Sisältöön »
 

Kannanotot

 
 

Kannanotto 19.06.2014

Naisjärjestöjen Keskusliiton uudeksi pääsihteeriksi Terhi Heinilä

Naisjärjestöjen Keskusliiton uudeksi pääsihteeriksi Terhi Heinilä


Naisjärjestöjen Keskusliiton uudeksi pääsihteeriksi Terhi Heinilä

Naisjärjestöjen Keskusliiton (NJKL) uudeksi pääsihteeriksi on valittu liikuntatieteiden maisteri Terhi Heinilä. Hän aloittaa työssään elokuun lopussa 2014, jolloin nykyinen pääsihteeri Leena Ruusuvuori jää eläkkeelle. Terhi Heinilällä on 20 vuoden kokemus vaikuttamis- ja tasa-arvotyöstä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteerin tehtävään hän siirtyy kansainvälisen naisliikuntaverkosto IWG:n pääsihteerin toimesta. Hän on toiminut aiemmin myös Opetus- ja kulttuuriministeriössä, Euroopan komissiossa, Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ssä  ja Valossa .
 
"Juuri järjestetty Kansainvälinen naisliikuntakonferenssi IWG kokosi Helsinkiin 12.-15.6. osallistujia lähes 100 maasta. Konferenssi osaltaan osoitti, että Suomella on naisten oikeuksien edistämisessä paljon osaamista ja annettavaa kansainvälisesti, mutta samaan aikaan vielä paljon opittavaa muilta", sanoo tuleva NJKL:n pääsihteeri Terhi Heinilä.
 
Naisjärjestöjen Keskusliito on arvostettu vaikuttaja tasa-arvoasioissa ja yhdessä 58 jäsenjärjestönsä kanssa tavoittaa suuren joukon suomalaisia naisia. Yli 100 vuoden kokemus ja osaaminen naisten aseman edistäjänä tekee järjestöstä merkittävän yhteistyökumppanin. Liiton tavoitteena on mm. edistää samapalkkaisuutta, perhevapaakustannusten tasaamista sekä työn ja perhe-elämän parempaa yhteensovittamista.
 

"Naisten vaikutusvallan lisääminen talouselämässä on suuri haasteemme. Naisjohtajuus on lähes käyttämätön resurssi, vaikka tutkimusten mukaan naisjohtajat menestyvät työssään jopa miesjohtajia paremmin. Työssämme korostuvat myös jäsenjärjestöjemme odotukset toimintaamme kohtaan ja siihen tulemme erityisesti nyt panostamaan.  Meidän on joka päivä toiminnallamme osoitettava tarpeellisuutemme!", toteaa NJKL:n puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila.
 
 
Lisätiedot:
Sirkka-Liisa Anttila
Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja
p. 050 511 3044