Hyppää sisältöön

Hallitus

Vuosikokous valitsee Naisjärjestöjen Keskusliitolle hallituksen, johon kuuluvat puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja kymmenen jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan ja muun jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Henkilö voi olla hallituksen jäsen yhtäjaksoisesti enintään kuusi vuotta.

Hallitusta auttavat päätöksenteossa erilaiset toimikunnat: viestinnän, vaikuttamisen ja kansainvälisten asioiden toimikunta, oikeudellinen toimikunta, järjestö- ja taloustoimikunta, työvaliokunta, henkilöstövaliokunta ja vaalivaliokunta. Toimikuntien puheenjohtajina toimivat Keskusliiton hallituksen jäsenet, mutta jäseniä voivat olla myös hallituksen ulkopuoliset jäsenjärjestöjen edustajat.


Hallitus 2024

Puheenjohtaja

Saara-Sofia Sirén

Suomen Voimisteluliitto ry

Hallituksen jäsenet

Tiina-Emilia Kaunisto

Varapuheenjohtaja

Mothers in Business MiB ry

Aila Naalisvaara

Varapuheenjohtaja

Marttaliitto ry

Katju Aro

Naisten Linja Suomessa ry

Jutta Hartikainen

Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry

Marjo Lyyra

Suomen Kätilöliitto ry

Sallamaari Muhonen

Vihreät Naiset ry

Carita Orlando

Suomen Yrittäjänaiset ry

Tuula Pohjola

Soroptimist International Finland ry

Elina Pokki

Kuurojen Liitto ry

Olga Silfver

Monika-Naiset Liitto ry

Johanna Sjöholm

Nicehearts ry & Suomen Naisyhdistys ry

Jaana Tiiri

Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys Rusetti ry

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.