Organisaatio
Ylin päätäntävalta Naisjärjestöjen Keskusliitossa (NJKL) on kevät- ja syyskokouksilla. Jokaisella 62 jäsenjärjestöllä on kokousedustajapaikkoja yhdestä viiteen – suhteessa omaan jäsenmääräänsä.
Syyskokouksessa valitaan NJKL:lle hallitus, johon kuuluvat puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja kymmenen jäsentä. Toimikausi hallituksessa on kolme vuotta ja kukin henkilö voidaan valita enintään kolmeksi toimikaudeksi peräkkäin.
Hallituksen päätöksenteon apuna on erilaisia toimikuntia. Toimikuntien puheenjohtajina toimivat NJKL:n hallituksen jäsenet, mutta jäseniä voivat olla myös hallituksen ulkopuoliset jäsenjärjestöjen edustajat.
Organisaatiokaavio






