituna rikollisuutena, maahanmuutto-ongelmana, yleisen järjestyksen kannalta ongelmallisena, työvoimapoliittisena ongelmana sekä ihmisoikeusongelmana. Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä sitä, että Suomen valtio on sitoutunut ihmiskaupan vastaiseen työhön ja hyväksynyt 25.8.2005 kansallisen ihmiskaupan vastaisen ohjelman, jossa määritellään kattavasti eri hallinnonaloilla toteutettavat ihmiskaupan vastaiset toimet Suomessa. Suomi ei ole säästynyt eikä säästy tältä ihmisoikeuksia riistävältä nykyajan orjakaupaksi kutsulta globaalilta ilmiöltä, josta suurin osa kuitenkin tapahtuu alueellisesti ja erityisesti kunkin maan rajojen sisällä.

Toimintasuunnitelma asetti työministeriön vastuulliseksi uhrien auttamista koskevasta valmistelutyöstä ja toiminnan koordinoinnista. Työministeriö puolestaan asetti 29.9.2005 työryhmän, jonka tehtäväksi tuli selvittää ja tehdä ehdotus ihmiskaupan uhrien auttamiseen Suomessa liittyvien toimenpiteiden järjestämiseksi ja lainsäädännön kehittämiseksi.

Lausunnossaan ulkoasianministeriölle ihmiskaupan vastaisen toimintasuunnitelman toteuttamisesta Naisjärjestöjen Keskusliitto kritisoi työministeriön ja sisäasiainministeriön sekavahkoa vastuuta koordinoinnista sekä sosiaali- ja terveysministeriön pientä osallisuutta hankkeeseen. Luotu organisaatio näytti korostavan Suomen osalta työvoiman hyväksikäyttöä sekä työsuojelullista näkökohtaa, kun monet YK:n eri alajärjestöt ovat todenneet, että 70-80 % nais- ja lapsikaupasta tapahtuu seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksessa. Työryhmän työssä on onnistuttu tuomaan eri näkökulmia esiin, erityisesti lapsiuhrien auttamisen osalta ehdotukset ovat hyviä.

Toimintasuunnitelman keskeiset lähtökohdat, joihin myös työryhmän työ pohjaa. olivat ihmisoikeusperustainen ja uhrikeskeinen lapset huomioonottava näkökulma, sukupuolinäkökulma sekä monialaisuuden ja moniammatillisuuden ja yhteistyön lähtökohta. Ne ovat kaikki erittäin hyviä ja kannatettavia. On hyvä, että lausuntokierroksella on mukana ihmisoikeus- ja sukupuolinäkökulmaan työssään pohjaavia järjestöjä ja viranomaisia, joita olisi kaivattu työryhmässäkin. Lisäksi ehdotuksessa on ymmärretty ihmiskaupan estämiseksi ja uhrien tunnistamiseksi ja auttamiseksi tehtävän poikkihallinnollisen koulutuksen ja eri toimijoiden yhteistyön tärkeys. Työryhmä on perusteellisesti esitellyt ihmiskaupan ongelmia ja tarpeita. Lausunnon antamiselle asettaa rajoituksen kesäloma-aika, joten Naisjärjestöjen Keskusliitto keskittyy lausunnossaan vain muutamaan kohtaan. Lisäksi sisäasianministeriön antamaa lakiesitystä koskien mm. ihmiskaupan uhreille myönnettävästä väliaikaisesta oleskeluluvasta ei vielä ole käsitelty eduskunnassa. Todistajien suojeluun liittyvä lainsäädäntö on Suomessa vielä erittäin puutteellista, eikä ihmiskaupan uhreja voida suojella kunnolla ennen kuin uutta lainsäädäntöä on tullut voimaan.

Naisjärjestöjen Keskusliitto haluaa kuitenkin tuoda esiin seikkoja, joita tulisi tarkastella työryhmän suunnitelmaa toteutettaessa.

Auttamisjärjestelmän periaatteet ja rakenteet

Toimintasuunnitelman lähtökohdat ja periaatteet ovat kiitettävät, mutta jo tässä luettelossa tulee esille ristiriita yleisten palveluiden ja erityispalveluiden osalta sekä uhrien ja palvelujen muiden käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuden takaaminen.

Toiminnan käynnistäminen ja koordinointi

Koska auttamisjärjestelmän suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa työministeriö, on loogista, että auttamisjärjestelmä perustetaan turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmän yhteyteen. Järjestelmä vaikuttaa byrokraattiselta ja monimutkaiselta ostopalveluineen ja asettaa suuria haasteita salassapidolle, asiakasrekisterille ja tiedon kululle. Vasta käytäntö tulee osoittamaan järjestelmän toimivuuden, jota varmaan myöhemmin voidaan kehittää lisää.

Koulutus ja tiedotus

Naisjärjestöjen Keskusliitto yhtyy työryhmän käsitykseen siitä, että ihmiskaupan vastainen työ vaatii vankkaa asiantuntemusta. Valitettavasti Suomessa ei vielä kokemuksien puutteessa ole runsaasti tätä asiantuntemusta. Siksi on olennaista, että ainakin kiinteästi järjestelmässä toimiville koulutusta ovat antamassa myös ulkomaiset asiantuntijat, erityisesti lähialueilta sekä kansainvälisistä järjestöistä, jotka toimivat uhrien auttamisessa ja integroimisessa.

Koulutuksen ja tiedotuksen osalta on myös hyödynnettävä aiemmat projektit ja osaaminen. Kotimaiset ihmisoikeus- ja naisjärjestöt ovat varmasti myös valmiita sekä osallistumaan kouluttajina että koulutettavina. Näillä järjestöillä on myös laajat verkostot, joiden kautta tiedotusta saadaan leviämään laajalle.

Tunnistaminen

Auttamisen edellytyksenä on uhrien tunnistaminen ja sen perustana puolestaan on etsivä työ. Toisaalta rajaviranomaiset, tulli mukaan lukien, ovat avainasemassa tunnistajina. Koulutusta tarvitaan sekä viranomaisten että järjestöjen osalta etsivän työn osaamisessa.

Kontaktikanavat, kriisiapu ja asuminen

Asiakkaat tarvitsevat neuvontapuhelimen, joka toimii ympärivuorokautisesti ja monikielisesti. Olemassa olevien palvelujen yhdistämistä voisi käyttää hyödyksi, kielitaitoa löytyy Naisten Linjasta ja Monikanaisten liiton palveluista, työryhmän mainitsemien lisäksi.

Eri maissa ollaan eri mieltä siitä, pitääkö olla oma erityinen neuvontapuhelin ihmiskaupan uhreille. Hyötyä olisi ainakin kansainvälisestä yhteistyöstä, usein on helpompi ottaa yhteyttä oman maan auttavaan puhelimeen. Näistä eri puhelimista pitäisi olla tietoa rajanylityspaikoissa.

Vaapaaehtoisten käyttämiseen näin vaativassa ja mahdollisesti vaarallisessakin työssä Naisjärjestöjen Keskusliitto suhtautuu kriittisesti, ainakin tukihenkilöiden ja kulttuuritulkkien tulisi olla palkattua henkilökuntaa. Pitää myös taata resurssit työntekijöiden työnohjaukselle.

Työryhmän perusperiaatteena on tukeutuminen jo olemassa oleviin palveluihin. Tämä on jo kannanotto erityispalveluihin, joita Suomessa ei ole. Erityispalveluita käytetään monissa maissa. Työryhmä olisi voinut hakea malleja lähempää kuin Hollannista ja Belgiasta tai Italiasta ja kuulla Pohjoismaiden edustajia, jo Tanskassa ja Norjassa on toisistaan eroavat mielenkiintoiset auttamisjärjestelmät. Yhteistä näille on tiivis yhteys viranomaisten kanssa ja se, että turvakodit tai asunnot ovat salaisessa osoitteessa. Tanskassa on prostituoiduille ja ihmiskaupan uhreille erityinen, erityisesti turvattu salainen turvakoti, Norjassa käytetään naisten kriisikeskuksia, jotka muistuttavat suomalaisia turvakoteja joltain osin, mutta ne eivät ole lähtökohdiltaan lastensuojelulaitoksia.

Kun kyseessä on erityistä suojelua tarvitseva uhri, olisi oltava mahdollisuus siirtää hänet kolmanteen maahan. Tällaisesta pitäisi olla sopimus eri maiden viranomaisten kanssa.

Jos ihmiskaupan uhreja sijoitetaan nykyisiin suomalaisiin turvakoteihin, on otettava huomioon, että niissä on paljon lapsia ja heidän turvallisuutensa vaarantaminen, samoin kuin heidän äitiensä, on eettisesti arveluttavaa. Lisäksi seksuaalisen väkivallan uhrit tarvitsevat erityispalveluja, joista Suomen asiantuntemus keskittyy lähinnä muutamaan keskussairaalaan ja kolmannen sektorin osalta pääosin Tukinaiseen ja Kidutettujen kuntoutuskeskukseen.

OSCEn vuonna 2004 julkaisema National Referral Mechanisms, Joining Efforts to Protect the Rights of Trafficked Persons, A Practical Handbook mainitsee hyvänä käytäntönä matalankynnyksen pistäytymispaikat, joissa uhrit voivat saada tietoa avunsaantimahdollisuuksista ja oikeuksistaan. Lisäksi suositellaan salaisia turvakoteja, joista saa tai joiden kautta järjestetään tarvittavat terveys- ja sosiaalipalvelut, terapiaa omalla äidinkielellä ja mahdollisuus opiskeluun turvallisessa ympäristössä. Turvakodin pitää olla ympärivuorokautisessa valvonnassa ja asiakkaat ja henkilökunta pitää saattaa heidän mennessään esim. lääkärintarkastukseen tai ulkoilemaan virkistysmielessä.

London School of Hygiene ja Tropical Medicinen viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan ihmiskaupan uhreille on aiheutunut samanlaisia henkisiä traumoja kuin kidutetuilla. Uhrit vaativat erityisapua, eivätkä näin ollen voi olla vapaaehtoistyön varassa. Naisjärjestöjen Keskusliitto ehdottaa että:

Suomeen perustetaan seksuaalisen väkivallan uhreille (mukaan lukien naiskaupan uhrit) tarkoitettu salaisessa osoitteessa sijaitseva turvakoti, jossa moniammatillinen tiimi kulttuuritulkkien avustamana hoitaa uhreja yksilöllisesti ja voimaannuttavasti heidän ihmisoikeuksiaan kunnioittaen.

Turvakotiin voi tulla jo ennen kuin päätöstä ottamisesta tukitoimiin on tehty.

Turvakoti voisi toimia esim. jonkin kansalaisjärjestön alaisuudessa, jolla on myös ulkomaalaisille kohdennettua toimintaa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto kannattaa työryhmän esityksiä koskien ihmiskaupan uhrien oikeudellisen neuvonnan ja oikeusavun sekä vahingonkorvauksien osalta. Uhrin tulee saada myös hallinnollista tukea ja neuvontaa, joka valmius täytyy myös olla neuvontapuhelimessa. Tarvittaessa heille täytyy myös voida olla mahdollisuus määrätä edunvalvoja.

Turvallinen paluu ja sen seuranta

Turvallisen paluun ja uudelleen uhriutumisen estäminen vaatii tiivistä viranomais- ja kansalaisjärjestöyhteistyötä yli rajojen. IOM:n lisäksi tulee olla yhteyksiä paikalliseen apua tarjoavaan kansalaisjärjestöön, jotta myös seuranta voidaan järjestää.

Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo, että koko ihmiskaupan uhrien auttamisen perusperiaatteena pitää olla uhrin ihmisoikeuksien ja turvallisuuden turvaaminen. Auttamisketjun ja rahoituksen pitäisi olla niin yksinkertaisia ja saumattomia, etteivät ne ole esteenä turvallisuuden nopealle takaamiselle, yksilöllisiä tarpeita kuitenkaan unohtamatta.

Naisjärjestöjen Keskusliitto- Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

PAIKALLISEN TURVALLISUUSTYÖN KEHITTÄMINEN

Sisäasianministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa paikallisen turvallisuustyön kehittämistä koskevan työryhmän ehdotuksista. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry kiittää mahdollisuudesta saada lausua asiasta. Keskusliitto käsittelee lähinnä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyviä ehdotuksia ja tavoitteita lausuen asiasta seuraavan.

Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo turvallisuussuunnittelun seudullisen ja paikallisen edelleen kehittämisen ja vaikuttavuuden lisäämisen olevan erittäin tärkeitä sisäisen turvallisuus ohjelman toteuttamisessa. Työryhmän tehtävänasettelu ja ehdotukset ovat kunnianhimoisia ja pääosin onnistuneita.

Turvallisuussuunnitelmien tekemisen perusteina tulee olla turvallisen elinympäristön luomisen lisäksi perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Vaikka kustannuksien vähentäminen on erityisesti ennaltaehkäisyn osalta hyvä peruste, eivät budjettinäkökohdat ja kilpailukyky voi olla peruslähtökohtana suunnittelulle ja toteutukselle.

On erinomaista, että ehdotuksessa turvataan yhteistyörakenteet, määritellään vastuu- ja
jopa kutsujataho. Viranomaistyön yhteistyön parantamiseksi pitäisi vaatia nk. salassapitosäännösten osalta ohjeistusta ja raja-aitojen poistamista. Sateenvarjon rakentamisen ohella on tärkeää toimiva sektorikohtainen yhteistyö.

Resurssien suunnittelussa ja suunnitelmien tekemisessä tarvitaan myös erityisasiantuntemista eri aloilta. Erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan erityistuntemus on maanlaajuisesti vähäistä, siksi Naisjärjestöjen Keskusliitto ehdottaa, että keskeisinä toimijoina pidetään myös eri alojen naisjärjestöjä, kattojärjestöjen lisäksi.

Ehdotus suunnitteluprosessin ja seurannan jaksottamisesta kunnanvaltuustojen työskentelyaikatauluun on hyvä. Suunnittelun hoitaminen osana jo asetettujen poikkihallinnon elinten työtä vaatii kuitenkin hieman uutta harkintaa. Esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan yhteistyöelin puuttuu ja muitakin poikkihallinnollisia erityisongelmia varten voi joutua harkitsemaan erityistoimenpiteitä koordinaation ja resurssoinnin osalta. Turvallisuussuunnittelu osana henkilöiden perustehtävää on hieno periaate, mutta ei pidä unohtaa useiden ongelmien vaatimaa erityisosaamista, joka vaatii runsaasti koulutusta.

Ehdotuksista sekä erityisesti analyysistä puuttuu usein sukupuolinäkökulma. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen ei tarkoita sukupuolten häivyttämistä vaan esiin tuomista, toimenpiteiden merkitystä niin naisten kuin miesten sekä tyttöjen ja poikien osalta.

Sukupuoli mainitaan hukkumisonnettomuuksien, liikenneonnettomuuksien yhteydessä sekä väkivallan vähentämisen kohdassa. Toimenpiteiden pitäisi olla sukupuolispesifejä, jotta ongelmia voidaan tehokkaasti ennaltaehkäistä ja torjua.

Kotitapaturmien ja muiden onnettomuuksien osalta on myös huomioitava mahdolliset ”tahalliset” tapaturmat, naisiin ja lapsiin kohdistuneissa onnettomuuksissa erityisesti on vammojen syntymekanismi usein epäselvä. Viranomaisten koulutuksella tämäkin osa piilorikollisuutta saataisiin näkyvämmäksi.

Uudet termit häivyttävät tekijät ja sukupuolinäkökulman. Ehdotuksessa on käytetty uutta termiä perhe- ja läheisväkivallan ehkäisy sosiaali- ja terveysministeriön käyttämän perhe- ja lähisuhdeväkivallan lisäksi. Kun perheessä tapahtuva väkivalta on useimmiten naisiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa, pitäisi se termeissäkin näkyä.

Eri alueiden yksityiskohtaisemman tarkastelun kohdalla, jossa käsitellään väkivallan vähentämistä (5.7), mainitaan naisiin kohdistuva väkivalta erityisongelmana. Kotona tapahtuvan eri väkivallan muotoja ei kuitenkaan pyritä linkittämään yhteen vaan perheessä tapahtuvan väkivallan muodot luetellaan erikseen ikään kuin ne eivät olisi yhteydessä toisiinsa.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vakavin, sukupuolittunein ja traumatisoivin muoto, raiskaus (joka on myös osa parisuhdeväkivaltaa) on jäänyt käsittelemättä kokonaan. Nk. ”puskaraiskauksia” ja niiden pelkoa voidaan ehkäistä mm. valaistuksella ja hyvällä asuinympäristön suunnittelulla.

Ehdotus erilaisten pilottihankkeiden asettamisesta on erittäin kannatettava. Naisjärjestöjen Keskusliitto esittää, että perheessä tapahtuvien väkivallantekojen vähentämisen ohella tai sijasta aloitettaisiin pilotti, joka käsittelisi seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön vähentämistä. Rikosilmoitukset näiden rikosten osalta ovat viimeisen kymmenen vuoden ajalla melkein kaksinkertaistuneet, mutta tuomiot suhteessa vähentyneet. Tämä vähentää ilmoitusalttiutta ja lisää uhrien traumaa ollen vastoin parantuvan henkilökohtaisen turvallisuuden pyrkimystä.

Ongelmien selitykset ovat liian alkoholi- ja syrjäytymispainotteiset. Erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta ei tunne rajoja. Sitä tapahtuu kaikissa yhteiskuntaluokissa, alkoholin vaikutuksen alaisena ja ilman. Piilorikollisuus on suurta. Tekoihin syyllistyneiden oman vastuun korostaminen ja käytöksen ja asenteiden muuttamisen vaatiminen alkaa tietysti viranomaiskentän omien asenteiden tarkastelusta.

Naisjärjestöjen Keskusliitto yhtyy näkemykseen turvallisuussuunnittelusta pitkäjänteisenä prosessina, jossa kaikilla osapuolilla tulee olla yhteinen näkemys toiminnan tavoitteista ja työn eri vaiheista. Yhteinen näkemys pitäisi myös löytyä ongelman määrittelystä ja suuruudesta, ilman yhteistä kieltä sovitut toimenpiteet jäävät vain paperille. Avoimuuden lisääminen edesauttaa sitoutumista asiaan ja lisää toimenpiteiden oikeaa kohdentamista.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Lausunto Tasa-arvon tietopalvelu Suomeen, informaatio- ja dokumentaatiotoiminnan selvityshenkilön raportista

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa Tasa-arvon tietopalvelu Suomeen, informaatio- ja dokumentaatiotoiminnan selvityshenkilön raportista. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry kiittää pyynnöstä ja lausuu asiasta seuraavan.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry pitää raporttia ansiokkaana ja yhtyy selvityshenkilön ehdotuksiin ja hänen asettamiinsa kriittisiin menestystekijöihin. Erityisesti työnjako ja yhteistyö eri ministeriöiden välillä sekä verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa on olennaista uuden Minna-tietopalvelun onnistumiselle.

Uutta Minna-tietopalvelua sijoitettaessa on pidettävä huolta, että jo olemassa olevaa tietoa hyödynnetään sekä helpotetaan sukupuoli- ja tasa-arvotiedon löytymistä. Erityisesti naisjärjestöjen asiantuntemus on otettava paremmin käyttöön.

Naisjärjestöjen Keskusliitto- Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry edellyttää että Minna-tietopalvelun käynnistämiseen varataan riittävästi resursseja ja että siitä tehdään pysyvä tietopalveluyksikkö.

On helppo yhtyä selvityshenkilön loppupäätelmään siitä, että tietopalvelun perustaminen on sijoitus tasa-arvoon kansallisena osaamisalueena, josta tulevaisuudessa hyötyvät sekä kansalaiset Suomessa, että kansainväliset yhteistyötahot.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnnorganisationernas Centralförbund ry

Leena Salmensaari
puheenjohtaja
Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Viite MMM073:00/2004

KOMMENTTI SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIASTA VUOSILLE 2007-2013

Pyydettynä kommenttina Suomen maaseudun kehittämisstrategiasta 2007- 2013 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnnoorganisationernas Centralförbund ry esittää seuraavan.

Kehittämisstrategia kirjaa ansiokkaasti strategian lähtökohdat ja arvioi maaseudun toimintaympäristöä sosioekonomisen kehityksen, elinkeinorakenteen, ympäristövaikutusten ja maaseutuyhteisöjen toimivuuden kautta. Sukupuolinäkökulmaa on lähtökohdissa vain valitettavasti vain hieman: naiset ovat pois muuttamassa ja maaseutu työllistää työikäisistä naisista joka viidennen ja miehistä joka neljännen. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen, johon Suomen hallitus on sitoutunut hallitusohjelmassaan, olisi antanut kehittämisstrategian tuleville haasteille konkreettisempia kysymyksenasetteluja ja ratkaisuja. Elinvoimaisen ja toimivan maaseudun säilyminen, ympäristön tilan parantaminen ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö todentuvat eri keinoin ja seurauksin naisille ja miehille.

Kehittämisstrategian visiossa puuttuvat erityisesti naisille tärkeät palvelut, joita he sekä käyttävät että tuottavat. Naisjärjestöjen Keskusliitto lisäisi visioon palvelut seuraavalla tavalla: Suomessa harjoitetaan ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvointia edistävää maa- ja metsätaloutta, joka tuottaa laadukkaita tuotteita ja palveluita kuluttajille.

Tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää, että maaseutu on ikä- ja sukupuolirakenteeltaan tasapainossa. Tämä edellyttää erityistä huomiota naisten työllistymismahdollisuuksiin, myös maatilan ulkopuolella, sekä palveluiden saatavuuteen. Maaseudun tulevaisuus on yhteydessä sen mahdollisuuksiin tarjota toimeentuloa ja viihtyisää asuinympäristöä palveluineen. Näitä on korostettu strategian painopisteessä 2.

Strategian painopisteessä 3 korostetaan toimintaryhmien ja kylätoiminnan roolia. Naisjärjestöjen Keskusliiton näkemyksen mukaan maaseudulla toimii laaja kirjo erilaisia järjestöjä, joiden joukossa on useita naisjärjestöjä. Paikallisen omaehtoisen toiminnan vahvistamiseksi kannattaa tukeutua kaikkiin toimijoihin, eikä rajata näinkin vaikeaa tehtävää muutamalle taholle. Yhteistyöllä ja toisten toimijoiden työn tunnustamisella ja arvostamisella päästään varmasti parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen.

Toimintalinja 1: Maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn parantaminen Kilpailukyvyn paranemisessa ja rakennekehityksessä on syytä muistaa myös ihmisten jaksaminen. Toiminta pitää mitoittaa sekä inhimillisten että taloudellisten voimavarojen mukaan. Avioerot ovat maaseudulla lisääntyneet yllättävän paljon viime vuosina. Tämä on osoitus siitä, että kehityksessä ei ole riittävästi otettu huomioon perhe- ja parisuhdeasioita ja työn ja perheen yhteensovittamista. Näiden kysymysten pitäisi olla mukana jo maaseutuyritysten johtamiskoulutuksessa. Markkinalähtöisyys ja kuluttajien tarpeet on hyvä lähtökohta kehitystyölle. Pienyritysten, myös maaseudun pienyritysten, kannalta on tärkeää huolehtia yrittäjien sosiaaliturvasta ottaen huomioon mm. naisyrittäjyyden erityispiirteet.
Toimintalinja 2: Ympäristön ja maaseudun tilan paraneminen Ympäristöasiat ja maaseutumaisema on osa maaseudun tuotteiden ja palveluiden tuotekuvaa. Hyvin hoidettu ympäristö lisää myös maaseudun vetovoimaa asuinpaikkana ja lasten kasvupaikkana. Ruoan turvallisuus ja elintarvikeketjun läpinäkyvyys ovat tärkeitä kuluttajille. Kotimaisuuteen pitää voida luottaa ja kotimaisella tuotannolla pitää olla hyvä imago, myös ympäristönäkökulmasta.
Toimintalinja 3: Maaseudun elinkeinotoiminnan monipuolistaminen ja maaseutualueiden elämänlaatu
Naisten ja nuorten rooli on nähty merkittävänä tässä toimintalinjassa. Maaseudun elinkeinotoiminnan monipuolistamisessa on palveluiden kehittämisellä tärkeä rooli. Palveluala tarjoaa työpaikkoja nimenomaan mainittujen hyvinvoinnin, matkailun, kulttuurin ja etätyön aloilta, mutta myös elintarvikeyrittäjyyden ja käsityöyrittäjyyden alalta erityisesti naisille.
Naiset ovat myös näiden palveluiden käyttäjiä. Kuntien rooli naisten työllistäjänä on merkittävä. Mikäli kuntasektori vähentää rajusti työpaikkoja, on korvaavien työpaikkojen löytyminen ja kehittäminen entistä tärkeämpää. Naisten näkökulmasta lastenhoitopalvelut, kouluverkko ja lasten harrastusmahdollisuudet vaikuttavat ratkaisevasti siihen kuinka kiinnostavana asuinpaikkana maaseutu nähdään. Tämä edellyttää myös riittävän hyvän infrastruktuurin ylläpitämistä, sähköä pitää saada (myrskyistä huolimatta) ja tiestön sekä muiden kulkuyhteyksien pitää olla kunnossa, samoin tietoverkkoyhteyksien.
Elinkeinojen ja asuinympäristön kehittämisessä naisten innovatiivisuutta kannattaa käyttää hyväksi, mutta myös tukea riittävin koulutus- ja neuvontapalveluin. Naisjärjestöt ovat oiva paikka oppimiseen, mutta myös kokemusten vaihtoon ja uusien ideoiden testaukseen.
Toimintalinja 4: Leader -toimintatapa
Järjestöt toimivat alhaalta ylös - periaatteen mukaan. Maaseudulla toimii lukuisia järjestöjä, joista osa on naisjärjestöjä. Kehittämällä järjestöjen toimintaa ja lisäämällä maaseudun asukkaiden omaa aktiivisuutta voidaan lisätä maaseudun myönteistä kehitystä. Sosiaalisen pääoman lisääntyminen koituu koko yhteisön hyväksi. Tämän takia kehitystyöhön pitää ottaa mukaan kaikki paikkakunnalla vaikuttavat järjestöt ja tehdä työnjakoa osaamisen ja intressien perusteella.

4. Strategian toimeenpano
Strategian toimeenpano on vaativa tehtävä ja edellyttää hyvää suunnittelua. Vaikka olemmekin organisaatioiden luvattu maa, silti kummeksuttaa esitetty malli, jossa perustetaan valtakunnallinen maaseutuverkosto. Naisjärjestöjen Keskusliitto kyseenalaistaa tarpeen luoda jälleen yksi organisaatio lisää. Mitä lisäarvoa uusi verkosto tuo? Koordinointi ja tehokas tiedonvälitys ovat avainasemassa, mutta niitä voitaisiin hoitaa jo nykyisten järjestelmien puitteissa vain hieman tehostaen. Tulisi tarkkaan harkita uusien rakenteiden luomista, sillä ne saattavat syövät rahoitusta itse toiminnalta.
Järkevämpää olisi kartoittaa kaikki mahdolliset nykyiset toimijat ja selvittää niiden välinen työnjako ja mahdollisuudet ottaa uusia haasteita. Tämä olisi varmasti kustannustehokkaampi tapa kuin esitetty malli. Verkostomainen toimintatapa on muuallakin yleistä. Naisjärjestöjen Keskusliitto lähtee siitä, että olipa malli mikä hyvänsä, sen toteuttajissa ja ryhmien kokoonpanoissa otetaan huomioon sukupuolten tasa-arvo.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Lausunto sisäasianministeriön kansalais- ja kansalaisjärjestöstrategiasta

Sisäasiainministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa sisäasianministeriön kansalais- ja kansalaisjärjestöstrategiasta. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry lausuu asiasta seuraavan:

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry pitää hyvänä sitä, että sisäasianministeriössä on ollut laajapohjainen työryhmä valmistelemassa toimintaperiaatteita kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi sisäasiainministeriön toiminnassa.

Työryhmä on noudattanut Kuule Kansalaista -hankkeen suosituksia laatiessaan kansalais- ja kansalaisjärjestöstrategiaansa. Kuule kansalaista - valmistele viisaasti -käsikirjasta virkamiehille ja viranhaltijoille puuttuu sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamisen näkökulma, joten ehkä tästä johtuen sisäasiainministeriön strategiassa on sama puute.

Tasa-arvon edistäminen tulee sisältyä valtionhallinnon kaikkeen toimintaan kaikilla tasoilla. Sisäasiainministeriön kansalais- ja kansalaisjärjestöstrategiassa tämä tarkoittaa sukupuolten väli- sen tasa-arvon nimeämistä yleiseksi toimintaa koskevaksi periaatteeksi sekä sen kytkemistä kan- salaisten ja kansalaisjärjestöjen kuulemista ja osallistamista edistävään toimintastrategiaan.

Strategiassa on luottamus siihen, että sähköinen viestintä on tehokkain tapa tiedottaa asioista. Tämä saattaa olla totta, mutta on otettava huomioon myös ketkä pääsääntöisesti käyttävät inter- netin mahdollisuuksia, saavuttaako se esimerkiksi iäkkäät naiset, vaikka he ovatkin ahkeria kirjastojen käyttäjiä. Kuule Kansalaista -käsikirja kehottaakin yhdistämään sähköisen kuulemi- sen muihin kuulemistapoihin. Lausuntopyyntö on lähetetty sisäasiainministeriön toiminnan kannalta keskeisille kansalaisjärjestöille. Naisjärjestöjen Keskusliitto toteaa, että tahoista puuttuvat maahanmuuttajajärjestöt ja muitakin puutteita saattaa havaita esim. nuorisosjärjestöjen osalta.

Naisjärjestöjen Keskusliitto toteaa, että kansalais- ja kansalaisjärjestöstrategia lisää toteutu- essaan huomattavasti kansalaisjärjestöjen vaikuttamismahdollisuuksia. Erityisesti keskeisten kansalaisjärjestöjen mukaan ottaminen jo hankkeiden valmisteluvaiheessa hyödyttää kaikkia osapuolia ja on tärkeä osa hyvää hallintoa. Työryhmissä ja kuulemistilaisuuksissa järjestöillä on mahdollisuus antaa oma panoksensa käsiteltävään asiaan omasta näkökulmastaan.

Naisjärjestöjen Keskusliitto muistuttaa, että sukupuolinäkökulma tulee sisällyttää kaikkiin valti- onhallinnon hankkeisiin. Naisjärjestöjen asiantuntemusta pitää ja kannattaa tulevaisuudessa hyö- dyntää nykyistä enemmän myös sisäasiainministeriön toiminnassa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto- Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Leena Ruusuvuori
pääsihteeeri

Ulkoasianministeriö
Ihmisoikeuspolitiikan yksikkö
PL 176
00161 HELSINKI

Viite HEL0355-67

LAUSUNTO IHMISKAUPAN VASTAISEN TOIMINTASUUNNITELMAN TOIMEENPANOSTA

Ulkoasianministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa ihmiskaupan vastaisen toimintasuunnitelman toimeenpanosta. Naisjärjestöjen Keskusliitto lausuu asiasta seuraavaa:

Yleistä

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä sitä, että Suomen valtio on sitoutunut ihmiskaupan vastaiseen työhön ja laatinut poikkihallinnollisen toimintasuunnitelman ihmiskaupan ehkäisemiseksi, rikollisten rankaisemiseksi ja uhrien auttamiseksi. On tärkeä ymmärtää, ettei Suomi ole säästynyt eikä säästy tältä ihmisoikeuksia riistävältä nykyajan orjakaupaksi kutsulta globaalilta ilmiöltä.

Toimintasuunnitelman kolme keskeistä valtavirtaistettua lähtökohtaa: ihmisoikeusperustainen ja uhrikeskeinen lapset huomioonottava näkökulma, sukupuolinäkökulma sekä monialaisuuden ja moniammatillisuuden ja yhteistyön lähtökohta ovat kaikki erittäin hyviä ja kannatettavia. Lisäksi toimintasuunnitelmassa on erityisesti ymmärretty ihmiskaupan estämiseksi ja uhrien auttamiseksi tehtävän poikkihallinnollisen koulutuksen ja eri toimijoiden yhteistyön tärkeys. Nämä eivät kuitenkaan näy tavoite- ja konkretiatasolla eikä toimintaan ole varattu lisäresursseja.

Naisjärjestöjen Keskusliiton mielestä ihmiskauppaa ei voi tarkastella ilman sukupuolinäkökulmaa. Kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen lisäpöytäkirja ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta osoittaa jo nimensäkin osalta ilmiön sukupuolittuneisuuden. Sukupuolinäkökulman pitäisi näkyä toimenpiteiden suuntaamisessa myös miessukupuoleen.

Naisjärjestöjen Keskusliitto korostaa, ettei ihmiskauppaa voida ehkäistä käsittelemättä prostituutiota ja sitä ylläpitävää kysyntää, sillä nämä lisäävät nais- ja lapsikauppaa myös Suomessa ja sen lähialueilla.

Sukupuolinäkökulma toimintasuunnitelman lähtökohtana

Ihmiskaupan arvioidaan yleisimmin liittyvän prostituutioon tai muuhun seksibisnekseen. Palermon yleissopimuksen sopimuksen lisäpöytäkirjassa lähdetään siitä että suuri osa ihmiskaupasta tehdään prostituution tai muun seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksessa (artikla 3) ja näin ollen prostituutiota ja ihmiskauppaa ei voi erottaa toisistaan. Näin on asianlaita erityisesti Suomessa, jossa ihmiskaupan muut ilmiöt: pakkotyö, pakollinen palvelu, orjuuden kaltaiset olot tai elinten poistaminen ovat harvinaisia. Ihmiskauppaajat tuovat pääsääntöisesti naisia prostituution ja muun seksiteollisuuden tarpeisiin. Arviot ilmiön laajuudesta Suomessa vaihtelevat, mutta olisi toivonut että toimintasuunnitelmassa olisi käytetty hieman virallisempia tilastoja, kuten keskusrikospoliisin, eikä jossain esitelmässä esitettyjä lukuja.

Toimintasuunnitelmasta on häivytetty miessukupuoli, vaikka tosiasia on, että miehet ylläpitävät suurelta osin ihmiskauppaa sekä kauppaajina että asiakkaina. Pohjimmiltaan tässä ilmiössä on kyse sukupuolten välisestä epätasa-arvosta ja yhteiskunnan valtarakenteista.

Ihmiskaupan ehkäiseminen – kysyntään puuttuminen

Toimintasuunnitelmassa mainitaan puuttuminen ihmiskaupan ’perimmäisiin syihin” ja mainitaan toimenpiteiden myös hillitsevän kysyntää, mutta niihin ei paneuduta tarkemmin. Ihmiskauppaa ei voida ehkäistä tehokkaasti ellei puututa kysyntään.

Tiedotuskampanjoiden ja kouluissa tehtävän perusopetuksen ja muun koulutuksen lisäksi tärkeä kysynnän vähentämiseen vaikuttava toimenpide olisi seksin oston kriminalisointi. Naisjärjestöjen Keskusliitto on todennut vuoden 2005 kevätkokouksen julkilausumassaan mm. seuraavaa: ”Seksin osto ja prostituutio ovat ihmisoikeusloukkauksia. Suomi on yhä enenemässä määrin ihmiskaupan kauttakulku- ja kohdemaa. Jotta naisten ihmisoikeudet toteutuisivat Suomessa, seksin osto pitää tehdä rangaistavaksi ja sitä koskevat lait pitää säätää pikaisesti. Naisjärjestöjen Keskusliiton mielestä seksin oston kriminalisointi antaa selkeän viestin siitä, että prostituution uhrien hyväksikäyttö ei ole hyväksyttävää toimintaa. Kriminalisointi vähentää merkittävästi seksin ostoa, koska useimmat ihmiset eivät halua syyllistyä rikokseen. Myös kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus saisi viestin siitä, että Suomi ehkäisee aktiivisesti rikollisjärjestöjen toimintaa”

Seksin oston kriminalisointi vaikuttaisi myös suomalaismiesten käytökseen ulkomailla, jossa suomalaiset miehet eivät osta seksiä ainoastaan lapsilta, vaan myös naisilta ja miehiltä.

Siviilikriisinhallintaa ja rauhanturvaajat

Toimintasuunnitelmassa puututaan siviili- ja sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuville tarkoitetun koulutuksen sisältöön uhrien tunnistamiseksi ja tämän auttamiseksi ja suojelemiseksi. Tärkeää olisi että koulutuksessa tuotaisiin esiin YK:n vuonna 2004 antamat määräykset rauhanturvatehtävissä noudatettavasta nollatoleranssista suhteessa prostituutioon ja muuhun seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sillä naiskauppa kukoistaa usein esimerkiksi alueilla, joissa on meneillään rauhanturvaoperaatio.

Ihmiskauppaa koskevia kysymyksiä ei tulisi kuitenkaan käsitellä irrallaan muusta sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiskoulutuksesta. YK:n DPKO:n ”gender mainstreaming” materiaalia tulisi sisällyttää koulutukseen.

Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen ja auttaminen

Ihmiskaupan uhrien tunnistamisessa on keskeisintä, että erityisesti viranomaisilla on riittävä tietämys ihmiskaupasta ilmiönä ja että he kykenevät ja uskaltavat tunnistaa uhrit. Tällä hetkellä vaikeutena on ihmiskaupan tunnistaminen ja riittävän näytön saaminen rikostutkintaa ja oikeuskäsittelyä varten. Viranomaisten on vaikea erottaa ihmiskauppaa laittoman maahantulon järjestämisestä, jollaisissa tapauksissa myös uhri joutuu syytetyksi. Uhrin suojelu ei tällöin toteudu.

Toimintasuunnitelmassa todetaan, että ihmiskaupan käsitteen ymmärtämisessä ja uhrien kohtaamisessa pyritään ihmisoikeusperustaiseen lähestymistapaan, mikä mahdollistaa rikosoikeutta väljemmän kysymyksen käsittelyn. Tällöin esim. suojelu- ja auttamistoiminnassa ei ole merkityksellistä täyttyykö rikostunnusmerkistö. Toimintasuunnitelman mukaan jo epäily ihmiskauppaan viittaavasta uhriutumisesta on riittävä peruste palvelujärjestelmään pääsemiselle. Tällaista palvelujärjestelmää ei kuitenkaan ole vielä olemassa. Todennäköisesti tullaan tarvitsemaan erityisturvallinen/salainen turvakoti, joka tarjoaa lääkinnällisen, henkisen ja aineellisen avun. Tämä voisi myös toimia eräänlaisena osaamiskeskuksena, ja kuuluisi ryhmään joka laatisi tarkat toimintaohjeet siitä, mitä tehdä, kun henkilöllä herää epäilys että kyseessä on ihmiskauppa: miten lähestyä uhria, kehen ottaa ensimmäiseksi yhteyttä jne.

Väliaikaisen ja tapauskohtaisesti pysyvänkin oleskeluluvan saaminen ihmiskaupan uhrille on tärkeää. Sen saamisen edellytyksenä ei pidä olla yhteistyö viranomaisten kanssa. On otettava huomioon mahdollisen yhteistyön seuraamukset uhrin sukulaisille, sillä ollaan tekemisissä ammattirikollisuuden kanssa. Tämän johdosta on myös Suomen todistajansuojalainsäädännön puutteita korjattava.

Toimintasuunnitelman toimeenpanon vaatimat resurssit ja seuranta

Ihmiskaupan vastaisessa toimintasuunnitelmassa korostetaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä monessa kohdassa, mutta konkretia puuttuu. Työministeriön ja sisäministeriön vuorollaan koordinoiman seurantaryhmän vastuujako on sekava. Puheenjohtajuuskauden pituuttakaan ei ole määrätty, eikä määritelty muita konkreettisia tavoitteita tuolle yhteistyölle kuin tarkennetun toimintasuunnitelman laatiminen vuoden 2006 loppuun mennessä.

Kun suurin osa ihmiskaupasta on nais- ja lapsikauppaa seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksessa, antaa työministeriön oleminen seurantaryhmän puheenjohtajana hieman erikoisen viestin, ikään kuin ihmiskauppaa käsiteltäisiin Suomessa pääsääntöisesti työsuojelullisena ja pimeän työvoiman ongelmana.

Ihmiskaupan vastaisessa toimintasuunnitelmassa on paljon tärkeitä ja hyviä toimenpide-ehdotuksia, jotka toteutuakseen vaativat tahdon lisäksi mittavat resurssit. Toimintasuunnitelmassa ei mainita milloin ja miten näitä toimenpiteitä aiotaan resurssoida. Kannatettavan kansallisen ihmiskaupparaportoijan virka vaatii taloudellisia satsauksia, samoin kuin uhrien auttamis- ja kotouttamis- toimenpiteet.

Kyseessä on moniulotteinen ja vaikea ongelma ja siksi ihmiskaupan kaikki eri piirteet tulee ottaa huomioon palveluja ja muita toimenpiteitä suunniteltaessa. Eri ministeriöiden tulee päästä yhteisymmärrykseen vastuukysymyksistä.

Naisjärjestöjen Keskusliitto nimeää pyydettäessä mielellään edustajan seurantaryhmään.

Naisjärjestöjen Keskusliitto- Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

AVOLIITON PURKAUTUMISEEN LIITTYVÄT VARALLISUUSOIKEUDELLISET ONGELMAT

Oikeusministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y:n lausuntoa avoliiton purkautumiseen liittyviä varallisuusoikeudellisia ongelmia käsittelevästä arviomuistiosta. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. lausuu asiasta seuraavan.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. pitää tärkeänä, että avoliiton purkautumiseen liittyviä varallisuusoikeudellisia ongelmia ratkaistaan lainsäädäntötoimin. Arviomietinnön rajaus käsittämään vain erotilanteen varallisuusoikeudellisia ongelmia, eikä muita perhe- ja perintöoikeudellisia kysymyksiä, on onnistunut, samoin kuin se lähtökohta, ettei avioliittoa ja avoliittoa pyritä arviomuistiossa samastamaan.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. kannattaa arviomuistiossa esitettyjä toimenpide-ehdotuksia. Yhdessä suhteessa arviomuistio on kuitenkin puutteellinen. Siinä ei mitenkään oteta esiin tarkastelun kohteena olevien kysymysten ja ehdotettujen ratkaisuvaihtoehtojen sukupuolivaikutuksia. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. korostaa, että jatkovalmistelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota ehdotettavien lainmuutosten sukupuolivaikutuksiin.

Yksi syy arviomuistiossa ehdotettujen lainsäädäntötoimien tarpeellisuuteen on se, että riitatapauksissa tuomioistuimet ovat noudattaneet erittäin

pidättyväistä linjaa avopuolisoiden omaisuussuhteiden kohtuullistamisessa. Esimerkiksi arviomuistiossakin käsitellyssä tapauksessa KKO 1993:163 korkeimman oikeuden tuomitsema korvaus avovaimolle oli vain noin 7.500 euroa ja hovioikeus hylkäsi vaatimuksen kokonaan. Kuitenkin tapauksessa oli kysymys 27 vuotta jatkuneesta avoliitosta, jossa avovaimo kävi koko ajan töissä lukuun ottamatta lyhyitä äitiyslomia. Avopuolisoilla oli kolme yhteistä lasta ja kun avovaimo käytti tulonsa perheen elatukseen, ajoittain pitkiäkin jaksoja työttömänä ollut avomies pystyi hankkimaan omiin nimiinsä omakotitalon ja Mercedes Benz -auton.

Ensisijaisesti avopuolisoiden tulisi itse järjestää varallisuussuhteensa siten, että tarpeettomilta epäselvyyksiltä tai riitaisuuksilta vältyttäisiin erotilanteessa ja järjestely olisi oikeudenmukainen kummankin avopuolison kannalta. Kansalaiset ovat kuitenkin varsin tietämättömiä siitä, kuinka suuri juridinen ero avio- ja avoliitolla on, kun yleinen luulo on se, että on lähes sama asia, ovatko puolisot avo- vai avioliitossa. Oikeusministeriön olisi hankkeen jatkovalmistelun yhteydessä syytä olla yhteydessä opetusministeriöön tai opetushallitukseen sen selvittämiseksi, millä toimenpiteillä esimerkiksi nuorten tietoisuutta avo- ja aviopuolisoiden omaisuussuhteisiin liittyvistä juridisista peruskysymyksistä voitaisiin lisätä.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. kannattaa arviomuistiossa esitetyistä sääntelyvaihtoehdoista hyvitysmallia. Ei ole suotavaa valita sellaista säätelymallia, joka lisää riitaisuuksia tarpeettomasti ja saattaa osoittautua liian automaattiseksi, mitä ongelmia saattaa liittyä toisena vaihtoehtona esitettyyn rajoitettuun tasajakomalliin.

Arviomuistiossa viitataan hyvitysmallin osalta avioliittolain 103b §:n mukaiseen sovitteluharkintaan. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. pitää kuitenkin tärkeänä, ettei hyvitysmahdollisuutta säädettäisi yhtä rajatuksi kuin osituksen sovitteluharkinta. Avopuolisot saattavat tietämättömyytensä vuoksi toimia siten, että omaisuus hankitaan toisen nimiin, vaikka molemmat puolisot tavalla tai toisella ovat rahoittaneet hankinnan. Tyypillisesti tämä liittyy auton hankintaan, jolloin edelleenkin saatetaan toimia perinteiseen tapaan ja kirjata auton omistusoikeus miehen nimiin, vaikka molemmat rahoittaisivatkin hankinnan. Tällainen ongelmatilanne voi koskea myös lyhyitä avoliittoja, joten hyvitysmallin kytkeminen avoliiton tiettyyn kestoon, esimerkiksi kahteen vuoteen, on omiaan johtamaan kohtuuttomuuksiin yksittäistapauksissa. Sen vuoksi hyvitysharkinnassa olisi noudatettava kokonaisharkintaa ja ratkaisevana pidettävä sitä, onko omaisuus tosiasiassa tarkoitettu hankittavaksi yhteiseksi, vaikka omistusoikeus olisi vain toisella puolisolla. Hyvitysmahdollisuuden tulee koskea myös lyhyitä avoliittoja edellyttäen, että hyvityksen edellytykset ovat täyttyneet.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. ei pidä riittävänä, että sääntelyn soveltamisala rajattaisiin koskemaan niitä avopuolisoita, jotka ovat tehneet asiasta sopimuksen tai jollekin viranomaiselle asiaa koskevan ilmoituksen. Tämä rajaisi säännösten soveltamisalasta pois juuri ne avopuolisot, jotka tietämättömyyttään järjestävät omaisuussuhteensa niin, että lopputulos erotilanteessa ei ole kohtuullinen molempien osapuolten kannalta. Sen vuoksi säännösten soveltamisalan pitäisi kattaa kaikki avoliitot lukuunottamatta niitä, joissa avopuolisot ovat nimenomaisesti sopineet, ettei suojasäännöksiä sovelleta. Kuten arviomuistiossa todetaan, tällaiseen sopimukseen on tarvittaessa voitava soveltaa oikeustoimilain 36 §:n yleistä sovittelusäännöstä.

NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO – KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND R.Y.

Leena Linnainmaa
varapuheenjohtaja

Helsinki 3.5.2005

KANSALLINEN OHJELMA VÄKIVALLAN VÄHENTÄMISEKSI

Lausunnolla oleva ohjelma sisältää lukuisia kannatettavia ehdotuksia, joita laatimassa on ollut suuri joukko eri alojen asiantuntijoita. Koska valmistelutyö oli jaettu usealle eri työryhmälle, on ohjelman yhdeksi ongelmaksi muodostunut se, että väkivallan eri muotoja käsitellään erillisinä eikä oteta huomioon väkivallan muotojen kietoutumista toisiinsa. Esimerkiksi parisuhdeväkivallan ja lapsiin kohdistuvan väkivallan välinen suhde on suurelta osin jäänyt käsittelemättä, samoin ketjun jatkona kiusaamisen/kouluväkivallan suhde kotona koettuun tai nähtyyn väkivaltaan.

Ohjelmassa on toisaalta niputettu yhteen erilaisia väkivallan ilmenemismuotoja, mikä aiheuttaa sen, että ohjelman teksti saattaa sisältää keskenään ristiriitaista tietoa. Esimerkiksi naisiin kohdistuva väkivalta ja parisuhdeväkivalta poikkeavat luonteeltaan muusta väkivallasta, joten ne edellyttäisivät omia erityistoimenpiteitä ja omaa toimintaohjelmaa.

Ohjelmassa on selitetty väkivaltaa erittäin perinteisellä ja vanhakantaisella tavalla: geeniperimä, alkoholi, vuorovaikutustaidot ja syrjäytyminen selittävät lähes kaiken. Ihmisen oma vastuu ja ympäristön vaikutukset jäävät tarkastelussa vähemmälle.

Yhtenä ohjelman heikkoutena voidaan pitää myös ohjelman vanhakantaista näkemystä naisiin kohdistuvasta väkivallasta alemman sosiaaliluokan ryypiskelyväkivaltana. Erilaiset tilastot antavat erilaisia tietoja, erityisesti poliisitilastoissa huonompiosaiset ovat yliedustettuina. Tutkimuksista kuitenkin ilmenee, että parisuhde- ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy kaikissa sosiaaliryhmissä.

I. YLEISTÄ

Ohjelman periaatteet Ohjelman tavoitteena on ollut väkivallan vakavien seurausten vähentäminen, mikä onkin kannatettavaa. Mutta miten vakava väkivalta määritellään, aiheuttaa jo ongelmia. Rikoslaissa pahoinpitelyissä ei tällaista terminologiaa edes käytetä. Lievä, tavallinen ja törkeä määritellään myös tekotavan mukaan. Vakavaksi väkivallaksi yleisesti käsitetään tietenkin hengen menetys ja vakavat sairaalahoitoa vaativat vammat, mutta sitä voi olla myös erilaisista alistavista ja halventavista teoista vuosien tai vuosikymmenien kuluessa muodostunut uhrin itsetuntoa ja minuutta heikentävä tapahtumasarja, mikä on melko tyypillistä parisuhdeväkivallalle. Tässä parisuhdeterrorin muodossa fyysistä väkivaltaa ei aina esiinny usein.

Lisäksi mitä läheisempi suhde väkivallan tekijän ja uhrin välillä on, sitä traumatisoivampaa tämä on uhrille. Näin ollen kaikkeen pari- ja lähisuhdeväkivaltaan tulisi suhtautua äärimmäisen vakavasti.

Ohjelman mukaan väkivaltaan pyritään puuttumaan yhtenäisen lähestymistavan periaatteen mukaisesti kokonaisvaltaisella ja koordinoidulla tavalla. Valitettavasti tämä ei yksin riitä esim. naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyöhön, vaan sen rinnalle tarvitaan tarkoin suunniteltuja konkreettisia erityistoimenpiteitä, joiden pohjana on uhrin turvallisuuden takaaminen.

Ohjelmassa tulisi nähdä väkivallan sukupuolittuneisuus ja sukupuolistuneisuus. Ohjelmassa todetaan sukupuolineutraalisti lasten ja nuorten väkivallan olevan yleensä lievää ja kohdistuvan ikätovereihin. Siinä unohdetaan tyttöihin heidän sukupuolensa perusteella kohdistuva varsin vakava väkivalta kuten raiskaukset ja seksuaalinen häirintä. On myös tässäkin yhteydessä vaikea arvioida tekojen henkisten vaikutusten vakavuutta.

Pääosa väkivallasta on miesten tekemää ja kohdistuu miehiin. Naisiin kohdistuva väkivalta on pääsääntöisesti miesten tekemää. Miesten huomattava yliedustus väkivallan tekijöiden joukossa tulisi huomioida ohjelmassa selkeämmin ja väkivaltaisen käyttäytymisen vähentämistavoitteen tulisi koskea erityisesti miehiä ja poikia. Maailmalla on jo kehitelty erilaisia toimintamalleja poikien asenteiden muokkaamisessa ja heidän ottamisessaan mukaan tasavertaisina tasa-arvon kehittäjinä.

Suomalaisen väkivallan alkoholiehtoisuus

Ohjelmassa väkivalta ja alkoholi kytketään toisiinsa (s. 2). Kieltämättä suomalaisiin väkivaltatilanteisiin liittyy usein alkoholi, mutta se ei itsessään aiheuta väkivaltaa eikä ole osallisena kaikessa väkivallassa.

Esimerkiksi parisuhdeväkivallasta tiedetään, että kaikki alkoholia käyttävät miehet eivät pahoinpitele puolisoitaan ja on väkivaltaa käyttäviä raittiita miehiä. Väkivallantekijöitä koskevissa tutkimuksissa on ilmennyt jopa, että he saattavat suunnitella ja ajoittaa pahoinpitelyn tekohetken ja paikan, jopa lyöntien kohdentamisen niin, etteivät teon jäljet näy. Tähän kuvaan sopii huonosti alkoholin käytön aiheuttama ”syyntakeettomuus”.

Vuonna 1997 tehdyssä Usko, toivo, hakkaus – tutkimuksessa tiedusteltiin viimeisen väkivaltaisen parisuhteen vakavinta väkivallantekoa ja tekijän päihtyneisyyttä. Saadun tuloksen mukaan näissä tilanteissa väkivaltaa käyttänyt mies oli tekohetkellä päihtynyt vajaassa puolessa tapauksista. Saman tutkimuksen mukaan viimeisen vuoden aikana parisuhteessa olevista väkivaltaisista miehistä 29 % käytti alkoholia vähintään kerran viikossa niin että oli humalassa, kun taas ei-väkivaltaisista miehistä 10 % humaltui vähintään kerran viikossa.

Koska edellä olevat tulokset ovat vain viitteellisiä, meillä tarvittaisiin yksityiskohtaista luotettavaa tietoa alkoholin ja pari- ja lähisuhdeväkivallan välisestä yhteydestä. On syytä selvittää, onko humalahakuisuus syy vai seuraus. Sekä väkivallan tekijöillä ja uhreilla on ulkomaisissa tutkimuksissa todettu olevan huomattavan suuri riski ryhtyä alkoholin suurkuluttajiksi.

Lisäksi huumeiden, hormonien sekä alkoholin ja lääkkeiden sekakäytön yleistyttyä olisi tarpeellista tietää myös näiden mahdollisesta vaikutuksesta ihmisten käyttäytymiseen.

Väkivallan vähentämisen taustaehtoja

Naisjärjestöjen Keskusliitto tukee kaikkia niitä ohjelmassa mainittuja toimenpiteitä (s.16), joiden tavoitteena on tehostaa ihmisten syrjäytymisen ehkäisyä, alkoholin ja mielenterveyshaittojen vähentämistä, väkivallan vähentämistä mediassa, vanhempien kasvatustehtävän tukemista ja siinä erityisesti isien aktiivisen roolin korostamista, aggressioiden hallintakeinojen ja väkivallattomien konfliktien ratkaisukeinojen opettamista koulussa ja vapaa-ajan toiminnassa sekä viranomaisten varhaista ja kokonaisvaltaista puuttumista riskiryhmiin kuuluvien lasten, nuorten ja perheiden elämäntilanteeseen.

Väkivaltaisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn tarkoitetut toimenpiteet tulee kohdentaa erityisesti poikiin ja miehiin, koska suurin osa väkivallantekijöistä on miespuolisia henkilöitä.

Naisjärjestöjen Keskusliitto haluaa korostaa koulun tärkeyttä ennaltaehkäisevässä toiminnassa. Opettajien koulutukseen tulisi lisätä tasa-arvokasvatuksen aihekokonaisuus, joka sisältäisi perustietoa väkivallan eri muodoista ja dynamiikasta.

Olemassa olevan tiedon ja asiantuntemuksen nykyistä parempaa hyödyntämistä päätöksenteossa ja käytännön toiminnassa tulisi kehittää toimivalla koordinaatiolla.

ll. EHDOTUSTEN PRIORISOINTIA

Naisjärjestöjen Keskusliitto korostaa erityisesti seuraavien ehdotusten toteuttamista koskien naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä:

1. Usko, toivo, hakkaus – tutkimuksen uusintatutkimus

Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelman 2004 - 2007 mukaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta vuonna 1997 tehty tutkimus uusitaan vuonna 2005. Tutkimuksen toteuttamiseen tulisi ryhtyä pikaisesti, jotta vertailukelpoiset tutkimustulokset olisivat ensi vuonna käytettävissä maamme ollessa EU:n puheenjohtajamaa syksyllä 2006.

2. Väkivallantekijän vastuuttaminen teoistaan

Väkivallantekijän vastuuttaminen teostaan on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyön perusperiaatteita, mutta se on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle ohjelmassa. Siitä on vain lyhyt maininta sivun 47 keskellä. Sen täytyy olla johtava periaate myös väkivallan katkaisuohjelmissa, jotta tavoitteena oleva uhrin turvallisuuden takaaminen onnistuu.

3. Väkivallan kohteen ja uhrin syyllistäminen

Väkivallan näkeminen tekijän ja uhrin vuorovaikutustilanteena tekee uhrista osasyyllisen. Uhrin syyllistäminen ilmenee esim. sivun 44 alareunassa olevassa suosituksessa sekä kohdan 8.6 (sivut 53 - 55) suosituksissa. Tätä näkemystä ei voida pitää hyväksyttävänä. Väkivalta on rikos ja väkivallantekijän tulee vastata teostaan.

On hyvä muistuttaa ihmisiä sosiaalisesta vastuusta muiden auttamisessa, mutta tilannetorjunnan ohjeet seksuaalirikosten yhteydessä herättävät kummastusta. Suurin osa seksuaalirikoksista tapahtuu tuttujen välillä ja iso osa pari- ja lähisuhteessa.

Tärkeää on saada kolmansien osapuolten ilmoituskynnys madaltumaan. Euroopan komission selvityksessä ”Europeans and their opinion about domestic violence against women” vuodelta 1999 suomalaiset tietävät eniten väkivaltaisesti käyttäytyviä sukulaisia tai ystäviä ja väkivallan uhreja ja kolmanneksi eniten väkivaltaa kotonaan harjoittavia naapureita EU-maiden joukossa. Silti Suomessa tehdään suhteessa erittäin vähän rikosilmoituksia perheväkivallasta.

4. Sovittelu

Mm. Suomessa ja Itävallassa sovittelua on käytetty rikosprosessin vaihtoehtona. Sovittelua voidaan käyttää joissakin tilanteissa. Se ei kuitenkaan sovellu naisiin kohdistuviin väkivallantekoihin, koska sovittelun onnistuminen edellyttää tasa-arvoista neuvotteluasemaa, mitä tällaisessa tilanteessa väkivallan tekijällä ja uhrilla ei ole. Yleensä parisuhdeväkivalta on jo jatkunut pitkään ja tekijä on alistanut ja kontrolloinut uhria ja tekee sitä myös sovittelutilanteessa, jossa uhrilta kysytään, haluaako hän antaa tekijälle anteeksi. Uhrin vastatessa myöntävästi tekijä saa oikeutuksen jatkaa edelleen väkivaltaista käyttäytymistään. Myöskään uhrin turvallisuutta ei sovittelutilanteessa pystytä takaamaan.

Parisuhdeväkivaltaan puuttumiseen tarvitaan ammattiauttajia, jotka ymmärtävät parisuhdeväkivaltaan liittyvän vallankäytön ja traumatisoivan luonteen. Vapaaehtoistyötä tekeviltä sovittelijoilta nämä taidot yleensä puuttuvat.

Sovittelussa tehtyjen sopimusten seuranta on ollut vapaaehtoista ja lyhytaikaista, joten meillä ei ole tietoa, onko väkivalta loppunut sovittelun jälkeen vai jatkuuko se vielä.

5. Väkivallan katkaisuohjelmat

Väkivallan katkaisuohjelmat tulee kytkeä osaksi rikosseuraamusjärjestelmää erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen väkivallan ollessa kysymyksessä.

Suomessa on saatu myönteisiä kokemuksia Espoon Lyömättömän Linjan toiminnasta väkivaltaa käyttävien miesten kanssa ja vankilassa raiskaajille annetusta kuntoutuksesta. Kummankaan vaikutuksista ei ole vielä tieteellistä ja tarpeeksi pitkäkestoista seurantaa ja arviointitutkimusta. Viitteet siitä, että riski käyttäytyä väkivaltaiseksi pienenee, antavat lupauksia oikeansuuntaisesta toiminnasta.

Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii, että luodaan yhtenäiset standardit väkivallan katkaisuohjelmille ja ohjelmien tuloksia arvioidaan kattavasti.

6. Pahoinpitelyn tunnusmerkistön selkiyttäminen ja ns. naisrauhapykälän saaminen rikoslainsäädäntöön

Poliisi saattaa kirjata lähisuhteessa tapahtuneen pahoinpitelyn lieväksi, vaikka se täyttäisi tavallisen pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Lievät pahoinpitelyt ovat asianomistajarikoksia, joten ne eivät ole virallisen syytteen alaisia ja siten jäävät sen varaan, haluaako ja uskaltaako uhri viedä sen oikeuteen. Koska pahoinpitelyssä on kysymys rikoksesta, tulisi poliisin tehdä vain esitutkinta ja jättää johtopäätösten tekeminen syyttäjälle.

Kannatettavana pidetään ehdotusta (s. 74) lainsäädännön uudistamiseksi siten, että siinä otetaan huomioon naisiin kohdistuvassa väkivallassa usein esiintyvät piirteet kuten toistuvuus ja eri tavoin tapahtuva alistaminen ja kontrollointi siten kuin ne on otettu huomioon Ruotsin ns. naisrauhanrikosta koskevassa lainsäädännössä. Tämän ei kuitenkaan pidä koskea vain törkeää väkivaltaa sisältäviä rikoksia. Yksittäiset teot saattavat vaikuttaa lieviltä, mutta kokonaisuutena ja pitkään jatkuneena muodostavat törkeän rikoksen, mikä on otettava huomioon rikoslaissa. Tämä on myös Ruotsin naisrauharikoksen taustalla.

7. Palvelut ja ammattiauttajien koulutus

Väkivallan uhreille, tekijöille ja näkijöille tulisi olla saatavana apua ja palveluja riippumatta siitä, missä osassa maata he asuvat.

Koska tiedossa on jo, että turvakotipaikkoja on liian vähän eivätkä ne jakaannu tasapuolisesti, ei sitä koskevaa selvitystyötä tarvitse enää tehdä.

Turvakotien sekä väkivallan kohteille tarkoitettujen auttavien palvelupuhelinten (esim. Rikosuhripäivystys, Naisten Linja ja Monika –naiset) ja niiden toiminnan rahoitus pitää vakiinnuttaa ja turvata puheluiden maksuttomuus avun hakijoille.

Palvelujen tasoon vaikuttaa olennaisesti se, ovatko väkivaltatilanteiden kanssa tekemisissä olevat ammattiauttajat saaneet koulutusta väkivaltaongelman tunnistamisessa, ongelman käsittelyssä ja moniammatillisessa yhteistyössä. Ammattiauttajista poliiseille koulutusta on järjestetty jo muutaman vuoden ajan. Sen sijaan vähemmän koulutusta ovat saaneet sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulu- ja oikeuslaitoksen edustajat. Väkivaltateeman käsittelyn tulisikin sisältyä ko. alojen perus- ja täydennyskoulutukseen. Koulutuksen tulisi olla jatkuvaa.

Sivulla 36 olevan ehdotuksen ”viritellään ja ylläpidetään kulttuurista keskustelua lasten asemasta avioerotilanteissa” yhteydessä olisi voitu pohtia käytännössä varsin usein esiintyvää ongelmaa siitä, miten perheessä, jossa on ollut väkivaltaa, eron jälkeen lapsen ja muualla asuvan vanhemman tapaamisia järjestetään ja onko niitä ylipäätään tarpeen järjestää. Oikeutettua on kysyä, onko ko. tilanteessa tapaaminen lapsen edun mukaista ja millaisen mallin väkivaltaisesti käyttäytyvä vanhempi tarjoaa lapselleen.

Joissakin tilanteissa asia voidaan ratkaista järjestämällä valvottuja tapaamisia niille erityisesti varatuissa tiloissa. Joissakin tilanteissa olisi syytä harkita tapaamisten ”jäädyttämistä ” vanhemmalle määrätyn lähestymiskiellon ajaksi.

8. Alue- ja paikallistason väkivallan ehkäisytyön tukeminen

Kuntia ja seutukuntia sekä läänejä tulee rohkaista ja tukea kehittämään edelleen toimintaansa väkivallan ehkäisemiseksi ja ongelman hoitamiseksi. Kuntien ja seutukuntien väkivaltatyön organisointia on käsitelty mm. sosiaali- ja terveysministeriön kunnille laatimassa oppaassa.

9. Ampuma-aseiden hallussapito

Ohjelmassa on aivan aiheellisesti kiinnitetty huomiota myös ampuma-aseiden käyttöön väkivallanteoissa ja on esitetty, että poliisi johdonmukaisesti pitäytyisi myöntämästä aseenkantolupaa väkivaltaiseksi tiedetylle tai alkoholiongelmaiselle henkilölle. Lupa tulee peruuttaa, mikäli luvan haltija syyllistyy väkivaltarikokseen tai alkoholisoituu. Tämä on mahdollista tehdä jo nykyisenkin lain voimassa ollessa, mutta käytäntöä on syytä tiukentaa.

10. Turvatekniikka

Sivulla 52 sekä kohdassa 8.5 ja 10.2 mainituissa ehdotuksissa on esitetty turvatekniikan ja elektronisten laitteiden käytön kokeilua. Koska niistä on jo saatu kokemuksia muualta, laitteita voitaisiin ottaa käyttöön meilläkin ilman aikaa vievää kokeiluvaihetta.

11. Kaavoitus ja rakentaminen

Ei vain lasten lähiympäristön (s. 36) vaan myös kaiken fyysisen ympäristön (bussikatokset, jalankulku- ja pyöräteiden sijoittelu ja niiden valaistus, puistojen istutukset ym.) tulisi olla suunniteltu ja toteutettu siten, ettei ympäristö ole otollinen väkivallanteoille. Näin vahvistetaan erityisesti naisten, lasten ja vanhusten elämänhallinnan tunnetta ja hälvennettäisiin heidän väkivallan pelkojaan.

12.Ihmiskauppa

Järjestäytynyttä rikollisuutta käsittelevää kohtaa (s. 70) tulisi laajentaa koskemaan myös järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimpia ja laajimpia muotoja kuten ihmiskauppaa, paritusta, prostituutiota, ihmissalakuljetusta ja laittoman työvoiman välittämistä.

13. Ohjelman toteutus ja väkivallan ehkäisytyön koordinointi

Väkivallan ehkäisytyön tulisi olla jatkuvaa toimintaa. Ohjelman toteutumista tulisi seurata ja arvioida. Siihen tarvitaan myös tilastoinnin kehittämistä ja tutkimusta.

Väkivallan ehkäisemiseksi tehtävää työtä varten tarvitaan koordinointikeskus. Sen perustamisen selvittäminen ja tehtävät sisältyvät myös Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan.

Kuten Rikoksentorjuntaneuvoston ohjelmassakin on todettu, koordinointikeskuksessa tulee olla riittävä naisiin kohdistuvan väkivallan asiantuntemus.

Ehdotuksesta ei ilmene, toimisiko koordinointikeskus ns. neuvottelukuntatyyppisenä ”väkivaltaneuvoston” sihteeristönä. Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo että väkivaltaa koordinoivalla taholla tulisi olla itsenäinen asema ja riittävän korkea status. Sen yhtenä tehtävänä tulisi olla kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus, koska se on viitekehys, jossa kansallisen toiminnan tulisi tapahtua. Varsinkin naisiin kohdistuvan väkivallan alueella kansainvälinen yhteistyö on ollut merkittävä esimerkki ja tuki kansallisen kehittämistyön käynnistämisessä ja toteuttamisessa.

Yksi vaihtoehto olisi eriyttää naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy erilliseen yksikköön, jolloin voitaisiin myös paremmin toteuttaa ohjelman sivulla 51 olleet hyvät ehdotukset maahanmuuttajanaisten erityistarpeiden huomioonottamisesta.

NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO- KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY

Leena Salmensaari
puheenjohtaja

Leena Ruusuvuori
sihteeri

TALOUDELLISIA, SOSIAALISIA JA SIVISTYKSELLISIÄ OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

Suomen viides määräaikaisraportti

Ulkoasiainministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausunto Suomen viidennestä YK:lle annettavasta taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteuttamista selostavasta määräaikaisraportista. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry lausuu asiasta seuraavan.

Oikeus samaan palkkaan samasta tai samanarvoisesta työstä

Naisten ja miesten väliset palkkaerot eivät ole lainkaan kaventuneet viime vuosina. Naisten ja miesten palkkaerot ovat Suomessa seitsemänneksi suurimmat EU-15:n piirissä. Vaikka yleissopimuksen 7 artiklan vaatimus samapalkkaisuudesta on kirjattu tasa-arvolakiin, naiset eivät edelleenkään saa samaa palkkaa kuin miehet saavat samanarvoisesta työstä.

Tasa-arvolaki edellyttää tasa-arvosuunnitelman laatimista yli 30 työntekijän työpaikoilla. Tasa-arvosuunnitelmien avulla voidaan edistää samapalkkaisuutta työpaikoilla. Harvaa lainsäännöstä kuitenkin rikotaan yhtä yleisesti. Rikkojina ovat sekä yksityisen että julkisen sektorin työnantajat. Yksityisen sektorin yrityksistä vain 27 prosentilla on lain vaatima tasa-arvosuunnitelma, kun kunnista lain velvoitetta on noudattanut ainoastaan 25 prosenttia. Tiettävästi edes kaikilla ministeriöillä ei ole lain vaatimukset täyttäviä tasa-arvosuunnitelmia.

Ongelmaa pyritään korjaamaan tasa-arvolain uudistuksella, jonka toteutuminen selvästi edistää tasa-arvosuunnitelmille asetettavia vaatimuksia.

Tasa-arvon edistäminen edellyttää, että tasa-arvovaltuutetulla on käytössään riittävät resurssit. Nykyiset resurssit ovat osoittautuneet täysin riittämättömiksi. Kun otetaan vielä huomioon tasa-arvolain muuttamisen tuoma lisätyö, on selvää, että tasa-arvovaltuutetun toimiston resurssien merkittävä vahvistaminen on välttämätöntä. On huomattava, että lain noudattamisen valvonnasta puuttuu myös paikallistaso kokonaan.

Nykytilanteen parantaminen edellyttää, että tasa-arvolain muutoksesta tiedotetaan työnantajia. Riittävät viranomaisresurssit tiedottamiseen on varmistettava joko tasa-arvovaltuutetun toimistolle tai esimerkiksi kauppa- ja teollisuusministeriölle.

Naisjärjestöjen Keskusliitto toteaa, että Suomi ei noudata samapalkkaisuutta koskevaa yleissopimuksen mukaista velvoitettaan niin kauan kuin enemmistö työnantajista rikkoo tasa-arvosuunnittelua koskevia velvoitteitaan, eivätkä viranomaiset puutteellisten resurssien vuoksi voi puuttua laiminlyönteihin.

Työntekijän yhdenvertaiset mahdollisuudet työssä etenemiseen

Yleissopimuksen mukaiset työntekijän yhdenvertaiset mahdollisuudet työssä etenemiseen eivät ole Suomessa toteutuneet. Tästä on osoituksena se, että EU-15 jäsenmaista vain Itävallassa naisten ja miesten ansiosuhde korkeakoulutuksen saaneiden osalta on Suomea huonompi. Eri ministeriöiden korkeimmista virkamiehistä on naisia vain 0-15 prosenttia. Kunnan- ja kaupunginjohtajista on naisia 10 prosenttia. Suurimpien pörssiyhtiöiden hallituksen jäsenistä kahdeksan prosenttia on naisia.

Naiset ovat kuitenkin Suomessa miehiä koulutetumpia, joten naisten heikko eteneminen työssä ei johdu naisten puutteellisesta osaamisesta.

Naisten uralla etenemistä voidaan tukea tehokkaalla tasa-arvosuunnittelulla. Tämä on pääosin laiminlyöty työpaikoilla. Naisjärjestöjen Keskusliitto toteaa, että Suomi ei noudata yhdenvertaista työssä etenemistä koskevaa yleissopimuksen mukaista velvoitettaan niin kauan kuin enemmistö työnantajista rikkoo tasa-arvosuunnittelua koskevia velvoitteitaan, eivätkä viranomaiset puutteellisten resurssien vuoksi voi puuttua laiminlyönteihin.

Yksi naisen asemaa työelämässä merkittävästi heikentävä tekijä on perhevapaiden kustannusten kasaantuminen naisten työnantajien maksettavaksi. Kun naiset pitävät yli 95 prosenttia perhevapaista, niiden aiheuttamat välittömät ja välilliset kustannukset kasaantuvat naisten työnantajille. Naisen työnantajalle lapsen syntyminen aiheuttaa lähes 12.000 euron kustannukset. Lainsäädännöllä tai muilla toimilla ei ole vielä liiemmälti yritetty jakaa perhevapaiden kustannuksia oikeudenmukaisemmin naisten ja miesten työnantajien välillä. Tämä on merkittävä este naisten vakinaisten työsuhteiden syntymiselle ja siten myös naisten uralla etenemiselle.

Naisjärjestöjen Keskusliitto toteaa, että Suomi ei noudata yhdenvertaista työssä etenemistä koskevaa yleissopimuksen mukaista velvoitettaan niin kauan kuin naisten uralla eteneminen estyy sen vuoksi, että perhevapaiden miesten ja naisten työnantajille aiheuttamia kustannuksia ei jaeta oikeudenmukaisesti.

Opetuksen tavoitteet

Suomessa ammattien jakautuminen miesten töihin ja naisten töihin on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen voimakasta. Ongelma lähtee varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta, joissa ei tavoitteellisesti pyritä työelämän segregaation purkamiseen.

On merkittävä puute, ettei vireillä olevalla tasa-arvolain muutoksella edes pyritä vaikuttamaan työelämän segregaation purkamiseen jo perusopetusvaiheessa. Työelämän voimakas jakautuminen naisten ja miesten töihin lisää palkkaeroja naisten ja miesten välillä.

Naisjärjestöjen Keskusliitto toteaa, että Suomi ei noudata opetusta koskevia yleissopimuksen mukaisia velvoitteitaan niin kauan kuin opetuksessa ei suunnitelmallisesti ja tehokkaasti pyritä siihen, että opetus valmentaa lapsia ja nuoria heidän kykyjensä mukaiseen ammattiin perinteisestä sukupuolittuneesta ammattijaottelusta riippumatta.

Naisiin kohdistuva väkivalta

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa hoidetaan koordinoidusti, jolloin eri viranomaisten yhteistyötä voidaan tehostaa. Kun nykyisin koordinaatio puuttuu, ei resursseja kyetä käyttämään parhaalla mahdollisella tavalla. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta on tehty ja on parhaillaan tekeillä tutkimuksia ja selvityksiä, mutta niiden paras mahdollinen hyödyntäminen ei onnistu, jos tutkimustuloksia ja ylipäätään asiantuntemusta ei kerätä mihinkään vastuupisteeseen.

Naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnassa keskeistä on eri viranomaisten, kuten poliisin, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon, yhteistyö. Lisäksi viranomaisilla on oltava asianmukainen, yhtenäinen ohjeistus toimintatavoista, kun naisen epäillään olevan väkivallan kohde.

Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo, että Suomeen olisi perustettava koordinaatiopiste naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Toistaiseksi toimet ovat olleet projektiluontoisia, eivätkä siten riittävästi edistä pitkäjänteistä väkivallan ehkäisyä.

Leena Linnainmaa
varapuheenjohtaja

MAASEUTUPOLITIIKAN YHTEISTYÖRYHMÄ

LAUSUNTO ELINVOIMAINEN MAASEUTU – yhteinen vastuumme MAASEUTUPOLIITTISESTA KOKONAISOHJELMASTA VUOSILLE 2005-2008

Pyydettynä lausuntona Elinvoimainen maaseutu – yhteinen vastuumme maaseutupoliittisesta kokonaisohjelmasta vuosille 2005 –2008 Naisjärjestöjen Keskusliitto esittää seuraavaa: 1. Kokonaisohjelman strategia

Määrittelyt elinvoimaisesta maaseudusta luovat hyvän pohjan kokonaisohjelman strategisen toiminnan ja toteutuksen lähtökohdiksi. Strategisena tavoitteena pitää maaseutu nykyistä vahvemmin mukana kansallisessa kehittämisessä vaatii uusia voimia, uusia toimijoita ja näiden avulla luotuja uusia kehittämis- ja toimintamalleja kokonaisohjelman 133 toimenpide-ehdotuksen toteuttamiseksi. Elinvoimainen ja toimiva maaseutu ei ole itsestään selvyys, siihen tarvitaan ohjelman mukaisesti sekä laajaa että suppeaa maaseutupolitiikkaa. Yli hallinnonrajojen välinen yhteistyö samoin alueellisten ja valtakunnallisten rakennettujen verkostojen ulottaminen ohjelman toteutukseen on elinehto kokonaisohjelman onnistumiselle.

Kokonaisohjelman haasteeksi nouseekin, kuinka kansalaisten omaehtoisuus saadaan niin alue- kuin paikallistasolla maaseudun kehittämisvoimaksi. Erilaisten toimintaryhmien ja kylätoiminnan motivointiin tarvitaan uusia innovatiivisia toimintamalleja niin, että ohjelmassa mainittu lähtökohta kehittää maaseutua ihmisten kilpailukykyisenä asuinalueena ja toimintaympäristönä ei hajoisi globaaleille arvoille ja talouskasvua korostaville argumenteille.

2. Kokonaisohjelman ehdotukset

2.1. Maaseutupolitiikan järjestelmä ja menettelytavat

Hyvinvointiyhteiskunnassa tasa-arvo toteutuu niin, että elämisen sekä työn tekemisen mahdollisuudet ovat yhtäläiset kaikille ja kaikkialla. Maaseudun rakennemuutos on tuonut maaseudulle ja erityisesti maaseudulla asuville naisille elämiseen epävarmuutta. Maaseudun tasa-arvoinen kehittäminen mm. yrittäjyyden kautta on tärkeää. Naiset maaseudun voimavarana ja piilevänä yrittäjyyspotentiaalina tiedostetaan, mutta käytännön toimet eivät ole vielä riittävät.

Kokonaisohjelmassa tuleekin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että maaseutupolitiikan järjestelmissä ja menettelytavoissa huomioidaan tasa-arvoisesti ja tasavertaisesti maaseudulla elävien naisten osallisuus ja osallistaminen erilaisiin teema- ja toimintaryhmiin.

2.2. Maaseudun toimintarakenteiden vahvistaminen
2.3. Elinkeinojen ja työn uudistaminen
2.4. Peruspalvelujen kunnossapito ja rakentaminen
2.5. Osaamisen tason nostaminen

Monien maaseudulla asuvien perheiden kohdalla työn saamisen edellytyksenä on ryhtyä yrittäjäksi. Esteet ja estot ovat paljolti henkisellä tasolla ja maaseudulle kuuluvassa perinteessä. Yrittäjyyden kuvaa tulisi edelleenkin monipuolistaa. Maaseudun työllistävyys ja yrittäjyys tarvitsevat uusia toimintamalleja, uudenlaisia rakenteita sosiaalisten innovaatioiden hyödyntämiseksi. Perinteiset bisnesarvot ja taloudelliset mittarit eivät sovellu sellaisinaan maaseudun yrittäjyyteen.

Maaseudulla toimivien naisten yritystoiminta vaatii pitkäkestoisia kehittämisprosesseja, uudenlaisten yhteistoimintaverkostojen kehittämistä, sosiaalisen turvaverkoston siihen, että yrittäjyysaikomuksesta syntyy taloudellisesti kannattava liiketoiminta. Teknologia ja etätyö mahdollistavat ja monipuolistavat työn tekemisen ja elämisen mahdollisuuksia maaseudulla. Nykyteknologia ei kuitenkaan yksinomaan turvaa maaseudun palvelurakennetta ja palvelujen saatavuutta enää kokonaisohjelman toimintavuosinakaan.

Ikääntyminen on sekä haaste että mahdollisuus maaseudulla. Teollisen yhteiskunnan muuttuminen palveluvaltaistuvampaan yhteiskuntaan edellyttää uudenlaista työnjakamista luoden myös uutta työtä. Maaseudulla naiset ovat käyttämätön potentiaali ja heidän osaamisensa avulla maaseudun palvelutaso, elämisen viihtyvyys ja hyvän elämän perusta voidaan säilyttää ja uutta työtä tarjota. Muuttuvat työmarkkinat, yrittäjyyden ymmärtäminen palvelujen tuotantoketjussa edellyttää osaamistason nostamista kaikissa ryhmissä; kyläyhteisöistä poliittisiin päätöksentekijöihin.

Naisten työllisyyden ja yrittäjyyden kehittäminen, naisten osaamispotentiaalin hyödyntäminen, naisten oma-aloitteinen osallistuminen maaseudun ja oman alueensa kehittämiseen edellyttävät naisille omien alueellisten osaamiskeskusten perustamista. Painotamme, että kokonaisohjelman toteutuksessa tulee huomioida selvitystyön tulokset ja suositukset alueellisten naisresurssikeskustoiminnan käynnistämiseksi naisteema-ryhmän ja naisjärjestöjen yhteistyöllä.

Naisjärjestöjen keskusliitto pitää kokonaisohjelman 133 ehdotusta erittäin konkreet-tisina, kattavina ja maaseudun erilaisuuden positiivisesti huomioivana. Tärkeää on, että laaja maaseutupoliittinen kokonaisohjelma elää, toimii ja lisää maaseudun hyvinvointia. Ohjelman jalkauttamisessa ja toteuttamisessa on kiinnitettävä huomioita riittävistä resursseista toimenpide-ehdotusten toteuttamiseksi. Riittävät resurssit tulee varata myös maaseudun naisten toimintaohjelmalle, joka on erittäin hyvä ja tärkeä oma ohjelmansa kyseisille toimintavuosille.

Naisjärjestöjen Keskusliitto toteaa tyydytyksellä, että kokonaisohjelman ympäristö- ja sukupuolivaikutukset on arvioitu liitteessä 2. Menetelmänä ei itsearviointi ole kuitenkaan yleensä riittävä. Liitteessä todetaan ikään kuin positiivisena asiana että suurin osa toimenpide-ehdotuksista on muotoiltu sukupuolineutraaliksi. Tämä ei ole sukupuolinäkö-kulman valtavirtaistamisperiaatteiden mukaista. Päätöksissä pitäisi nimenomaan tehdä näkyväksi niiden vaikutukset molempien sukupuolten osalta, ei häivyttää eroja. Myös annetut roolit pidetään ohjelmassa itsestään selvyyksinä, kuten naisten hoiva- ja palkkatyöroolin kokonaisvaltaisempi yhteensovittaminen ja työelämän segregaation merkitys naisille. Perinteisiä käsityksiä purkamalla saatettaisiin saada naisten muuttoliike kääntymään päinvastaiseen suuntaan ja maaseutu elävämmäksi.

Naisjärjestöjen Keskusliitto on lausunnossaan painottanut maaseudun tasa-arvoista ja tasavertaista kehittämistä naisten työllisyyden, yrittäjyyden, perheiden viihtyvyyden ja elämisen edellytysten mahdollistavana, inhimilliset arvot huomioivana elinympäristönä.

NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO-
KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle

TASA-ARVOLAIN MUUTTAMINEN

Hallituksen esityksellä HE 195/2004 on tarkoitus muuttaa tasa-arvolakia ja samalla panna täytäntöön työelämän tasa-arvodirektiivi. Lainmuutos parantaa merkittävästi nykyistä tasa-arvolakia ja on siten erittäin kannatettava. Kuitenkin joiltakin osin lakiehdotusta tulisi vielä tarkistaa, jotta tasa-arvoa voitaisiin edistää enemmän kuin hallituksen esitys mahdollistaa. Tasa-arvoasioissa on edelleen runsaasti korjattavaa; esimerkiksi naisten ja miesten väliset palkkaerot eivät ole lainkaan kaventuneet viime vuosina ja pätkätyöt ovat erityisesti naisten ongelma.

Tasa-arvovaltuutetun toimistolle riittävät resurssit

Tasa-arvon edistäminen edellyttää, että tasa-arvovaltuutetulla on käytössään riittävät resurssit. Nykyiset resurssit ovat osoittautuneet täysin riittämättömiksi. Kun otetaan vielä huomioon lakiehdotuksen mukainen lisätyö, on selvää, että tasa-arvovaltuutetun toimiston resurssien merkittävä vahvistaminen on välttämätöntä. On huomattava, että lain noudattamisen valvonnasta puuttuu myös paikallistaso kokonaan.

Lainmuutoksesta tiedottaminen

Lainmuutos aiheuttaa tarpeen tiedottaa työnantajille uusista tasa-arvosuunnitelmia koskevista velvoitteista. Riittävät viranomaisresurssit tiedottamiseen on varmistettava joko tasa-arvovaltuutetun toimistolle tai esimerkiksi kauppa- ja teollisuusministeriölle.

Viranomaisilla on velvollisuus edistää tasa-arvoa varsinaisessa toiminnassaan, ja hallituksen tavoitteena on valtavirtaistaa valtionhallinnon toiminta. Yksi askel valtavirtaistamisessa voisi olla, että kauppa- ja teollisuusministeriö vastaisi tasa-arvosuunnitelmia koskevasta tiedotuskampanjasta työnantajille, kun tasa-arvolaki on uudistettu. Lain velvoitteet jäävät tehottomiksi, jos niitä ei tunneta. Jopa suuret työnantajat ovat nykyiselläänkin tietämättömiä tasa-arvolain sisältämistä velvoitteista.

Mainonta ja media lain soveltamisalaan

Mainonta ja media ylipäätään on se yhteiskunnan sektori, joka vaikuttaa nykyisin voimakkaasti nais- ja mieskuvaan, erityisesti nuorten kohdalla. Mainonnan ja median naiskuva ei ole aina omiaan edistämään tasa-arvoa. Erityisen huolestuttavana voidaan pitää julkisen tilan pornografisoitumista. Mainonta ja media tulisikin ottaa tasa-arvolain soveltamisalan piiriin. Todettakoon, että Norjassa tasa-arvolaki koskee myös mainontaa.

Jos mainonnan ja muun median saaminen tasa-arvolain soveltamisalaan ei ole mahdollista tämän lainmuutoksen yhteydessä, asian selvittämisestä tulisi tehdä erillishanke.

4 § Viranomaisen velvollisuus edistää tasa-arvoa

Tasa-arvolakiin on otettava säännös julkisista hankinnoista. Tasa-arvosuunnitelmien laiminlyönti on yleistä eikä voida pitää asianmukaisena, että julkisilla varoilla tehdään hankintoja lakia rikkovista yrityksistä. Sen vuoksi on välttämätöntä, että tasa-arvolakiin lisätään säännös, jonka mukaan julkisten hankintojen ehdoksi on otettava se, että yritys noudattaa tasa-arvosuunnitelmaa koskevia tasa-arvolain velvoitteita. Tästä on erinomaisia kokemuksia Yhdysvalloissa.

Säännöksellä edistettäisiin olennaisesti työelämän tasa-arvoa. Julkisten hankintojen taloudellinen merkitys on suuri. Suomen julkisten hankintojen kokonaisarvo vuosittain on noin 20 miljardia euroa, mikä on noin 15 % bruttokansantuotteestamme.

Siten 4 §:ään on lisättävä seuraava 4 momentti:

Julkisia hankintoja tehtäessä on hankintasopimuksen ehdoksi otettava se, että yritys noudattaa tasa-arvolain 6 a §:n mukaisia velvoitteita.

6 § Työnantajan velvollisuus edistää tasa-arvoa

Lakiehdotuksen mukaan työnantajan tulee helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista kiinnittämällä huomiota etenkin työjärjestelyihin. Ehdotus on hyvä, muttei riittävä.

Yksi naisen asemaa työelämässä merkittävästi heikentävä tekijä on perhevapaiden kustannusten kasaantuminen naisten työnantajien maksettavaksi. Kun naiset pitävät yli 95 prosenttia perhevapaista, niiden aiheuttamat välittömät ja välilliset kustannukset kasaantuvat naisten työnantajille. Naisen työnantajalle lapsen syntyminen aiheuttaa noin 12.000 euron kustannukset. Lainsäädännöllä tai muilla toimilla ei ole vielä liiemmälti edes yritetty jakaa perhevapaiden kustannuksia oikeudenmukaisemmin naisten ja miesten työnantajien välillä. Tämä on merkittävä este naisten vakinaisten työsuhteiden syntymiselle ja työelämän tasa-arvolle yleensäkin.

On selvää, että yhteiskunta tarvitsee lapsia, joten on kestämätön ratkaisu, että vain naisten työnantajat kantavat perhevapaista aiheutuvat kustannukset ja haitat. Suomessa on kiireellisesti ryhdyttävä toimiin perhevapaiden kustannusten tasaamiseksi myös miesten työnantajien maksettavaksi. Osaltaan tämä tapahtuu edistämällä sitä, että isät pitäisivät perhevapaita. Paitsi että näin parannetaan naisten asemaa työmarkkinoilla, se myös tasapainottaa tilannetta kodeissa ja vahvistaa isyyttä.

Ennen lasten syntymää nuoret pariskunnat jakavat nykyään kotitöiden tekemisen. Lasten syntymän myötä tilanne muuttuu ratkaisevasti. Perhevapaiden tasapuolisempi käyttö olisi naisten kannalta tärkeää myös sen vuoksi, että perhevapaalta töihin palannut nainen tekee keskimäärin yli 30 tuntia kotitöitä viikossa, kun mies tekee kotitöitä vain 15 tuntia. Pienten lasten isät tekevät kaikkein pisintä työpäivää.

Jos mies ei ole pitänyt vanhempain- tai hoitovapaata naisen palattua töihin, hän ei ehkä käytännössä havaitse, kuinka paljon lapsen syntyminen lisää kotitöiden määrää eikä myöskään harjaannu niiden tekemiseen. Miesten lisääntynyt perhevapaiden käyttö johtaisi oikeudenmukaisempaan kotitöiden jakoon, mikä osaltaan helpottaisi naisten asemaa työelämässä ja edistäisi perheiden hyvinvointia.

Miesten vähäinen osuus, alle 5 %, perhevapaiden käytössä ei välttämättä johdu siitä, etteivät miehet haluaisi pitää perhevapaita. Valitettavasti ilmapiiri työpaikoilla ei tue miesten perhevapaiden käyttöä. Tasa-arvobarometri 2004:n mukaan työpaikoilla ei suhtauduta kannustavasti miesten perhevapaiden pitoon. Tältä osin yksityissektorilla työskentelevät miehet ovat kyselyn mukaan julkisen sektorin palveluksessa olevia miehiä huonommassa asemassa.

Tilanteen parantaminen edellyttää, että lain 6 §:n 2 momenttiin lisätään seuraava 6)-kohta:

6) kannustaa miehiä käyttämään perhevapaita; ja Tällöin lakiehdotuksen 6)-kohta siirtyy 7)-kohdaksi ja 5)-kohdasta poistuu ja-sana. 6 a § Toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi

Nykyisen lain samoin kuin hallituksen esityksen mukaan velvollisuus laatia tasa-arvosuunnitelma koskee niitä yrityksiä, joiden palveluksessa on vähintään 30 työntekijää. Korkea raja sulkee velvoitteen piiristä pois suuren osan suomalaisista yrityksistä. Rajan laskeminen 20:een lisäisi merkittävästi tasa-arvoa työmarkkinoilla varsinkin, kun naisvaltaisilla palvelualoilla on tavanomaista, että yritykset eivät ole suuria.

8 b § Syrjintä oppilaitoksissa

Lakiehdotuksen mukaan säännös syrjinnästä oppilaitoksista ei koskisi peruskoulua. Suomessa ammattien jakautuminen miesten töihin ja naisten töihin on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen voimakasta. Toisaalta kouluissa on yleistynyt vähintäänkin karkean nimittelyn muodossa tapahtuva sukupuolinen häirintä, jonka lopettamiseen koululaitoksella ei näytä olevan riittäviä keinoja.

On merkittävä puute, ettei tasa-arvolain muutoksella edes pyritä vaikuttamaan työelämän segregaation purkamiseen jo perusopetusvaiheessa eikä lopettamaan kouluissa yleistä sukupuolista häirintää. Sen vuoksi lakiehdotusta on tarkistettava siten, että peruskoulutkin kuuluvat säännöksen soveltamisalaan.

21 § Tasa-arvolautakunnan toimivalta lainvastaisen menettelyn johdosta

Tasa-arvolaki edellyttää tasa-arvosuunnitelman laatimista yli 30 työntekijän työpaikoilla. Harvaa lainsäännöstä rikotaan yhtä yleisesti. Rikkojina ovat sekä yksityisen että julkisen sektorin työnantajat. Yksityisen sektorin työnantajista 27 %:lla on tasa-arvosuunnitelma, kunnista noin 25 %:lla. Tiettävästi edes kaikilla ministeriöillä ei ole lain vaatimukset täyttäviä tasa-arvosuunnitelmia.

Merkittävä syy lain rikkomiseen on ollut se, ettei velvoitetta ole sanktioitu. Lakiehdotuksen mukaan tasa-arvovaltuutettu voi asettaa tasa-arvosuunnitelman laatimisen laiminlyöneelle työnantajalle kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa velvollisuus on täytettävä. Jos määräaikaa ei noudateta, tasa-arvolautakunta voi tasa-arvovaltuutetun ehdotuksesta asettaa uhkasakon velvoitteen täyttämiseksi. Uhkasakon määrääminen maksettavaksi tapahtuu tasa-arvolautakunnan erillisellä päätöksellä.

Käytännössä lakiehdotuksen sisältämä sanktiointitapa on niin hidas ja monimutkainen, ettei se vielä liiemmälti pakota työnantajia lain noudattamiseen. Kun vielä otetaan huomioon tasa-arvovaltuutetun toimiston vähäiset resurssit, on pelättävissä, ettei lakiuudistus liiemmälti paranna tilannetta. Sen vuoksi tasa-arvosuunnitelman rikkomisesta olisi säädettävä sakkorangaistus.

Yhtiöoikeudessa on tavanmukaista, että erilaisten asiakirjojen laatimisen laiminlyönti on rangaistava teko. Tämä koskee esimerkiksi osake- ja osakasluettelon laatimisen ja nähtävillä pitämisen laiminlyöntiä sekä säännöksiä osakeyhtiön kirjeissä ja lomakkeissa mainittavista tiedoista (OYL 16:9). Sen vuoksi onkin erikoista, ettei tasa-arvosuunnitelman laiminlyöntiä sanktioida tehokkaasti, vaikka kysymyksessä on työntekijöiden hyvinvointi ja oikeudenmukainen kohtelu.

Sen vuoksi lakiin on lisättävä uusi 21 b §, joka kuuluu seuraavasti:

21 b § Tasa-arvorikkomus
Joka rikkoo 6 a §:n mukaisen velvoitteen, on tuomittava tasa-arvorikkomuksesta sakkoon, jollei teko ole vähäinen.

Leena Linnainmaa
varapuheenjohtaja

---

Sosiaali- ja terveysministeriö
Kirjaamo
PL 33
00023 Valtioneuvosto

HALLITUKSEN TASA-ARVO-OHJELMALUONNOS

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y:n lausuntoa hallituksen tasa-arvo-ohjelmaluonnoksesta. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. lausuu asiasta seuraavan.

Yleistä

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. pitää hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa tärkeänä. Ohjelman sisältöön, toteuttamiseen ja seurantaan on asetettava korkeat vaatimukset, jotta Suomen tasa-arvotilannetta aidosti edistettäisiin.

Jotta tasa-arvo-ohjelma olisi käyttökelpoinen opetus- ja tiedotusmateriaalina, ohjelmaan olisi lisättävä tietoa tasa-arvon nykytilasta Suomessa sekä kirjattava ohjelman tavoitteet. Jokainen ohjelman alakohta tulee aloittaa kyseisen aihealueen nykytilan lyhyellä kuvauksella. Tämä ei vaadi ohjelman laatimisesta vastaavilta suuria resursseja, sillä pääpiirteinen tilanne eri alueilla on tasa-arvoasiantuntijoiden tiedossa. Nykytilan tiiviit selostukset palvelisivat ohjelmaa myös ohjelman sisältämien toimenpiteiden tarpeellisuuden perusteluina.

Koska Suomen tasa-arvotilanne on kehittynyt ratkaisevasti viimeisen sadan vuoden aikana, monilla on se käsitys, että tasa-arvo on Suomessa saavutettu. Tämä tasa-arvon harhaluulo on omiaan ehkäisemään tehokkaiden tasa-arvoa edistävien toimien toteuttamista.

Median naiskuva

Vaikka ohjelmaluonnoksessa on ansiokkaasti käsitelty monia tasa-arvon osa-alueita, luonnoksesta puuttuu joitakin oleellisia alueita. Ohjelmaan on syytä ottaa omaksi osa-alueeksi median naiskuva. Tähän liittyy olennaisesti julkisen tilan pornografisoituminen. Julkisen vallan on luotava hyväksyttävät säännöt sille, minkälaista kuvamateriaalia sallitaan otettavaksi katukuvaan. Julkisilla paikoilla on runsaasti esillä vähäpukeisten naisten kuvia, ajoittain nämä lähinnä erilaisia tuotteita ja palveluita mainostavat kuvat ovat kooltaan niin suuria, että ne hallitsevat katukuvaa. Naisen jatkuva esineellistäminen katukuvassa ei voi olla vaikuttamatta naisen asemaan yhteiskunnassa.

Julkiset hankinnat

Julkinen valta käyttää hankintojensa kautta mittavaa taloudellista valtaa. Julkisten hankintojen tarjouspyyntöihin on laitettava hankintasopimuksen teolle edellytykseksi se, että tavaran- tai palveluntoimittaja noudattaa voimassaolevaa lainsäädäntöä, mukaan lukien tasa-arvolaki. Suuri osa yrityksistä laiminlyö lakisääteisen velvoitteen tasa-arvosuunnitelman laatimiseksi. On täysin luontevaa, että julkinen hankinta tekisi hankintoja vain niiltä yrityksiltä, jotka noudattavat pakottavaa lainsäädäntöä.

Tilastotiedot

Tasa-arvon edistäminen edellyttää sitä, että alan toimijoilla on ajantasaista tietoa tilanteen kehittymisestä. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. ilmaisee tyytyväisyytensä siitä, että uusin tasa-arvobarometri ilmestyy syksyllä 2004. Tämä ei kuitenkaan riitä. Tilannetta auttaisi, jos Tilastokeskus antaisi enemmän tietoja julkisuuteen. Ongelmana on se, että Tilastokeskukselta ilmeisesti edellytetään tuloksen tekemistä, mikä ei luonnollisestikaan lähtökohtaisesti ole kielteinen asia. Tämä on kuitenkin tasapainotettava yhteiskunnan tiedontarpeen kanssa. Tasa-arvoa edistävät tahot tarvitsevat jatkuvasti tietoa. Luonteva tapa olisi se, että Tilastokeskuksen Internetin kotisivuilla olevan tiedon määrää lisätään siten, että tasa-arvotietoa olisi nykyistä enemmän saatavissa.

Terveydenhuolto

Tasa-arvo-ohjelman luonnos ei käsittele naisten terveyttä. Tasa-arvo-ohjelmaan tulee kirjata valtakunnallisesti tasa-arvoiset rinta- ja kohdunkaulasyöpäseulonnat.

Naisten asemaa edistäisivät tehokkaat rinta- ja kohdunkaulasyöpien seulonnat. Ne on tällä hetkellä kuitenkin kunnissa järjestetty niin, että naiset ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa niiden tiheyden ja maksullisuuden suhteen. Seulontojen laiminlyönnistä ei myöskään seuraa kunnille sanktioita.

Eläkejärjestelmä

Kun naisen euro työpalkoissa on 80 senttiä, tilanne on vielä ratkaisevasti huonompi eläkkeissä. Naisten työeläkkeet ovat vain noin 66 prosenttia miesten eläkkeistä. Tähän vaikuttavat useat tekijät, ensinnäkin naisten pitämät perhevapaat ja toiseksi naisten alhaisemmat palkat. Erityisesti tulevaisuudessa myös sillä on vaikutusta, että naiset ovat miehiä koulutetumpia. Eläkejärjestelmän vinoutumiin on syytä puuttua.

Kotiäidin asema

Kotiäidin asema ei kaikilta osin ole turvattu. Pitkään lapsia ja kotia hoitava vanhempi jää käytännössä vaille eläketurvaa. Erityisen vaikeaksi tilanne tulee puolisoiden eron yhteydessä.

Vain harvoissa tapauksissa kotiäitinä pitkään ollut nainen on saanut elatusapua. Monissa tapauksissa silloinkin elatusapu on myönnetty pariksi vuodeksi ja edellytetty, että siinä ajassa työmarkkinoiden ulkopuolella pitkään ollut työllistyisi. Kun keski-ikäisten naisten asema ei muutenkaan ole työmarkkinoilla hyvä, on selvää, että tällaisesta ratkaisusta aiheutuu melkoisia ongelmia.

Sen sijaan esimerkiksi Saksassa vastaavassa tilanteessa kotiäiti on oikeutettu eron jälkeen hänen asemansa turvaavaan elatusapuun, ja hän myös ansaitsee osan puolisonsa eläkkeestä. Kun Suomen yhteiskunta rakentuu pitkälti sille periaatteelle, että naiset ovat kokopäivätyössä ja ansaitsevat oman sosiaaliturvansa ja eläkkeensä, kotiäitien asemaan liittyvät ongelmat on käytännössä jätetty syrjään.

Tasa-arvo-ohjelmassa on otettava selvitettäväksi asiaksi kotiäidin aseman parantaminen. Sama toki koskee koti-isää siinä vaiheessa, kun lapsia pitkään kotona hoitavia isiä on.

Pekingin toimintaohjelman toteuttaminen

Ohjelmaluonnoksen johdannossa todetaan, että ohjelma on osaltaan Pekingin toimintaohjelman toteuttamista ja seurantaa. Luonnos jättää kuitenkin epäselväksi, onko ohjelmaa tosiasiassa tehty Pekingin toimintaohjelman osoittamien tavoitteiden ja toimenpiteiden pohjalta. Ohjelman sisällön lähtökohtana olisi oltava selkeästi Pekingin toimintaohjelma ja ohjelman tulisi toteuttaa keskeiset Pekingin toimintaohjelman tavoitteet.

3 Tasa-arvo työelämässä

Työelämän tasa-arvon edistäminen edellyttää tasa-arvovaltuutetun toimiston resurssien lisäämistä. Myös työsuojelupiirien työhön tulisi kuulua sen varmistaminen, noudattaako piirin tarkastuksen kohteena oleva yhteisö lakia myös tasa-arvosuunnitelmien osalta. Työsuojelupiireille on laadittava asiasta yhtenäinen ohjeistus.

Viranomaisille on järjestettävä tasa-arvokoulutusta. Esimerkiksi yhdenvertaisuuslain voimaantulon yhteydessä järjestettiin monenlaista koulutusta. Vastaavaa kaivataan myös tasa-arvolain osalta.

Ohjelman työelämän tasa-arvo koskeva jakso kaipaa omaa alakohtaansa työelämän segregaation vähentämisestä. Samoin ikäsyrjinnän lieventämistä tulisi käsitellä ohjelmassa.

3.3 Määräaikaisten palvelussuhteiden vakinaistaminen

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. pitää välttämättömänä, että valtio ryhtyy pikaisiin toimiin pätkätöiden vähentämiseksi.

3.4 Sukupuolenmukaisten palkkaerojen pienentäminen

Ohjelmaluonnokseen ei sisälly mitään toimenpiteitä, joita on tarkoitus toteuttaa miesten ja naisten palkkaerojen pienentämiseksi. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. edellyttää, että tasa-arvo-ohjelmaan sisällytetään konkreettisia toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi.

3.5 Perhevapaista aiheutuvien työnantajakustannusten tasaaminen

Ohjelmaan ei sisälly konkreettisia toimenpiteitä perhevapaiden kustannusten tasaamiseksi naisten ja miesten työnantajien kesken.

Yksi naisen asemaa työelämässä merkittävästi heikentävä tekijä on perhevapaiden kustannusten kasaantuminen naisten työnantajien maksettavaksi. Kun naiset pitävät yli 95 prosenttia perhevapaista, niiden aiheuttamat välittömät ja välilliset kustannukset kasaantuvat naisten työnantajille. Naisen työnantajalle lapsen syntyminen aiheuttaa lähes 12.000 euron kustannukset. Lainsäädännöllä tai muilla toimilla ei ole vielä edes yritetty jakaa perhevapaiden kustannuksia oikeudenmukaisemmin naisten ja miesten työnantajien välillä. Tämä on merkittävä este naisten vakinaisten työsuhteiden syntymiselle.

On selvää, että koko yhteiskunta tarvitsee lapsia, joten on kestämätön ratkaisu, että vain naisten työnantajat kantavat perhevapaista aiheutuvat kustannukset ja haitat. Suomessa on kiireellisesti ryhdyttävä toimiin perhevapaiden kustannusten tasaamiseksi myös miesten työnantajien maksettavaksi.

3.6 Naisyrittäjyyden tukeminen

Uusien yrittäjien löytymistä hankaloittaa yrittäjän vaikeus sovittaa yhteen perhe-elämä ja yrityksen vetäminen. Tämä karsii yrittäjistä varsinkin nuoria naisia, ja siksi naiset ryhtyvät yrittäjiksi yleensä vasta keski-ikää lähestyessään. Tilanteen parantamiseksi tulee pohtia keinoja, joilla naisten yrittäjyyttä voitaisiin tukea. Yksi esimerkki tällaisista toimista on Pohjois-Karjalassa käynnistynyt puotiska-malli. Idean takana on pienten liikkeiden yrittäjänaisia, jotka tarvitsevat aputyövoimaa, mutta eivät yksin pysty palkkaamaan työntekijää. Puotiska-ringistä yritykset saavat itselleen aputyövoimaa. Toisaalta työttömiä on saatu työllistettyä mallin avulla.

Tämän tapaisilla innovaatioilla voidaan edistää naisyrittäjyyttä. Naisyrittäjien perhevapaiden pitämistä on tuettava.

5 Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen, prostituution ehkäisy ja naiskaupan uhrien suojelu

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen, prostituution ehkäisy ja naiskaupan uhrien suojelu edellyttävät valtiovallalta tehokkaita toimenpiteitä. Niihin kuuluu valtakunnallinen, yhtenäinen ohjeistus siitä, mitä sosiaali- ja terveysviranomaisten tulee tehdä havaitessaan tai epäillessään väkivaltaa. Jo alan koulutusohjelmiin on otettava väkivallan tunnistaminen ja väkivallan ehkäisy.
Vireillä olevat lakiuudistukset, lähestymiskieltolain muutos ja ns. vakaan oman tahdon pykälän poistaminen, on saatettava pikaisesti voimaan. Nämä toimet eivät kuitenkaan ole riittäviä. Väkivallan ehkäisyyn ja sen uhrien tukemiseen on osoitettava riittävät resurssit. Uusia toimintamalleja on kehitettävä. Eri viranomaisten yhteistyötä on lisättävä. Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on oltava yhtäläiset ja suunnitelmalliset toimintaohjeet väkivallan uhrien auttamiseksi. Ennaltaehkäisevän vaikutuksen kannalta on tärkeää, että väkivaltaan syyllistyneet saadaan vastuuseen toimistaan.

Väkivallan ehkäisyyn kuuluu olennaisesti asennekasvatus. Tämän on alettava jo koulussa. Asennekasvatuksen osalta tilanteen kehittäminen oikeaan suuntaan edellyttää yhteydenpitoa opetusviranomaisiin sekä kirjan kustantajiin ja oppikirjantekijöihin. Myös armeijassa asennekasvatuksen on jatkuttava.

Oikeustieteellisten tiedekuntien rikosoikeuden opetuksen on sisällettävä tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Valitettavan monilla tuomareilla on asiasta niin puutteelliset tiedot, että kaikkia tuomioita ei voida pitää oikeudenmukaisina.

Tilanteen parantaminen edellyttää eri viranomaisten, kuten koulutoimen, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja poliisin, yhteistyötä. Tasa-arvo-ohjelman toimenpiteisiin onkin otettava viranomaisyhteistyön kehittäminen.

Sosiaali- ja terveysministeriössä laadittava lähisuhdeväkivaltaa koskeva toimenpideohjelma, jonka sisältämä toiminta tähtää ensisijaisesti väkivaltatyön koordinointiin ja väkivallan uhreille tarjottujen palveluiden tehostamiseen, on toteutettava kiireellisellä aikataululla.
Prostituutio on yksi maailman yleisimmistä ihmisoikeusloukkauksista. Niin Suomessa kuin muuallakin prostituution ja sen mahdollistavan ihmiskaupan takana on järjestäytynyt rikollisuus. Prostituutio ja ihmiskauppa ovat nykyajan orjakauppaa, johon lainsäätäjän on puututtava tiukasti; seksin osto on kriminalisoitava pikaisesti.
Prostituutio aiheuttaa uhreilleen mielenterveys- ja terveysongelmia sekä sosiaalisia ongelmia. Ongelmat ilmenevät prostituution uhrien yleisessä päihteiden ja huumeiden käytössä. He joutuvat usein myös väkivallan ja uhkailun kohteeksi. Prostituution nykyistä tehokkaampi ehkäiseminen vähentää samalla huume- ja väkivaltarikollisuutta.
Suomessa esiintyvään laajamittaiseen prostituution ja ihmiskauppaan liittyy rasistisia piirteitä. Tuntuu siltä, että nykytilanne on helppo hyväksyä, kun useimmat uhrit ovat ulkomaalaisia.
Seksin oston kriminalisointi antaisi selkeän viestin siitä, että prostituution uhrien hyväksikäyttö ei ole tavanomaista ja hyväksyttävää toimintaa. Kriminalisointi vähentäisi merkittävästi seksin ostajia, koska useimmat eivät halua rikkoa lakia. Myös kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus saisi viestin siitä, että Suomi ei hyväksy rikollisjärjestöjen toimintaa.

5.2 Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ kunnissa

Kuntien asema on keskeinen väkivallan ehkäisyssä. Esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolat tavoittavat kaikki perheet, joten tiedon jakaminen esimerkiksi jokaiselle annettavan esitteen muodossa olisi tärkeää. Kuntien on myös tarjottava palveluita väkivallan uhreille sekä väkivaltaisille henkilöille väkivallasta irtaantumiseksi.

6 Varhaiskasvatus ja koulutus

Tasa-arvon edistäminen edellyttää sitä, että jo varhaiskasvatuksessa tuetaan tasa-arvon toteutumista. Päivähoitoa ei tule nähdä vain lasten säilyttämispaikkana ja vanhempien työskentelyn mahdollistajana, vaan suurena mahdollisuutena kehittää lasten oppimista ja tasa-arvolle myönteisiä asenteita.

Varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kehittäminen tasa-arvoa edistäväksi edellyttää sitä, että lasten hoitoon ja opettamiseen liittyvien ammattien koulutukseen otetaan yhdeksi oppimisalueeksi se, miten tasa-arvoa edistetään. Tällä on suuri merkitys siinä, että koulutuksen segregaatiota saadaan käytännössä purettua.

Hoito- ja opetushenkilöstön koulutus ei ole riittävää, vaan heidän käyttöönsä on saatava myös tasa-arvoa edistävää oppimateriaalia. Esimerkiksi koulukirjojen sisällöstä päättävät käytännössä oppikirjojen tekijät. Toki kirjoittajat seuraavat opetussuunnitelmia, mutta ne eivät ole niin yksityiskohtaisia, että ne riittävästi tukisivat tasa-arvotietoisuuden lisäämistä oppimateriaaleissa. Tämä edellyttää tasa-arvoviranomaisten yhteydenpitoa opetusviranomaisiin sekä kirjan kustantajiin ja oppikirjantekijöihin.

6.3 Segregaation purkaminen koulutuksessa

Yksi suomalaisen koulujärjestelmän suurista haasteista on segregaation purkaminen. Opetusmenetelmiä ja oppimateriaalia on pikaisesti ryhdyttävä kehittämään sellaiseksi, etteivät oppiaineet enää jakaudu ”tyttöjen ja poikien aineiksi”. Matematiikan, kemia ja fysiikan kirjoihin on saatava käytännönläheisiä esimerkkejä, jotka innostavat myös tyttöjä opiskelemaan näitä aineita. Tilanteen kehittäminen oikeaan suuntaan edellyttää tasa-arvoviranomaisten yhteydenpitoa opetusviranomaisiin sekä kirjan kustantajiin ja oppikirjantekijöihin.

9 Miehet ja tasa-arvo

Miehiä ja tasa-arvoa koskeva jakso on olennainen osa tasa-arvo-ohjelmaa.
On tärkeää edistää sitä, että isät pitäisivät perhevapaita. Paitsi että tämä edistää naisten asemaa työmarkkinoilla, se myös tasapainottaa tilannetta kodeissa.
Ennen lasten syntymää nuoret pariskunnat jakavat nykyään kotitöiden tekemisen. Lasten syntymän myötä tilanne muuttuu ratkaisevasti. Perhevapaiden tasapuolisempi käyttö olisi naisten kannalta tärkeää myös sen vuoksi, että perhevapaalta töihin palannut nainen tekee keskimäärin yli 30 tuntia kotitöitä viikossa, kun mies tekee kotitöitä vain 15 tuntia. Pienten lasten isät tekevät kaikkein pisintä työpäivää.
Jos mies ei ole pitänyt vanhempain- tai hoitovapaata naisen palattua töihin, hän ei ehkä käytännössä havaitse, kuinka paljon lapsen syntyminen lisää kotitöiden määrää eikä myöskään harjaannu niiden tekemiseen. Ennen lasten saamista puolisot tekevätkin kotitöitä suurin piirtein yhtä paljon. Miesten lisääntynyt perhevapaiden käyttö johtaisi oikeudenmukaisempaan kotitöiden jakoon, mikä osaltaan helpottaisi naisten asemaa työelämässä.
Miesten vähäinen osuus, alle 5 %, perhevapaiden käytössä ei välttämättä johdu siitä, etteivät miehet haluaisi pitää perhevapaita. Valitettavasti ilmapiiri työpaikoilla ei tue miesten perhevapaiden käyttöä.
Tasa-arvobarometri 2001:n mukaan miehistä peräti 52 % koki, että heidän työpaikallaan olisi jonkin verran tai selvästi vaikeaa miehille jäädä 1-7 kuukauden vanhempainvapaalle. Naisten käsitys miesten tilanteesta oli ruusuisempi, sillä vain 36 % naisista oli samaa mieltä. Kuitenkin melkein kaikki suomalaiset olivat samassa tutkimuksessa sitä mieltä, että miesten tulisi osallistua nykyistä enemmän lastensa hoitoon ja kasvatukseen, sillä naisista eri mieltä oli vain 8 % ja miehistä 9 %.
Työnantajien olisi tärkeää tukea perhevapaiden tasapuolista käyttöä. Yksi syy ongelmaan lienee se, että työpaikoilla on paljolti laiminlyöty lakisääteisten tasa-arvosuunnitelmien laatiminen. Tämä koskee sekä julkisyhteisöjä että yksityisiä työnantajia, kuten muutkin työelämän tasa-arvo-ongelmat. Hyvin laaditussa tasa-arvosuunnitelmassa asetetaan työpaikan tavoitteeksi perhevapaiden nykyistä tasapuolisempi pitäminen.

Toimenpiteisiin on lisättävä tehtäväksi selvitys siitä, miten paljon miehet käyttävät perhevapaita valtion eri virastoissa ja laitoksissa. Selvityksen tulokset on analysoitava ja ryhdyttävä jatkotoimiin miesten perhevapaiden lisäämiseksi. Tilannetta on seurattava. Valtion on korostettava virastoilleen ja laitoksilleen sitä, että työnantaja kannustaa perhevapaiden pitämistä. Jos jossakin virastossa on selvitystulosten mukaan pidetty vähän perhevapaita, asiaan on puututtava erityistoimin.

10 Valtavirtaistaminen ja tasa-arvon edistäminen valtionhallinnossa

10.2 Tasa-arvoasioiden resursointi ja organisointi

Tasa-arvon edistäminen edellyttää tasa-arvoviranomaisten resurssien lisäämistä. Kiireellisesti on toteutettava se, että tasa-arvovaltuutetun toimistolla on riittävät resurssit tasa-arvosuunnitelmia koskevien säännösten noudattamisen valvomiseksi sekä tasa-arvosuunnittelun edistämiseksi.

Toisaalta on tärkeää, että naisjärjestöillä on riittävät resurssit tasa-arvon edistämiseksi. Merkittävä osa naisjärjestöjen tasa-arvon edistämiseksi tehtävää työtä tehdään nykyisin vapaaehtoistyönä. Tämä koskee niinkin merkittäviä asioita kuin tasa-arvoa koskevien lausuntojen antaminen ja kouluttaminen. Tehokas edunvalvonta edellyttää sitä, että ydintoiminta voidaan hoitaa käyttämättä niihin oleellisin osin vapaaehtoistyövoimaa. Naisjärjestöjen rahoitusta on valtion budjetissa vahvistettava.

12 Tasa-arvotavoitteet kansainvälisessä ja EU-yhteistyössä

Naisten oikeuksien käsittely kansainvälisillä foorumeilla on viime vuosina saanut huolestuttavia piirteitä. Jo aiemmissa sopimuksissa hyväksyttyjä naisen asemaa edistäviä toimia on pyritty vesittämään. On luultavaa, että nämä pyrkimykset tulevat jatkumaan.

Suomen tulee kaikin keinoin pyrkiä siihen, ettei sovituista tavoitteista ja toimenpiteistä luovuta. Tämä on tärkeää paitsi maailmanlaajuisissa, esimerkiksi YK:n sopimuksissa, mutta myös Euroopan unionin piirissä, erityisesti EU:n laajentumisen myötä.

12.1 Suomen toiminta tasa-arvon edistämiseksi Euroopan unionissa

Hallituksen tasa-arvo-ohjelman on sisällettävä se, että Suomi EU:n tulevana puheenjohtajamaana tulee ottamaan tärkeimpiin tavoitteisiinsa tasa-arvon edistämisen koko Euroopan unionissa. Erityisen merkittävä tämä seikka on EU:n laajentumisen myötä. Useimmissa EU:n uusissa jäsenmaissa tasa-arvotyö on vasta alullaan. Laajentumisen on hyödytettävä uusia jäsenmaita tasa-arvon edistymisen kautta.

12.2 Kehitysyhteistyö

Suomi tukee useita naisten asemaa ja tasa-arvoa edistäviä hankkeita. Rikkaana teollisuusmaana Suomen on kannettava vastuunsa kehitysmaiden tyttöjen ja naisten aseman parantamiseksi.

Lukuisien selvitysten mukaan vaikuttavin tapa edistää hyvinvointia kehitysmaissa on kouluttaa tyttöjä. Miljoonat lapset jäävät vaille minkäänlaista koulutusta ja suurin osa heistä on tyttöjä.

Suomen tulisi kehitysyhteistyöhankkeissaan keskittyä edistämään kehitysmaiden tyttöjen koulutusta yhteistyössä paikallisten asiantuntijoiden kanssa. Siten kehitysapuun käytettävät rahat hyödyttäisivät koko kohdemaata mahdollisimman tehokkaasti.

Tyttöjen koulutuksessa ensisijaista on perustaitojen, kuten luku-, kirjoitus- ja laskutaidon oppiminen. Nämä perustaidot eivät monissa maissa ole vielä suuren osan tyttöjen saavutettavissa.

Kehitysyhteistyöhankkeissa olisi tärkeää saada kohteeksi myös kaikkein heikoimmassa tilanteessa olevien lasten aseman parantaminen. Kehitysmaissa on miljoonia lapsia orjuudessa, erityisesti monet tytöt seksiteollisuudessa. Teollisuusmaiden tulisi yhdessä kaikin keinon pyrkiä vapauttamaan kehitysmaiden lapset orjuudesta sekä antamaan esimerkiksi seksiteollisuudesta vapautuneille lapsille kuntoutusta, koulutusta ja perehdyttämistä ammattiin.

Kehitysyhteistyön erityisiin painopisteisiin tulee kuulua myös seksuaaliterveyden edistäminen.

13 Tasa-arvo-ohjelman seuranta ja tarkistaminen

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y. oudoksuu sitä, että jakso ei sisällä mitään tekstiä ohjelman tarkistamisesta, vaikka asia on otsikossa esillä. Tasa-arvon todellinen edistäminen edellyttää, että tehtyjen toimenpiteiden tuloksia seurataan säännöllisesti ja ohjelmaan tehdään viipymättä seurannassa saatujen tulosten edellyttämät muutokset.

NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO – KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND R.Y.

Leena Linnainmaa varapuheenjohtaja

Leena Ruusuvuori pääsihteeri

---

Eduskunnan lakivaliokunnalle

SUOMEN IHMISOIKEUSPOLITIIKKA

Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle selonteon VNS 2/2004 vp Suomen ihmisoikeuspolitiikasta.

6.2.1 Naisten oikeudet kansainvälisillä foorumeilla

Naisten oikeuksien käsittely kansainvälisillä foorumeilla on viime vuosina saanut huolestuttavia piirteitä. Jo aiemmissa sopimuksissa hyväksyttyjä naisen asemaa edistäviä toimia on pyritty vesittämään. On luultavaa, että nämä pyrkimykset tulevat jatkumaan.

Suomen tulee kaikin keinoin pyrkiä siitä, ettei sovituista tavoitteista ja toimenpiteistä luovuta. Tämä on tärkeää paitsi maailmanlaajuisissa, esimerkiksi YK:n sopimuksissa, mutta myös Euroopan unionin piirissä, erityisesti EU:n laajentumisen myötä.

6.2.2 Naisten oikeudet ja kehitysyhteistyö

Selonteon mukaan tasa-arvon edistäminen on yksi Suomen kehitysmaapolitiikan päätavoitteista. Suomi tukee useita naisten asemaa ja tasa-arvoa edistäviä hankkeita. Rikkaana teollisuusmaana Suomen on kannettava vastuunsa kehitysmaiden tyttöjen ja naisten aseman parantamiseksi.

Lukuisien selvitysten mukaan vaikuttavin tapa edistää hyvinvointia kehitysmaissa on kouluttaa tyttöjä. Miljoonat lapset jäävät vaille minkäänlaista koulutusta ja suurin osa heistä on tyttöjä. Suomen tulisi kehitysyhteistyöhankkeissaan keskittyä edistämään kehitysmaiden tyttöjen koulutusta yhteistyössä paikallisten asiantuntijoiden kanssa. Siten kehitysapuun käytettävät rahat hyödyttäisivät koko kohdemaata mahdollisimman tehokkaasti.

Tyttöjen koulutuksessa ensisijaista on perustaitojen, kuten luku-, kirjoitus- ja laskutaidon oppiminen. Nämä perustaidot eivät monissa maissa ole vielä suuren osan tyttöjen saavutettavissa.

Kehitysyhteistyöhankkeissa olisi tärkeää saada kohteeksi myös kaikkein heikoimmassa olevien lasten aseman parantaminen. Kehitysmaissa on miljoonia lapsia orjuudessa, erityisesti monet tytöt seksiteollisuudessa. Teollisuusmaiden tulisi yhdessä kaikin keinon pyrkiä vapauttamaan kehitysmaiden lapset orjuudesta sekä antamaan esimerkiksi seksiteollisuudesta vapautuneille lapsille kuntoutusta, koulutusta ja perehdyttämistä ammattiin.

Kehitysyhteistyön erityisiin painopisteisiin tulee kuulua myös seksuaaliterveyden edistäminen.

6.2.3 Naisten oikeudet Suomessa

Vaikka naisen asema on kehittynyt Suomessa huimasti viimeisen sadan vuoden kuluessa, tasa-arvoista asemaa naiset eivät vielä ole saavuttaneet. Parhaillaan on vireillä useita lakihankkeita, jotka parantavat tilannetta, mutta toimenpiteet eivät vielä ole riittäviä.

Tasa-arvo-ongelmia on edelleen työmarkkinoilla, eläkkeissä, koulutuksessa ja kodeissa.

Epätasa-arvo työmarkkinoilla

Naisten ja miesten väliset palkkaerot eivät ole lainkaan kaventuneet viime vuosina. Pätkätyöt ovat erityisesti naisten ongelma. Vaikuttaa siltä, että pätkätyöt ovat erityisen yleisiä julkisella sektorilla, mitä ei voida pitää hyväksyttävänä.

Tasa-arvolaki edellyttää tasa-arvosuunnitelman laatimista yli 30 työntekijän työpaikoilla. Harvaa lainsäännöstä rikotaan yhtä yleisesti. Rikkojina ovat sekä yksityisen että julkisen sektorin työnantajat. Tiettävästi edes kaikilla ministeriöillä ei ole lain vaatimukset täyttäviä tasa-arvosuunnitelmia.

Tasa-arvolain pikainen uudistaminen ja tasa-arvosuunnitelmien sisällön kehittäminen sekä säännösten laiminlyönnin sanktiointi on saatettava pikaisesti voimaan.

Naisten eteneminen johtaviin asemiin on edelleen varsin hidasta. Erityisesti valtion on syytä virastoissaan, laitoksissaan ja yhtiöissään järjestelmällisesti edistää naisten urakehitystä. On huomattava, että parin vuoden takaisen tilastotiedon mukaan Suomessa on ministeriöiden osastopäällikköinä ja ylijohtajina naisia vain 3 %, mikä oli tuolloin alhaisin lukumäärä koko EU:ssa.

Yksi tasa-arvon edistämisen merkittävä hidaste ovat puutteelliset viranomaisresurssit. Tasa-arvovaltuutetun toimistolla ei ole mitään mahdollisuuksia valvoa esimerkiksi sitä, että työnantajat noudattaisivat velvoitteitaan tasa-arvosuunnitelmien laatimisessa. Valvonnasta puuttuu myös paikallistaso kokonaan.

Perhevapaat

Yksi naisen asemaa työelämässä merkittävästi heikentävä tekijä on perhevapaiden kustannusten kasaantuminen naisten työnantajien maksettavaksi. Kun naiset pitävät yli 95 prosenttia perhevapaista, niiden aiheuttamat välittömät ja välilliset kustannukset kasaantuvat naisten työnantajille. Naisen työnantajalle lapsen syntyminen aiheuttaa lähes 12.000 euron kustannukset. Lainsäädännöllä tai muilla toimilla ei ole vielä edes yritetty jakaa perhevapaiden kustannuksia oikeudenmukaisemmin naisten ja miesten työnantajien välillä. Tämä on merkittävä este naisten vakinaisten työsuhteiden syntymiselle.

On selvää, että koko yhteiskunta tarvitsee lapsia, joten on kestämätön ratkaisu, että vain naisten työnantajat kantavat perhevapaista aiheutuvat kustannukset ja haitat. Suomessa on kiireellisesti ryhdyttävä toimiin perhevapaiden kustannusten tasaamiseksi myös miesten työnantajien maksettavaksi.

Tärkeää on myös edistää sitä, että isät pitäisivät perhevapaita. Paitsi että tämä edistää naisten asemaa työmarkkinoilla, se myös tasapainottaa tilannetta kodeissa.

Ennen lasten syntymää nuoret pariskunnat jakavat nykyään kotitöiden tekemisen. Lasten syntymän myötä tilanne muuttuu ratkaisevasti. Perhevapaiden tasapuolisempi käyttö olisi naisten kannalta tärkeää myös sen vuoksi, että perhevapaalta töihin palannut nainen tekee keskimäärin yli 30 tuntia kotitöitä viikossa, kun mies tekee kotitöitä vain 15 tuntia. Pienten lasten isät tekevät kaikkein pisintä työpäivää.

Jos mies ei ole pitänyt vanhempain- tai hoitovapaata naisen palattua töihin, hän ei ehkä käytännössä havaitse, kuinka paljon lapsen syntyminen lisää kotitöiden määrää eikä myöskään harjaannu niiden tekemiseen. Ennen lasten saamista puolisot tekevätkin kotitöitä suurin piirtein yhtä paljon. Miesten lisääntynyt perhevapaiden käyttö johtaisi oikeudenmukaisempaan kotitöiden jakoon, mikä osaltaan helpottaisi naisten asemaa työelämässä.

Miesten vähäinen osuus, alle 5 %, perhevapaiden käytössä ei välttämättä johdu siitä, etteivät miehet haluaisi pitää perhevapaita. Valitettavasti ilmapiiri työpaikoilla ei tue miesten perhevapaiden käyttöä. Tasa-arvobarometri 2001:n mukaan miehistä peräti 52 % koki, että heidän työpaikallaan olisi jonkin verran tai selvästi vaikeaa miehille jäädä 1-7 kuukauden vanhempainvapaalle. Naisten käsitys miesten tilanteesta oli ruusuisempi, sillä vain 36 % naisista oli samaa mieltä. Kuitenkin melkein kaikki suomalaiset olivat samassa tutkimuksessa sitä mieltä, että miesten tulisi osallistua nykyistä enemmän lastensa hoitoon ja kasvatukseen, sillä naisista eri mieltä oli vain 8 % ja miehistä 9 %.

Työnantajien olisi tärkeää tukea perhevapaiden tasapuolista käyttöä. Yksi syy ongelmaan lienee se, että työpaikoilla on paljolti laiminlyöty lakisääteisten tasa-arvosuunnitelmien laatiminen. Tämä koskee sekä julkisyhteisöjä että yksityisiä työnantajia, kuten muutkin työelämän tasa-arvo-ongelmat. Hyvin laaditussa tasa-arvosuunnitelmassa asetetaan työpaikan tavoitteeksi perhevapaiden nykyistä tasapuolisempi pitäminen.

Kotiäidin asema

Kotiäidin asema ei kaikilta osin ole turvattu. Pitkään lapsia ja kotia hoitava vanhempi jää käytännössä vaille eläketurvaa. Erityisen vaikeaksi tilanne tulee puolisoiden eron yhteydessä.

Vain harvoissa tapauksissa kotiäitinä pitkään ollut nainen on saanut elatusapua. Monissa tapauksissa silloinkin elatusapu on myönnetty pariksi vuodeksi ja edellytetty, että siinä ajassa työmarkkinoiden ulkopuolella pitkään ollut työllistyisi. Kun keski-ikäisten naisten asema ei muutenkaan ole työmarkkinoilla hyvä, on selvää, että tällaisesta ratkaisusta aiheutuu melkoisia ongelmia.

Sen sijaan esimerkiksi Saksassa vastaavassa tilanteessa kotiäiti on oikeutettu eron jälkeen hänen asemansa turvaavaan elatusapuun, ja hän myös ansaitsee osan puolisonsa eläkkeestä. Kun Suomen yhteiskunta rakentuu pitkälti sille periaatteelle, että naiset ovat kokopäivätyössä ja ansaitsevat oman sosiaaliturvansa ja eläkkeensä, kotiäitien asemaan liittyvät ongelmat on käytännössä jätetty syrjään.

Eläkejärjestelmä

Kun naisen euro työpalkoissa on 80 senttiä, tilanne on vielä ratkaisevasti huonompi eläkkeissä. Naisten työeläkkeet ovat vain noin 66 prosenttia miesten eläkkeistä. Tähän vaikuttavat useat tekijät, ensinnäkin naisten pitämät perhevapaat ja toiseksi naisten alhaisemmat palkat. Erityisesti tulevaisuudessa myös sillä on vaikutusta, että naiset ovat miehiä koulutetumpia. Eläkejärjestelmän vinoutumiin on syytä puuttua.

Naisiin kohdistuva väkivalta

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa vakava ongelma. Ilahduttavaa on, että muutaman viime vuoden ajan asiasta on alettu keskustella, on myönnetty ongelman olemassaolo ja pohdittu toimia ongelman lievittämiseksi. Nyt on aika ryhtyä entistä tarmokkaammin toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi.

Vireillä olevat lakiuudistukset, lähestymiskieltolain muutos ja ns. vakaan oman tahdon pykälän poistaminen, on saatettava pikaisesti voimaan. Nämä toimet eivät kuitenkaan ole riittäviä. Väkivallan ehkäisyyn ja sen uhrien tukemiseen on osoitettava riittävät resurssit. Uusia toimintamalleja on kehitettävä. Eri viranomaisten yhteistyötä on lisättävä. Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on oltava yhtäläiset ja suunnitelmalliset toimintaohjeet väkivallan uhrien auttamiseksi. Ennaltaehkäisevän vaikutuksen kannalta on tärkeää, että väkivaltaan syyllistyneet saadaan vastuuseen toimistaan.

Prostituutio

Prostituutio on yksi maailman yleisimmistä ihmisoikeusloukkauksista. Niin Suomessa kuin muuallakin prostituution ja sen mahdollistavan ihmiskaupan takana on järjestäytynyt rikollisuus. Prostituutio ja ihmiskauppa ovat nykyajan orjakauppaa, johon lainsäätäjän on puututtava tiukasti; seksin osto on kriminalisoitava pikaisesti.

Prostituutio aiheuttaa uhreilleen mielenterveys- ja terveysongelmia sekä sosiaalisia ongelmia. Ongelmat ilmenevät prostituution uhrien yleisessä päihteiden ja huumeiden käytössä. He joutuvat usein myös väkivallan ja uhkailun kohteeksi. Prostituution nykyistä tehokkaampi ehkäiseminen vähentää samalla huume- ja väkivaltarikollisuutta.

Suomessa esiintyvään laajamittaiseen prostituution ja ihmiskauppaan liittyy rasistisia piirteitä. Tuntuu siltä, että nykytilanne on helppo hyväksyä, kun useimmat uhrit ovat ulkomaalaisia.

Seksin oston kriminalisointi antaisi selkeän viestin siitä, että prostituution uhrien hyväksikäyttö ei ole tavanomaista ja hyväksyttävää toimintaa. Kriminalisointi vähentäisi merkittävästi seksin ostajia, koska useimmat eivät halua rikkoa lakia. Myös kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus saisi viestin siitä, että Suomi ei hyväksi rikollisjärjestöjen toimintaa.

6.4 Lapsen oikeudet

Lasten oikeuksien osalta viitataan erityisesti siihen, mitä kohdassa 6.2.1 on todettu kehitysyhteistyössä tyttöjen koulutuksen ja tukemisen osalta.

Lisäksi Suomessa suuri määrä lapsi joutuu perheissä kokemaan väkivaltaa, joko äitiin kohdistuvan väkivallan näkijänä tai itse uhrina. Nämä erityistä tukea tarvitsevat lapset on pitkälti unohdettu. Valtion tulisikin pikaisesti perustaa lapsiasiamiehen virka.

Leena Linnainmaa
varapuheenjohtaja

---

Oikeusministeriö
PL 25
00023 VALTIONEUVOST0

LAUSUNTO 31.3.2004

Ihmissalakuljetus, lapsipornografia ja Palermon yleissopimuksen lisäpöytäkirjojen täytäntöön-panoa koskeva osa

Oikeusministeriö on pyytänyt Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n lausuntoa ihmiskauppatyöryhmän loppumietinnön ”Ihmissalakulje-tus, lapsipornografia ja Palermon yleissopimuksen lisäpöytäkirjat” täytäntöönpanoa koskevasta osasta (lakiehdotukset 8-9 ja vastaavat perustelujaksot). Naisjärjestöjen Kes-kusliitto- Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry lausuu asiasta seuraavan.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry pitää työryh-män mietintöä pääosin onnistuneena.

Mietinnön suhde ulkomaalaislakiin

Eduskunnan käsiteltävänä on uuden ulkomaalaislain säätäminen (HE 28/2003). Naisjär-jestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry:n näkemyksen mu-kaan Palermon sopimuksen täytäntöönpanoa ja ulkomaalaislain valmistelua ei ole riittä-västi sovitettu yhteen. Ulkomaalaislain valmistelussa ei ole otettu huomioon Palermon sopimuksen sisältämiä velvoitteita naiskaupan uhrin auttamiseksi. Ulkomaalaislakiesitys on siten sovitettava vastaamaan Palermon sopimuksen velvoitteita oleskeluluvan ja tur-vapaikan myöntämisestä sekä ulkomaalaisen käännyttämisestä seksin myymisen perus-teella.

Käännyttäminen

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry pitää tärkeänä, että ihmiskauppaa torjutaan tehokkaasti. Tätä tavoitetta ei saavuteta, jos seksin myynnis-tä epäilty henkilö käännytetään rajalta automaattisesti selvittämättä tilannetta tarkem-min. Ihmiskaupan ja paritusrikollisuuden ehkäiseminen edellyttää, että rajalla tavattuja henkilöitä, joita epäillään seksin myynnistä, puhutetaan. Jos tällöin ilmenee, että häntä uhkaa vaara ihmiskaupan järjestäjien tai parittajien taholta, häntä on suojeltava.

Mietinnön mukaan perusteltu epäily seksin myymisestä säilyisi jatkossakin käännyttä-misen perusteena. Käännyttäminen ei kuitenkaan voisi tulla kysymykseen, jos henkilön epäillään myyneen seksiä ihmiskaupan uhrina. Toisaalta rajalla ei mietinnön mukaan käytännössä voida harkita, tulisiko kyseeseen oleskeluluvan myöntäminen. Perustelut vaikuttavat sekavilta eivätkä tue riittävästi viranomaisten toimintaa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry huomauttaa, että käännytyksen osalta on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei rajaviranomaisten toi-minnassa esiinny rasistisia piirteitä. On ilmennyt tapauksia, joissa nuorten naisten Suo-meen tulon syyksi on automaattisesti epäilty prostituutiota.

Rajaviranomaisten toiminnassa on olennaista, että ihmiskauppaa ja paritustoimintaa jär-jestävän rikollisuuden toimintaa ehkäistään ja epäilyjä selvitetään. Pääpainona ei voi ol-la prostituutiosta epäiltyjen naisten käännyttäminen rajalta.

Ihmiskaupan uhrien suojelu

Mietinnön mukaan ihmiskaupan uhrin käsitettä on syytä rajata, ja uhrien suojelun osalta on syytä tehdä rajaus tilanteisiin, joissa näihin toimiin on todellista tarvetta. Jatkovalmistelussa kyseistä kohtaa tulee tarkistaa.

Lähtökohta on se, että kaikilla ihmiskaupan uhreilla on tarve toipua fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Mietinnön sanamuotoa voidaan pitää ongelmaa vähättelevänä, eikä mie-tintö tue riittävien resurssien saamista uhrien auttamiseen. Suomessa ei tällä hetkellä ole todellisia valmiuksia ihmiskaupan uhrien suojelemiseen ja auttamiseen. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry painottaa tarvetta järjestää vi-ranomaisille riittävät ja ammattitaitoiset resurssit uhrien auttamiseksi.

Viranomaisohjeiden tarpeellisuus

Ihmiskauppaan liittyvä lainsäädäntö on hajanaista eikä viranomaisilla ole riittäviä val-miuksia toimia ihmiskaupan tunnistamiseksi ja uhrien auttamiseksi. Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry pitää tärkeänä laatia kattavat viranomaisohjeet kaikkia niitä eri viranomaisia varten, jotka voivat joutua tekemisiin ihmiskaupan ja sen uhrien kanssa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto -
Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Pääsihteeri Leena Ruusuvuori

---

Oikeusministeriö
Pl 25
00023 VALTIONEUVOSTO

Asia: Lausuntopyyntönne 21.7.2003 / OM32/41/2002

Lausunto ihmiskauppatyöryhmän osamietinnöstä Ihmiskauppa, paritus ja prostituutio

Ihmiskauppatyöryhmän tehtävä oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa työryhmän tuli valmistella kansainvälisten velvoitteiden perusteella ihmiskauppaa koskevat rangaistussäännökset. Paritusta ja seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta koskevaan sääntelyyn oli valmisteltava Suomen kansainvälisten velvoitteiden edellyttämät muutokset. Samalla tuli valmistella uusi rangaistussäännös parituksen törkeästä tekomuodosta ja selvittää muutkin paritusta koskevan rangaistussäännöksen ja pakkokeinoja koskevien säännösten muutostarpeet.

Lisäksi työryhmän tuli selvittää, onko tarpeen säätää seksuaalipalvelujen ostaminen rangaistavaksi teoksi. Työryhmän piti selvityksessään ottaa huomioon muiden maiden kokemukset ja kansainvälinen kehitys sekä järjestyslaki huomioon ottaen arvioida tarvetta laajentaa ihmisarvoa loukkaavan seksuaalipalvelujen tarjonnan rangaistavuutta.

Esityksen mukaan rikoslakia muutettaisiin niin, että muutoksella parannettaisiin mahdollisuuksia torjua ihmiskauppaa, paritusta ja prostituutiota. Muutokset ovat tarpeellisia toisaalta Suomen kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi ja toisaalta kansallisten muutostarpeiden vuoksi.

Naisjärjestöjen Keskusliitto kannattaa työryhmän esitystä, jossa rikoslain 20 lukuun lisättäisiin seksuaalipalvelujen ostamista koskeva rangaistussäännös. Muutoksena kuitenkin esitetään, että terminä tulisi olla seksin ostaminen. Seksin ostaminen ei ole palveluiden ostamista, vaan se on naisen riistoa ja naisen heikomman yhteiskunnallisen aseman hyväksikäyttöä.

Prostituutiotoimintaan yleensä ajaudutaan jo valmiiksi heikomman sosiaalisen aseman seurauksena. Tältä osin seksin ostamisen kriminalisointia voidaan perustella prostituoitujen suojelunäkökohdilla. Prostituoidut ovat erittäin alttiita asiakkaan ja parittajan taholta tulevalle väkivallalle. British Medical Journal on selvittänyt, että 93 prosentilla ulko- ja sisätiloissa työskentelevillä prostituoiduista oli kokemuksia väkivaltaisista asiakkaista ja heistä 58 prosentilla näitä kokemuksia oli viiden viimeisen kuukauden ajalta. Näin ollen seksin ostamisen yleisellä kriminalisoinnilla suojattaisiin ihmisen sekä fyysistä että psyykkistä koskemattomuutta.

Eriävä mielipide 1 pyrkii rajoittamaan rangaistussäännöksen vain tapauksiin, joissa myyjä on parituksen tai ihmiskaupan uhri. On mahdotonta ajatella, että seksin ostajat kyselisivät, miten prostituoitu tähän on ajautunut, ja pystyisivät päättelemään, onko kyseessä parituksen tai ihmiskaupan uhri. Asia ei useita varmasti kiinnostakaan. Tämä pykälä tekisi tyhjäksi kiellon yleisestävyyden. Se ei ota myöskään huomioon edellä esitettyjä olosuhteita, josta johtuen seksin ostaminen ei ole taloudellinen transaktio, joka perustuu sopimukseen.

Eriävä mielipide 2 ehdottaa, että jos ostaminen kriminalisoidaan, niin myyminenkin tulisi kriminalisoida. Tällöin seksin ostamista ja myymistä tarkastellaan ottamatta huomioon todellisuutta, jossa nämä ilmiöt tapahtuvat. Se, että nainen on vallitsevista olosuhteista - henkilökohtaisista, sosiaalisista ja taloudellisista syistä johtuen - pakotettu elämään tilanteessa, jossa seksin myyminen on ainoa mahdollinen keino rahan ansaitsemiseksi, on vakava ongelma, ei rikos. Se, että laki rankaisisi yksilöä joutumisesta taloudelliseen, sosiaaliseen ja henkilökohtaiseen terveydelliseen ja henkiseen ahdinkoon, on vastoin kansallisia ja kansainvälisiä oikeusperiaatteita. On myös pelättävissä, että seksin myymisen kriminalisointi käytännössä johtaisi siihen, että vain yksinkertaisimmin selvitettävä myyminen tutkittaisiin ja rangaistaisiin, kun enemmän esitutkintatyötä vaativa seksin ostamisen selvittäminen jäisi syrjään. Lopputuloksena saattaisi olla, kuten monien maiden kokemukset osoittavat, että rikosoikeudelliset toimenpiteet kohdistettaisiin lähes aina pelkästään seksin myyjään.

Työryhmän tuli laatia ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon. Työryhmä ehdottaa, että kahdesta ehdotuksesta tehdään yksi hallituksen esitys toimikunnan määräajan päätyttyä 31.12.2003. Naisjärjestöjen Keskusliitto ei näe estettä tehdä pikaisesti hallituksen esitys koskien rikoslain 20 luvun uudistuksia: seksin ostamisen kriminalisointi sekä seksin ostaminen nuorelta henkilöltä koskeva rangaistussäännöksen muuttaminen sekä lisätä lukuun uusi rangaistussäännös törkeä parittaminen. Näiden lakiehdotusten kiireelliseen esittämiseen olisi painavia syitä mm. seksin ostamisen kysynnän vähentäminen, ihmiskauppa ja paritusrikollisuuteen vaikuttaminen sekä heikommassa asemassa olevan, prostituoidun suojelu. Seksin ostamisen kriminalisoinnilla on heti vaikutuksia ihmiskaupan sekä Suomeen suuntautuvan seksiturismin ehkäisemisessä.

Pakkokeinolain muuttamista niin, että telekuuntelu olisi mahdollista, jos kysymyksessä on törkeä paritus, tulisi jo tässä yhteydessä ehdottaa hallituksen esityksessä edellä mainittujen lisäksi. Nämä toimenpiteet ovat kiireellisiä, jotta naisten ihmisoikeudet Suomessa toteutuisivat paremmin.

Naisjärjestöjen Keskusliitto edellyttää, että hallitus osoittaa sosiaali- ja poliisiviranomaisille tarvittavat resurssit lain toimeenpanoon myös käytännössä.

Helsingissä 9.10.2003

Naisjärjestöjen Keskusliitto -
Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Varapuheenjohtaja Leena Linnainmaa
Pääsihteeri Leena Ruusuvuori