Naisjärjestöjen keskusliitto Twitterissä Naisjärjestöjen keskusliitto Facebookissa
 

Osaavat JA VAIKUTTAVAT NAISET vaalivat ja RAKENTAVAT YHTEISTYÖSSÄ TASA-ARVOISta ja kestävää YHTEISKUNtaa

 
 
 

Blogi

06.10.2017

Aktiivinen naisjärjestösyksy

Syksyllä Suomen satavuotinen itsenäisyys on saanut naisjärjestöt todella toimimaan. Toinen toistaan vaikuttavampia ja tärkeitä tasa-arvon asioita on nostettu esiin viime viikkoina naisjärjestöjen tilaisuuksissa.

"Ystävä rakas, tahdotko olla mukana rakentamassa tulevaisuuden ihanneyhteiskuntaa?" Näin kysyi 38 vuotta kansanedustajana toiminut, ensimmäinen naispuolinen ministerimme Miina Sillanpää. Liputimme lokakuun ensimmäisenä päivänä Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen puolesta. Olemme satavuotiaassa Suomessa suurelta osin hyvin onnekkaassa asemassa, voimme yhdistää perheen ja työn, kouluttautua toivomallamme tavalla. Kunnioitamme suuresti Miinaa ja hänen kaltaisiaan naisia, jotka aivan erilaisissa, vaativissa olosuhteissa ovat kehittäneet maatamme, päätös päätökseltä. Yksin emme mekään olisi tuolloin pärjänneet. Naisjärjestöjen synnystä Suomessa saamme kiittää paljolti kansainvälistä kehitystä, muun maailman suffragetteja, joiden jalanjäljissä suomalaiset astelivat.

Eurooppanaiset kokosivat 10 faktaa tasa-arvosta tällä hetkellä. Tiesitkö, että vain seitsemän prosenttia tytöistä haaveilee ICT-alan koulutuksesta? Nainen vanhenee politiikassa nopeammin kuin mies, ja yli 50-vuotiaista kansanedustajista naisia on vain 28 prosenttia. Yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevista vain kolmannes on naisia. 60 prosenttia naisten uusista työsuhteista on määräaikaisia. 87 prosenttia sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä on naisia. Nämä luvut on tärkeää pitää mielessä nyt ja tulevassa työssä.

Monet meille uudet tasa-arvon teemat ovat kuitenkin edelleen vaiettuja. Viimeksi meidät kuulijat pysäytti göteborgilaisen Nora Adinin puheenvuoro Svenska Kvinnoförbundetin järjestämässä seminaarissa. ”Ymmärsin 6-vuotiaana päiväkodissa, että minun pitää varoa puhumasta pojille, 12-vuotiaana aloin suunnitella pakoa kotoa. Lyönnit muuttuivat yhä kovemmiksi, pelkäsin että kuolen. 18-vuotiaana jätin kotini pysyvästi ja sain uuden identiteetin. Näin tapahtui myös kolmelle serkulleni.” Siinä missä Ruotsissa kunniaväkivaltaa kohdannut siirretään uudella nimellä uuteen kaupunkiin viranomaisten avustamana, Suomesta on lähdettävä omin neuvoin pakoon maailmalle. Pelkästään Monika-Naiset liitto on viime vuoden aikana auttanut 33 kunniaväkivaltaa kokenutta ja usein pakkoavioliittoon määrättyä naista.

Lokakuussa jäsenistöstämme juhlivat 70-vuotias Suomen Yrittäjänaiset, 75-vuotias Architecta ja 110-vuotias Suomalainen Naisliitto. Myös Naisasialiitto Unioni juhli perustamispaikassaan nykyisen Eurooppakoulun salissa 125-vuotista taivaltaan pohtien tulevaisuuden feminismiä ja sitä, miten feminismiin vaikuttaa sen nousu osaksi valtavirtaa. Presidentti Tarja Halosen terveiset olivat: "Siskot, voihan sitä yksikin ihminen lasikaton murtaa, mutta historiaa muutetaan vain jos muitakin tulee perässä. Yhteistyössä on voimaa!" Ja paikalla oli tietenkin itseoikeutettu vieras, Unionin perustaja Lucina Hagman.

Jatkamme syksyä #yhdessä: Yhteiseen 100 tasa-arvotekoa -juhlaamme on ilmoittautunut jo lähes 300 osallistujaa. Saamme tasa-arvotekoja lisää lähes päivittäin. Tulkaa joukolla mukaan juhlimaan tärkeitä tasa-arvotekoja 10. marraskuuta Helsingin yliopiston juhlasaliin!


Pääsihteeri Terhi Heinilä

Kommentit:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *


06.10.2017

Naisjärjestöille saatava lisää resursseja


28.09.2017

Ovatko järjestöt tulevaisuudessakin yhteiskunnan kivijalka ja millä edellytyksillä?


08.09.2017

Tasa-arvoteot tuottaneet tulosta


14.04.2017

Me ja maailman naiset #yhdessä


03.12.2016

Sukupuolten tasa-arvo kirjattava maakuntalakiin!


11.11.2016

105 vuotta naisten oikeuksien puolesta


06.10.2016

Suomi100 on myös naisten!


07.09.2016

Rakennamme tasa-arvoisempaa elämää


07.09.2016

Mikä on sinun tasa-arvotekosi?


15.04.2016

Naisten voimaannuttaminen parantaisi globaalia kansantaloutta neljänneksellä


05.02.2016

Vuosi 2016


 
 
  • We All
  • Wihuri-logo
  • OKMlogo
  • Naisten ääni
  • Minna
 
 
 
 
 
login Synergia Foxy