Sisältöön »
 

Blogi

14.07.2020

Kielenkäytön rajat venyvät, kun niitä venyttää

Kielenkäytön rajat venyvät, kun niitä venyttää


Keskustelu sukupuolittuneista ammattinimikkeistä nousi esille jälleen jokin aika sitten, kun Helsingin kaupunki kertoi muuttavansa kaikki ammattinimikkeensä sukupuolineutraaleiksi. Samankaltaiseen ratkaisuun on päätynyt muutama vuosi aiemmin esimerkiksi Aamulehti osana Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan tasa-arvotekohanketta. Aiheen ajankohtaisuudesta kertoo myös eduskunnan tuoreen puhemiehen nimitys, hän kun ei taida olla mies lainkaan.  

Suomen kieli saa usein kehuja tasa-arvoisuudesta: meillähän ei ole sukupuolittavia, ihmiseen viittaavia he- ja she-pronomineja. Todellisuudessa esimerkiksi aiemmin mainitsemani sukupuolittuneet ammattinimikkeet ovat osa kielen syvälle juurtunutta sukupuolittuneisuutta sekä valitettavasti myös seksismiä. Tämän lisäksi myös sellaiset sanat, joissa ei suoraan mainita sukupuolta, voivat olla vahvasti sukupuolittuneita. Otetaan esimerkeiksi hoitaja ja sotilas. Vaikka suoria sukupuoliviittauksia ei ole, väitän mielikuvan sotilaista olevan maskuliininen ja hoitajista feminiininen. Kategorioihin luokittelu ei tapahdu pahuuttaan, mutta ihmismielellä on jostain syystä kova tarve luokitella kaikki näkemänsä ja kuulemansa eri sukupuolikategorioihin. Tutkimukset osoittavat, että jopa anonyymisti kirjoitetusta tekstistä pyritään päättelemään kirjoittajan sukupuoli. Todellisuudessahan harva asia on riippuvainen sukupuolesta. 

Kategorisoinnissa ei sinällään ole mitään pahaa – vaikka voimme toki kysyä itseltämme onko siinä mitään hyvääkään – kunnes se alkaa vaikuttamaan myös tekoihin ja käytökseen. Tässä piileekin sukupuolittuneen kielen ongelma; kieli on osa kulttuuria, jossa elämme sekä yhteiskuntaa, jossa kasvamme. Pienestä asti opitut puhetavat iskostuvat lasten mieliin jo varhain. Pieni lapsi, joka on juuri ymmärtänyt, että mies ja nainen tarkoittavat mahdollisesti kahta eri näköistä ihmistä ei voi käsittää, että kun puhutaan putkimiehestä, sama sana ei tarkoitakaan enää miesihmistä. Eräs tuttu 5-vuotias lapsi haaveili palomiehen ammatista, koska katsoi Ryhmä Hauta. Kun sanoin lapselle, että totta kai hän voi olla palomies, suuttui hän ja tiuskaisi, että aikoisi olla palonainen, koska ei halunnut muuttua isona mieheksi. 

Vaikka tämä lapsi kasvaessaan oppii, että ammattinimikkeen lopussa oleva mies-pääte ei enää kirjaimellisesti tarkoitakaan mies-sukupuolta, on jotakin silti iskostunut takaraivoon jo kasvaessa. Voisikohan Suomen vahvasti segregoituneilla aloilla olla jotain tekemistä sukupuolittuneen kielen kanssa? Meille aikuisille mies-päätteisten ammattinimikkeiden muuttaminen voi tuntua pilkunviilaukselta ja turhalta, mutta asiaa tulisikin katsoa laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa ja niin – ehkä myös lapsen silmin. 

Kieli on juuri sellaista kuin kielen puhujat siitä tekevät, ja kieli onkin kautta aikain muuttunut puhujien mukana. Kieli on myös iso osa ihmisten identiteettiä. Suomalaisten tulisi olla erityisen ylpeitä kielemme vahvasta asemasta huolimatta siitä, ettei sitä puhuta valtakielenä missään valtion rajojen ulkopuolella. On siis täysin ymmärrettävää, että muutokset aiheuttavat vastarintaa – muistatteko vielä kohun alkaa tehdä/alkaa tekemään -verbin muutoksesta joitakin vuosia sitten? Ei ole myöskään häpeä tuntea uudenlaisia ilmaisuja aluksi oudoiksi.  

Mutta uskokaa tai älkää, nyt kun termi esihenkilö on normalisoitunut omassa käytössäni, kuulostaa esimiehestä puhuminen aivan yhtä oudolta kuin esihenkilöstä puhuminen aiemmin. Suosittelen siis kaikkia testaamaan oman kielenkäyttönsä rajoja – ei ole mitään yhtä helppoa tapaa vaikuttaa kuin puhuminen! 

Salla Kajanmaa

Kirjoittaja on Naisjärjestöjen Keskusliiton hallinnon assistentti, joka viimeistelee pro gradu -työtään HS:n ja Ylen kolumneissa käytävästä tasa-arvokeskustelusta.


Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *


16.07.2020

Mitä on siis olla antirasisti ja feministi 2020? Mitä feminismi ja antirasismi tarkoittavat juuri sinulle?


10.07.2020

Ainutlaatuinen kokonaisuus - Agenda2030-raportti kokoaa samoihin kansiin valtion ja kansalaisjärjestöjen näkemyksen


05.05.2020

Syödään yhdessä poikkeustilan jälkeenkin


21.04.2020

Finland needs us all - The employment of women with migrant backgrounds requires better leadership


26.03.2020

Endometrioosi vaikuttaa naiseuteen – vastuulliseen tietoon kuuluvat faktat ja luotettavuus


10.02.2020

Palkkataistojen sävyttämä juhlavuosi


10.12.2019

EU:n on reagoitava naisihmisoikeuspuolustajien heikentyneeseen tilanteeseen


11.11.2019

Kestävää tulevaisuutta kaikille feministisellä ilmastopolitiikalla


01.11.2019

Palkkatasa-arvo ei toteudu ilman työelämän mahdollisuuksien tasa-arvoa


10.10.2019

Mielenterveys on myös tasa-arvoasia


30.09.2019

Naisasiaa edistetään samoin keinoin ympäri maailman


10.09.2019

Mikä ihme on Peking +25?


02.09.2019

Naisten hyvinvointi on tasa-arvokysymys


30.08.2019

Sitkeä ongelma – viisi kysymystä segregaatiosta


28.08.2019

Koulutus- ja työalojen sukupuolen mukaisen eriytymisen purkaminen edellyttää määrätietoisia toimia


08.08.2019

Suomen Pelinkehittäjät ry ja Women in Games Finland ry yhteistyöhön


06.08.2019

Teknologia-ala voisi puhutella kaikkia sukupuolia


01.07.2019

Miten tasa-arvo näkyi eurovaaleissa ja Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelmassa?


31.05.2019

Suomen EU-puheenjohtajakausi ja sukupuolten välinen tasa-arvo


17.05.2019

Neuvottelupöytien monet miehet – ja sosiaaliturvanaiset


09.05.2019

Nainen, äänestä – äänestä naista!


16.04.2019

Naiskunnanjohtajat kokoontuivat ensimmäistä kertaa


20.06.2018

Tasa-arvotiedosta on seurattava tekoja!


14.06.2018

Järjestökoordinaattorin terveiset: Nuoria naisia naisjärjestötyöhön!


11.05.2018

Otetaan netti takaisin - irti riskiä korostavista keskusteluista


26.03.2018

Kuka muistaa vielä tasa-arvon mallimaan?


22.03.2018

Naiset on saatava digitalisaation kärkijoukkoihin


28.11.2017

Tasa-arvosta taas kuuminta hottia?


27.11.2017

Miksi kotityöt uuvuttavat? Harjoittelijamme pro gradu metakotityöstä


20.10.2017

Rintojen omatarkkailu – pieni suuri asia


06.10.2017

Naisjärjestöille saatava lisää resursseja


06.10.2017

Aktiivinen naisjärjestösyksy


28.09.2017

Ovatko järjestöt tulevaisuudessakin yhteiskunnan kivijalka ja millä edellytyksillä?


08.09.2017

Tasa-arvoteot tuottaneet tulosta


14.04.2017

Me ja maailman naiset #yhdessä


03.12.2016

Sukupuolten tasa-arvo kirjattava maakuntalakiin!


11.11.2016

105 vuotta naisten oikeuksien puolesta


06.10.2016

Suomi100 on myös naisten!


07.09.2016

Rakennamme tasa-arvoisempaa elämää


07.09.2016

Mikä on sinun tasa-arvotekosi?


15.04.2016

Naisten voimaannuttaminen parantaisi globaalia kansantaloutta neljänneksellä


05.02.2016

Vuosi 2016